perjantai 22. kesäkuuta 2018

Satula 2 vuotta!

Pari päivää sitten tuli kuluneeksi kokonaiset kaksi vuotta blogini ensimmäisestä postauksesta. Sen kunniaksi muutama sananen tästä rakkaasta taaperoikäisestäni.

Kaksivuotistarkastuksessa käy ilmi, että julkaistuja postauksia on kertynyt tähän mennessä 76 kappaletta. Viimeistelyä odottavia luonnoksia varastoon 19 ja pääkoppaan aika monta aihetta lisää. Tarkastuksessa epäselväksi jää, ovatko taidot kehittyneet ikätasoon nähden normaalisti. Täytyy kuitenkin muistaa, että kehitys on aina yksilöllistä ja tapahtuu kunkin omaan tahtiin. Se kuitenkin on selvää, että kasvua on tapahtunut. Satula on laajentunut Youtuben ja Instagramin puolelle. Kaksivuotiaalle tyypilliseen tapaan se kuvittelee olevansa isompi kuin oikeasti onkaan.

Kaksivuotislahjaksi toivoisin edes yhtä vakituista bloggaustuntia viikkoon. Olisi mahtavaa julkaista joka viikko uusi postaus. Elämä kaksivuotiaan kanssa voi kuitenkin olla toisinaan sen verran uuvuttavaa, että haave joutuu nyt odottamaan vähemmän hektisiä aikoja.

Kuten tämän ikäisten kanssa yleensä haasteita yhteiseloon tuo rajojen asettaminen. En voi kirjoittaa ihan kaikesta, mistä haluaisin. Tietyt postausaiheet menevät liian henkilökohtaiselle tasolle.

"Minä itse" on tuttu juttu tässä kehitysvaiheessa. Oma tahto tulee voimakkaasti esiin toiveessa koodata oma blogialusta – aviomiehen armollisella avustuksella tietenkin. Olisi upeaa saada blogin ulkoasusta persoonallisempi ja käytettävyydestä ketterämpi.

Koska kaksivuotiaat tarvitsevat kasvamiseen vielä paljon tukea ja rohkaisua läheisiltään, olisi mahtavaa saada muutama kommentti. Kerro siis, mikä Satulassa on hyvää ja minkä toivoisit olevan toisin? Mistä asiasta haluaisit lisätietoa tai mikä olisi muuten vain kiinnostava postausaihe?

Syypää mun blogiin

Haluaisin toivottaa kaikille lukijoille hauskaa juhannusta Satulasta. Sitä en kuitenkaan voi tehdä, sillä satulaa meillä ei ole tällä hetkellä käytössä lainkaan. Alkuvuonna aloittamani satulanvaihtorumba meni aivan myttyyn. Siitä myöhemmin lisää!



tiistai 12. kesäkuuta 2018

Matkablogi: Ratsastamassa Espanjan Aurinkorannikolla!

Kun sisareni Elina viime syksynä keksi järjestää itselleen työharjoittelupaikan Espanjan Fuengirolasta täksi kevääksi, alkoi meidänkin perheessämme armoton matkakuumeilu. Pako kevään kurahaalarikelejä Espanjan auringon alle siskon perheen luo houkutti siinä määrin, että olimme valmiit tekemään kasapäin järjestelyitä matkan toteuttamiseksi. Koska itse olin edelleen äitiyslomalla ja mieheni työ kulkee läppärilaukussa minne vain, liittyivät isoimmat haasteet Riian ja kissamme Masin hoidon järjestämiseen. Ajatuksena oli nimittäin viettää Espanjassa vähän pidempi tovi samalla, kun sinne saakka lasten kanssa raahautuisimme ja sen kerran kun sinne puoli sukua kokoontuisi. Serkusten isovanhemmat olivat nimittäin ihan yhtä innoissaan lähdössä mukaan.

En voi kylliksi kiittää ihania naapureitamme, jotka huolehtivat kissastamme koko kuukauden ajan. Masi takuulla nautti suunnattomasti, kun pääsi heidän hellään huomaansa ja eroon tästä kiljusen herraväestä. Riian hoitokuvioissa sen sijaan oli aika monta mutkaa ja huolta, mutta lopulta kaikki päättyi parhain päin: tiimissämme jo reilun vuoden viihtynyt Lotta otti Riian ylläpitoon. Apua saimme myös KR-tallien omistajalta Kaisulta ja hänen tyttäreltään Ainolta sekä tallikaveriltamme Jennalta. Olen ikikiitollinen kaikille heille, sillä kaikki sujui kuin rasvattu ja reissulta palatessa Riia oli paremmassa tikissä kuin koskaan.

Kuukausi Aurinkorannikolla hujahti käsittämättömän nopeasti. Loman lopulla mietin jo keinoja, miten voisimme jäädä pysyvästi Espanjaan. En nimittäin ollut arvannut, millaiseen (hevos-)paratiisiin matkustimme. Etukäteen kerroin jopa hieman häpeillen matkakohteemme olevan suomalaisten suosima Fuengirola. Nyt kuulun tiiviisti fanijoukkoon.

Suuri kiitos tajuntani laajentamisesta kuuluu CaballoSpainille, jonka ihana Hanna vei minut ratsastamaan heti matkamme kolmentena päivänä. En ollut tehnyt minkäänlaista taustatutkimusta etukäteen. Siskonikaan ei ollut ratsastamaan ehtinyt ennen saapumistamme. CaballoSpainin bongasin Instagramista ja heidän avullaan pääsin heti ratsastamaan. Varusteet olivat sentään mukana, sillä toki tiesin Espanjassa hevosia olevan. En vain aavistanut millaisia mahdollisuuksia Aurinkorannikko tarjoaa. Minä metsäläinen en edes ymmärtänyt matkustavamme Andalusiaan.

CaballoSpain järjesti minulle myös ikimuistoisen GP-ratsastaja Antonio Serranon kouluvalmennuksen. Tarpeeksi hieno hevonen ja taitava ope, niin hetken voi kuvitella osaavansa hieman jopa ratsastaa. Vau!

Loppuloma meni talleja naaraten ja omatoimiratsastellen sekä yhtä pitkäaikaista unelmaani toteuttaen: ensimmäistä ihkaoikeaa lehtijuttuani kirjoittaen. Tällä viikolla painosta tulee siis upouuden heppalehden Heportterin ensimmäinen numero, jossa vien lukijat ratsastusretkille Aurinkorannikon upeisiin maisemiin. Mukana myös vinkkini matkaa suunnitteleville! Heportterin voit tilata painettuna lehtenä tai lukea digiversiona. Tuhti paketti joka tapauksessa sloganilla hidasta tietoa nopeista ystävistämme.

GoPro-kamera oli ahkerasti mukana menossa. Alla kuvaamani ja koostamani video, jota katsellessa tulee vieläkin tippa linssiin. Ehkä tästä välittyy se fakta, että pieni pala minusta jäi Espanjaan.


Ps. Edellisen ratsastusmatkapostauksen voit lukea täältä.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

VIDEOPOSTAUS: taaperon tallipäivä

Joulupukki toi uuden iphonen vanhan tilalle. Vanhaa ei voinut ottaa tähän vuodenaikaan edes taskusta ulos ilman, että se jo sammui. Siitä ilosta, että kännykkä toden totta toimii arktisissa olosuhteissamme, kuvailin pätkiä talvisella tallireissullamme pienen ponitytön kanssa. Yllätys oli suuri, kun klippien laatu riitti isollekin näytölle. Päätin siispä koostaa videon muutaman viikon takaisesta retkestämme.

Juhlistetaan tällä videolla tätä meidän ihanaa esikoista, reipasta pikku apulaista, joka kuluneella viikolla jätti taaperoiän taakseen ja täytti kolme vuotta. Omasta mielestään hän on kyllä iso tyttö ja aikuinen jo. Niisk!