perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuoden viimeisinä päivinä sitä kääntää katseensa taaksepäin ja muistelee mennyttä vuotta. Tämä vuosi on hujahtanut ennätysvauhtia. Ei vähiten siksi, että pieni ponityttö ja uusin nelijalkainen perheenjäsenemme ovat taanneet hyvin täyteläisen arjen.

Blogikin on jäänyt odottelemaan väljempiä päiviä. Mielessäni olen raapustellut lukuisia kirjoituksia, mutta niiden paperille saattaminen onkin toinen juttu. Ehkä olisi pitänyt toivoa joulupukilta sanelin, joka muuttaa puheen tekstin muotoon. Nyt kun Riia asustaa Hattulassa, minulla olisi hyvää aikaa höpötellä ajatuksiani muistiin automatkoilla.

Kohta on jo puolivuotta hevosenomistajuutta täynnä. Aion eritellä kuluneita kuukausia myöhemmin, mutta päällimmäisenä on edelleen epäuskoinen tunne siitä, että minulla todellakin on oma hevonen. Ja se tunne, kun kävelee tallin ovesta sisään ja karsinassa päänsä kohottaa tuo oma kaunokaiseni, niin no...siitä ei luopuisi mistään hinnasta.

Yllättävintä on ollut ehkä se tunteiden vuoristorata, jonka Riia on tuonut tullessaan. Sittenkin, vaikkei allekirjoittanut ole muutenkaan sieltä tasaisimmasta päästä... Välillä sitä on pakahtua onnesta ja ylpeydestä - toisena hetkenä mielen täyttää pelko ja epätoivo. Kun hevonen singahtaa taluttaessa kohti taivaanrantaa, käy mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt ostaa se eläköityvä issikka? Että meniköhän tämä hevosen valinta sittenkään ihan putkeen?

Suurimman avun näihin hetkiin olen saanut sisareltani, joka luojalle kiitos on alusta saakka tajunnut valintaani. Tai ainakin siitä saakka, kun tapasi Riian. Etukäteen hän itseasiassa oli eniten vastaan koko hevoshankintaa... Meille on syntynyt hyvä vertaistukitiimi, joka ymmärtää yhtälailla ne negatiiviset kuin positiivisetkin fiilikset. Ajatukseni kääntyvät tosin ilman vertaistukeakin lopulta aina niihin Riian lukuisiin hyviin puoliin. Erityisesti siihen, mitä kaikkea se on minulle opettanut jo näinkin lyhyessä ajassa. Toiveeni siitä, että jonain päivänä oppisin vielä oikeasti ratsastamaan ei tunnu Riian ansiosta enää niin utopistiselta kuin ennen.

Tähän loppuun vielä muutamia otoksia joulukorttikuvauksistamme. Koska jouluntoivotuksetkin jäivät blogin osalta väliin niin tässä sekä joulun- että uudenvuodentoivotukset koko meidän viisihenkiseltä perheeltämme!





Kuvat: Noona Rautiainen

Ps. Pakko vielä paljastaa, että uusi vuosi starttaa superkivasti, kun saadaan Riian entiset omistajat kylään. Salla on luvannut näyttää ainakin kankihommia meille untuvikoille...jännää!



tiistai 29. marraskuuta 2016

Motivaatio-ongelmia

Marraskuu. Säkkipimeää, kylmää, märkää. Käsi ylös kuka yllättyi, että motivaatio-ongelmia ilmaantuu vuoden synkimpään aikaan, marraskuun myräköiden keskellä.

Treenilomamme Hattulan Ratsastuskeskuksessa jatkuu. Vaikka alku lähti lupaavasti liikkeelle, ei kaikki ole sujunut leikiten. Riia on kaikeksi onneksi voinut hyvin ja liikkunut reippaasti, mutta yhteispelimme hakee vielä muotoaan. Muotoa kirjaimellisesti. Joukkoon on mahtunut hyviä hetkiä, mutta toisinaan minulla on ollut suuria vaikeuksia saada Riia keskittymään työntekoon. Olen joutunut toteamaan, etteivät taitoni riitä. On käväissyt mielessä, että olenkohan sittenkin haukannut vähän liian suuren palasen..?

Tulin siihen tulokseen, että on viisaampaa jatkaa maneesitallilla, jossa apu on lähellä. Sisällä maneesissa harjoittelu muiden ratsukoiden kanssa tuntuu sitä paitsi paljon turvallisemmalta kuin ulkokentällä yksin haahuilu. Siksi toisekseen Riia näyttää viihtyvän hyvin, enkä tahdo stressata sitä alituisilla paikanvaihdoilla. Vaikka se aluksi näyttikin kotiutuneen korvaansa lotkauttamatta, puhkesi sille ensimmäisellä viikolla kiima. Näin keskellä talvea se kielii Riian reagoivan ympäristön muutokseen sittenkin melko voimakkaasti. Se kun ei kuulemma ole selkeitä kiimaoireita aiemmin näytellyt.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, on nykyinen tallipaikka vain tilapäisesti vapaana. Riia ei siis voi pysyvästi jäädä Hattulaan. Minulla menee tällä hetkellä tallikäyntiin nelisen tuntia matkoineen eli ihan liian kauan. Maneesitallipaikka käy pidemmän päälle myös kukkarolleni liian kalliiksi. Nyt kustannuksia tulee kahdesta tallipaikasta, sillä lähtö voi tulla milloin vain. Riialla täytyy olla varattuna paikka, mihin palata. Tilapäisjärjestelynä tämä menisikin hetken aikaa ihan hyvin. Mutta siinä vaiheessa, kun yhteispeli tökkii ja omien taitojen puute masentaa, alkaa rahanmeno vähän sapettaa. Miksi satsata johonkin, josta tulee paha mieli? Ei tee liioin mieli jakaa yhtään ylimääräistä porkkanaa. Vaikka totuushan on, että ei se hevosen vika ole. Hevoseni osaa kyllä. Se on hyvin koulutettu ja erinomainen opetusmestari. Ei siis auta muu kuin katsoa peiliin ja asettaa pienempiä tavoitteita. On tämä vaan hyvin erikoinen harrastus. En ihan heti keksi mitään muuta lajia, jossa vapaaehtoisesti hakkaisi päätään seinään päivästä toiseen ja viikosta viikkoon.

Kunnes - NAKS! Viiden minuutin mittainen onnistuminen ja kaikki tämä kurjuus on poispyyhitty! Tämä maaginen viisiminuuttinen riittää lataamaan kaikki akut. Se pumppaa täyteen uskoa siitä, että hyvä tästä vielä tulee. Eilen se naksahdus tuli harjoitusravissa. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä hevoseni ihan yhtäkkiä kokosi itsensä, kuunteli apuja ja liiteli pyöreänä ja höyhenen kevyenä eteenpäin. Olisin voinut jatkaa ravissa loputtomiin! Tässä kohtaa oli tietysti jo tunnin jumppa takana ja pian aika lopettaa. Onnistumisen tunne oli kuitenkin niin huikea, että marraskuun pimeyskin unohtui. Aivot oli buutattu, pää ideoita pullollaan ja sormet syyhysivät näppäimistölle uutta blogitekstiä naputtamaan.

Niin että se niistä motivaatio-ongelmista! Nyt olen taas valmis uhraamaan kaiken liikenevän aikani ja kaikki liikenevät roposeni tuon ihanan/kamalan karvakorvani hyväksi.

Hyvin ansaittu venyttelyhetki.
"Vähintä, mitä voitte tehdä." tuumaa Riia ilmeestä päätellen.



maanantai 14. marraskuuta 2016

Treenilomalla!

Lähdimme viime perjantaina piipahtamaan Hattulan Ratsastuskeskuksessa. Tallin pitäjän Iida Hastin oli tarkoitus ratsastaa Riia maneesissa. Näin kävikin. Koska tallilla sattui olemaan tilapäisesti vapaa karsinapaikka, tarjoutui mahdollisuus jäädä vähäksi aikaa valvovan silmän alle ylimääräisiä höyryjä päästelemään.

Päätös jäädä oli oikea, sillä tunnelmat ovat viime viikosta muuttuneet selvästi. Olen taas voinut nauttia Riian kanssa puuhastelusta ja saanut olla jopa ylpeä hevosestani. Riia on ollut maneesissa vielä hieman jännittynyt, kuten omistajansakin, mutta se on liikkunut kivasti sekä ratsastaen että juoksuttaen. Olen saanut molempiin paljon hyviä vinkkejä Iidalta. Riia ei vaikuta stressaavan uudesta ympäristöstä lainkaan. Turvekuorrutus kertoo sen makoilleen öisin karsinassaan. Muutenkin se oli heti kuin kotonaan. Pakko myöntää, että onhan maneesitalli kaikkine mukavuuksineen aikamoista luksusta ratsastajallekin!

Kuuluuko sinne kuinka hepo kehrää?

Uusien naapureiden kanssa oli alkuun hieman
erimielisyyksiä, mutta tilanne on sittemmin rauhoittunut.

Kun ostin Riian, mietin pitkään missä se asuisi. Maneesitalli houkutteli kovasti. Koska Hauholla ei sellaista ole, tulin siihen tulokseen, että tallireissut kaupunkiin veisivät liikaa aikaa pidemmän päälle. Isommilla talleilla en voisi myöskään touhuta pienen ponitytön kanssa yhtä vapaasti. Ja ovathan ne paljon kalliimpiakin. Ulkokarsinat ja tarhaus aamuvarhaisesta iltamyöhään olivat myös painavia kriteerejä nykyisen tallin valinnassa. Rauhallisesta ympäristöstä puhumattakaan. Riia on viime vuodet asustellut maneesitalleilla, mutta ensimmäiset vuotensa edellisillä omistajilla se vietti maneesittomilla talleilla. Ajattelin sen kestävän kevyempiäkin jaksoja sen suuremmin reagoimatta. Onhan se nimittäin selvää, ettei ulkona voi yhtä täysipainoisesti ratsastaa vuoden ympäri. Toki hyvää treeniä saa talvellakin, jos vain on riittävästi lunta eikä pohja ole kova tai liukas.

Tässä me treenatataan sisätiloissa!

Haluan jatkossakin pitää Riian jo vakiintuneella kotitallillamme. Nähtäväksi jää, miten tehokkaasti pääsen sitä liikuttamaan ja kerääkö se vielä pöllöenergiaa viime viikkoiseen tapaan. Ehkäpä voimme toisinaan poiketa maneesilla päiväseltään tai ottaa vastaavanlaisen treeniloman uusiksi. Mitä tästä opimme? Apua on saatavilla, vaihtoehtoja olemassa ja haastavatkin tilanteet ratkottavissa!

"Iha sama, kuhan o heinää."



tiistai 8. marraskuuta 2016

Ei aroille ratsastajille!

"Valvovan silmän alla on opettanut myös alkeita niin pikkutytöille kuin aikuisille miehillekin, mutta ei ole pommin varma. Tulistakin luonnetta löytyy ja kuumuu ajoittain, joten ei sovi 
myöskään aroille ratsastajille. Ei kuitenkaan koskaan heitä selästä, ryöstä tms. On vain tammamaisen tempperamenttinen :)


"

Olen aina luokitellut itseni araksi ratsastajaksi. Miksi siis valitsin hevosen, josta jo myynti-ilmoituksessa kerrottiin, ettei se sovi aroille ratsastajille? Siksi, että Riia herätti minussa suurta luottamusta heti ensimmäisellä koeratsastuksella. En osaa sitä sen tarkemmin selittää, minusta vain tuntui varmalta sen selässä. Se ei todellakaan vaikuttanut pomminvarmalta, mutta järkevältä tammalta, joka ei turhia hötkyile. 

Palataan vielä tarkemmin taipaleemme alkumetreille. Tulikokeeseen Riia joutui toisena koeratsastuspäivänä, kun kävimme tekemässä ajolenkin. Olimme päässeet pitkän hiekkatien päähän, käännyimme ympäri ja lähdimme hölköttelemään takaisin kohti tallia. Pian edestä lähestyi ravuri hurjaa vauhtia. Tiesin kokemuksesta, että ohjastajat eivät turhia hidastele vastaantulijoiden kohdalla. Vieressäni istuva Riian omistaja myönsi, etteivät he olleet joutuneet vastaavaan tilanteeseen aiemmin. Jäimme siis yhdessä jännittämään mitä tapahtuu, kun hevoset kohtaavat kapealla tiellä. Ja - ei mitään. Ei_niin_mitään. Riia ei korvaansa lotkauttanutkaan ravurille.

Helpotus kesti vain hetken, kun tajusimme, että ravuri ohittaisi meidät kohta uudelleen! Sen olisi käännyttävä samassa paikassa, missä me hetkeä aiemmin kävimme kääntymässä. Ei-hevosihmisille tiedoksi, että harva hevonen ilahtuu siitä, että joku lajitoveri ohittaa sen täydessä vauhdissa. Jäimme taas jännittämään mitä tapahtuu. Pian takaa alkoi jo kuulua vauhdilla lähestyviä askelia. Kävelimme rauhaksiin aivan tien oikeaa laitaa valmiina pitelemään Riiaa yhteisvoimin. Ravuri suihkaisi vierestä ohi, Riia luimisti korviaan, otti pari raviaskelta ja siinä se! Riia rauhoittui takaisin verkkaiseen kävelyynsä ravurin kadotessa horisonttiin. Tämä oli se hetki, kun tiesin, että tässä on minun hevoseni!

Sama luottamus on säilynyt tähän päivään saakka. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Tänään tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai luottamuksen järkkymään.

Riia on ollut hyvin kevyellä liikutuksella lähipäivät (samoin kuin tuolla edelliselläkin kerralla), sillä talvi yllätti ratsastajat. Saimme kyllä kantahokit punnerrettua paikoilleen, mutta kävi ilmi, että Riialle tulee aivan järkyttävät tilsat. Pakkaslumihaituvistakin! Olen maneesittomilla talleilla ikäni ratsastaneena tottunut tilsoihin, mutta koskaan en ole nähnyt mitään vastaavaa. Tarhassa Riia seisoo aivan kamalilla korkkareilla, vaikka olisin juuri naputellut tilsat irti. Myös liikkeessä tilsat pysyvät sitkeästi paikoillaan. Varsinkin etukavioissa. Kengittäjää en ole tietenkään saanut tähän hätään paikalle. Vasta ylihuomenna Riia saa tilsakumit alleen. Nyt oli kuitenkin jo päästävä tekemään jotain järkevää, joten tänään teippasin etukaviot jesarilla umpeen.  

Pääsimme siis vihdoin kenttähommiin. Uskokaa tai älkää, kentän hiekka on pakkasesta huolimatta edelleen pehmeää. Päätin juoksuttaa ensin, sillä halusin nähdä kuinka jesaripatentti toimii. Pian kiitin onneani, etten istunut kyydissä. Narun päässä tempoi hevosen kokoinen vappupallo! Etukaviot kauhoivat korkealla ilmaa ja samassa hetkessä takajalat roiskivat minua kohti. Huidoin Riiaa peruuttamaan ja lopulta se tepsi. Seisotin sitä Vepsän oppien mukaan aloillaan. Pyysin sitä seuraamaan missä liikuin ja kääntämään rintamasuuntaa liikkeeni mukana. Se toimi ja Riia rauhoittui. Jatkoin juoksutusta. Hetken kuluttua villihevonen seisoi jälleen takajaloillaan! Taas peruuttamaan ja pyörimään ympyrällä. Sama toistui molempiin suuntiin monta kertaa. Välillä liikuttiin rennosti ja yhtäkkiä taas napsahti päässä. Jatkoin juoksuttamista niin kauan, että Riia lopulta väsähti. Se ei olisi jaksanut enää kunnolla ravatakaan. Pian se jo seisoi päätä riiputtaen hievahtamatta paikoillaan, kun tarkistin sen kavioita. Mutta huhhuh, että säikähdin! Säikähtäessä yleensä joko lamaannun tai sisuunnun. Onneksi en tänään lamaantunut vaan sain ärräpäitä päästellen tilanteen hallintaan. Mielessä kyllä kävi, että mitä jos Riia olisikin saanut vallan? 

Minulle on hevosten kanssa äärimmäisen tärkeää, että tilanne on aina kontrollissani. En halua ottaa turhia riskejä. Nautin kyllä vauhdista, mutta vain silloin kun hevonen on varmasti hallinnassani. Pahin pelkoni on se, että työkaluni loppuvat, menetän kontrollin, enkä enää pärjää. Onneksi yksin ei tarvitse pärjätä. Sain sovittua heti perjantaille ammattiapua. Siitä myöhemmin lisää... 

En ole varma, mistä tämänpäiväinen käytös johtui. Todennäköisesti Riian oli vain saatava päästellä ylimääräiset höyryt pihalle. Laitumella ollessaan se harjoitteli päivittäin omia laukkapyrähdyksiään ja pukkiloikkiaan ja nyt se on seisoskellut aloillaan monta päivää. Samalla se varmaan edelleen testaa minua. Siksi on tärkeää, että saan itse tilanteen hallintaani. Koska Riia kuitenkin on mestari lukemaan ihmistä ja huomaa heti, jos arkailen, on minun pelattava varman päälle ja otettava apuvoimia käyttöön. Arka ratsastaja -minäni tulee esiin silloin, kun olen epävarma siitä, että työkaluni toimivat. Jos itse olen jännittynyt, on Riiastakin rentous kaukana. Siitä seuraa vaarallinen noidankehä. 

Tavallisesti sitä luottaa siihen, ettei hevonen juokse ihmisen päälle tai halua tahallaan vahingoittaa. Tänään tuo luottamus kuitenkin järkkyi. Tuntui siltä, että Riia uhkaili minua. Luottamus on onneksi rakennettavissa takaisin. Pala palalta, hyvien kokemusten avulla.



torstai 3. marraskuuta 2016

Videopostaus: EXTREME-ajelulla!

Ehdittiin siskon kanssa ajolenkille viime hetkellä ennen pakkaskelejä. Matkaan lähdettiin illan jo hämärtyessä. Kun ei maltettu kääntyä ajoissa takaisin, taitettiin kotimatka otsalamppujen valossa. Tulipahan testattua sekin, ettei Riia pelkää pimeää. Yhtä innokkaana ja keskittyneenä se hoiti homman kotiin kuin aina ennenkin. Ai että, kun sai taas olla ylpeä!

Kamera oli matkassa mukana, joten tervetuloa kyytiin!


Saapa nähdä, kuinka talvella päästään ajamaan. Jos vaikka jostain löytyisi vanha kunnon kirkkoreki, voisi sellaista Riian perään kokeilla. Tunnen tosin itseni vielä hieman epävarmaksi kuskinpukilla, sillä ajaminen on minulle uutta puuhaa. Koko touhu on vaikuttanut vaikealta ja monimutkaiselta. Kosketuspintaa ajomaailmaan on minulla vuosien varrella ollut hyvin vähän. Ellei ponikärryttelyä lasketa. Se onkin muuten jännä juttu, kuinka erillään ratsastus- ja ajohommat edelleenkin ovat toisistaan. Onhan kärryjen vetäminen hyvää treeniä ja hauskaa vaihtelua koulupolleillekin. Tämä näyttäisi jälleen olevan yksi niistä asioista, joita voi oppia, jos vaan haluaa.



tiistai 1. marraskuuta 2016

Hämeen Sanomissa 16.10.2016

Tuttu toimittaja otti yhteyttä ja kysyi, voisiko hän haastatella minua paikallislehteen aikuisten harrastamisesta. Miksipä ei! Ja niin eräänä syyspäivänä vastailin tallin pihalla kysymyksiin - Riian käyttäytyessä huonosti vieressä.

Tässä se Vepsän totuus tuli taas todistettua, että hevoselle on annettava aina itsestään sata prosenttia. Ainakin Riia on oiva esimerkki hevosesta, joka muussa tapauksessa alkaa kyllä vaatia huomiota kaikenmaailman konsteja käyttäen. Jutun kuvistakin voi jo päätellä, ettei tammuskani ollut aivan parhaimmillaan. Ei ainakaan oma fotogeeninen itsensä...

Tässä siis Hämeen Sanomien taannoinen Just -liitteen juttu. Sähköinen päiväkirjani toimittakoon täten myös leikekirjan virkaa. Kiitos Marikalle kivasta jutusta!




Mitäs me kansikuvatytöt..? 



torstai 27. lokakuuta 2016

Valokuvamalleina

Joku on saattanutkin huomata, että Satulan ulkoilme on kokenut muodonmuutoksen. Halusin päivittää blogia hieman syksyisempään tunnelmaan ja harjoitella samalla bannerin tekemistä. Siinäkin mielessä hauskaa tämä bloggaaminen, että kirjoittamisen lisäksi voi opetella monia muitakin asioita. Vai mitä mieltä olette - onko jo jonkin asteista kehitystä nähtävissä?

Blogihistorian 1. banneri
2. banneri

Toinen syy ulkoasun päivittämiseen on se, että halusin hyödyntää huippulahjakkaan valokuvaajaystäväni Henri Ilasen ottamia kuvia. Sain jo kesällä synttärilahjaksi läheisiltäni lahjakortin Henrin kuvaukseen. Ihana ajatus: kaverikuvaus uuden ystävän kanssa. Pari viikkoa sitten pääsimme vihdoin asiaan. Tässä maistiaisia lopputuloksesta:









Mitäs pidätte? En yhtään epäillyt etteikö jälki olisi huikean hyvää tälläkin kertaa. Henrin käsialaa ovat nimittäin jo hää-, ristiäis- ja vauvanodotuskuvammekin. Olosuhteet kuvaukselle olivat tällä kertaa kuitenkin todella haastavat: myrskytuuli, kylmä ja pilvinen sää sekä lentoonlähtemäisillään oleva hevonen. Olimme Riialle vieraassa paikassa, Jaatallilla Lepaalla koulukisoissa. Taka-ajatuksena oli kaksi kärpästä yhdellä puunauksella: kisat ja kuvaus. Vieras paikka valittiin, jotta malli olisi tavallista pörheämpi eli ylväs ja kuvauksellinen. Tässä todellakin onnistuttiin. Riia on näyttävä ilmestys liki jokaisessa ruudussa. Mainittakoon lisäksi se, ettei Henrillä ollut aikaisempaa kokemusta hevosten kuvaamisesta. Siksi yllätyin, kuinka hauskoissa ja rennoissa tunnelmissa kuvaus sujui ja miten hyvää jälkeä saatiin aikaan.

Koska Henrillä on selvästi lahjoja myös tälle valokuvaamisen osa-alueelle, niin ideoimme yhdessä hevoskuvauspäivän. Kuvaus toteutetaan jossakin kauniissa miljöössä Hämeenlinnan alueella. Samalle päivälle mahtuisi peräkanaa 10 hevosta, jolloin kuvauksen hinta tulisi normaalia edullisemmaksi. Jos siis haluat laadukkaat kuvat rakkaasta ystävästäsi ja itsestäsi (tai vaikka vaan siitä ystävästäsi), niin kommentoi alas tai ota privaatisti yhteyttä minuun tai Henri Ilaseen. Henrin yhteystiedot löytyvät täältä. Valitaan aika ja paikka yhdessä. Loistava joululahjaidea muuten!



tiistai 25. lokakuuta 2016

Kuulumisia!

Lokakuu on vierähtänyt uusien asioiden opiskelussa. Riian ex-omistajan Sallan vierailusta jäi käteen sellainen rautaisannos oppia, että sen käsittely ja sisäistäminen on vienyt aikaa. Asetin tavoitteeksi edetä askel kerrallaan uusia oppeja hyödyntäen. Ensin käyntityöskentely kuntoon, sitten vasta muihin askellajeihin. Kuka muuten sanoo, että pitäisi muutenkaan aina ratsastaa käynti-ravi-laukka-ravi -kaavalla? Olen kyllä itsestäni aika ylpeä, sillä olen malttanut mieleni ja nyt on jo selvää muutosta havaittavissa.

Tänään kentälle käveli uudistunut ratsukko. Sen huomasi jo heti ensi askelista aitojen sisäpuolella. Vielä kuukausi sitten Riia kirjaimellisesti huokaisi tylsyydestä ja hidasti vauhtinsa puoleen saapuessamme kentälle. Tänään se otti alusta asti pitkiä askelia ja reipas liike jatkui koko ratsastuksen ajan.

Tähän välihuomautus: olen niin innoissani, että tätä on vaikeaa kirjoittaa - sormet eivät naputa riittävän nopeasti!!!

Entäs ratsastaja sitten? Vielä kuukausi sitten ratsastaja jännittyi kokovartalokipsiin sillä sekunnilla, kun kävelimme portista sisään, vääntyi tuuppausasentoon ja pusersi pohkeella taukoamatta. Tänään ratsastaja keskittyi vain pitämään itsensä rentona ja nauttimaan kyydistä. Pohje napautti terävästi muutamia kertoja ja raippa kahdesti koko ratsastuksen aikana. Edes kannuksia ei jalassa ollut. Ääniavut ja pohkeen hipaisu riittivät. Paitsi sen kerran, kun portilla oli jotain pelottavaa... Neitiä piti napakasti muistuttaa keskittymisestä työntekoon.

On kai vaarallista lähteä heti kehumaan, kun kerran on kaikki mennyt nappiin. Voihan olla, että Riialla oli vain superhyvä päivä tai että tähtien asento sattui tänään olemaan kohdallaan. Huomenna kaikki voi taas mennä paljon huonommin. Mutta pakko nyt on vähän hehkuttaa! Tuoreessa muistissa ovat ne epätoivon tunteet, kun ei perusasiat suju ja kaikki menee koko ajan huonompaan suuntaan. Mitäpä sitä hevosen kanssa kentällä tekisi, jos se ei halua liikkua eteenpäin?

Tänään ei ollut eteenpäinpyrkimyksestä puutetta. Riia oikein odotti merkkiä, että saisi lisätä vauhtia. Laukkaa en tosin vielä uskaltanut kokeilla. Viime viikot olen treenannut vain käynnissä ja käynyt maastossa tai pellolla ravailemassa ja laukkaamassa. Viime perjantaina otin ravia ensimmäisen kerran, tänään toisen. Mieleni teki kyllä nostaa laukka, mutta en halunnut riskeerata edistymistä. Haluan, että pystyn ensin pysymään täysin rentona joka tilanteessa käynnissä ja ravissa, jotta rentous säilyisi myös laukassa. Kun on vuosia tuupannut menemään kokovartalojumissa, vaatii toistoja ja valtavaa keskittymistä, että jumi lähtee lihasmuistista. Tänäänkin sen pelottavan portin kohdalla huomasin jännittyväni heti, kun keskittymiseni herpaantui hetkeksi. Ja kun itse jännityn, Riia jännittyy entisestään. Tavoitteena on siis se, että me molemmat pysymme rentoina alusta loppuun asti. Tänään se toimi!

Lopetin siis reippaiden ravien jälkeen ja hyppäsin kentällä alas selästä. Löysäsin satulavyön, nostin jalustimet ylös, mutta jätin ohjat kaulalle. Lähdin kävelemään kenttää ympäri ja pyysin Riiaa mukaani. Tämä ihana olento seurasi vapaana perässäni kuin koira. Vaihtelimme suuntaa ja teimme ympyröitä ja pysähdyksiä. Riia käveli rennoin askelin kaulaa maata kohti venyttäen. Portista ulos käveltyämme vihreän ruohon houkutus vei kuitenkin voiton ja matka tyssäsi siihen. Harjoitukset saavat siis jatkua!

Aurinkoiset syyspäivät ovat jo muisto vain, mutta ei kuulkaa harmita pätkääkään.
Tämän kaverin kanssa sitä viettää aikaansa vaikka taivaalta tulisi pieniä kiviä!

Lokakuussa on ehtinyt tapahtua kaikkea muutakin mukavaa. Viime viikonloppuna teimme jo pitkään suunnitellun maastovaelluksen naapurikylään. Sisareni kipaisi koulukisoissa Riian kanssa muutama viikko sitten ja minä Riia valokuvamalleilemassa siinä sivussa. Kävimme jälleen Kari Vepsää moikkaamassa ja tietenkin Helsinki International Horse Showssa, ilman Riiaa tosin... Treenin vastapainoksi olemme nauttineet syksyisistä ajolenkeistä ja onpa Riia saanut taas toimittaa vikellyshevosenkin virkaa. Näistä myöhemmin lisää!



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

BE-ajokortin suorittaminen: älä tee näin!

Pikku-e on vihdoin takataskussa. HUH! Prosessi oli yllättävän haastava ja byrokraattinen. Se ei sujunut myöskään ihan suunnitelmieni mukaan. Jos haluat hoitaa asian kunnialla läpi, älä siis tee näin:

1. Katso kalenterista muutaman viikon päähän jokin meno (esim. kisat, näyttely, klinikkakäynti tms.), johon tarvitset trailerikyytiä, ja päätä hankkia trailerin vetämiseen oikeuttava BE-ajokortti nopealla aikataululla.

Virhe. Vaikka homma onkin simppeli, ei kannata lähteä hötkyillen matkaan. Varaa aikaa kortin hankkimiseen. Pikku-e ei ole läpihuutojuttu. Minut yllätti ensinnäkin se, miten hankalaa oli saada tietoa kortin suorittamisesta. Ajovarma, joka järjestää Suomessa kuljettajantutkintojen ajokokeet, kertoo kyllä sivuillaan kortin suorittamisesta, mutta sielläkään ei ole selkeästi listattuna prosessin kulkua. Kokosin vaiheet listaukseen tämän postauksen loppuun.

2. Soita katsastuskonttorille varataksesi aika sekä teoriakokeeseen että ajokokeeseen.

Väärin. Sinun tulee ensin käydä henkilökohtaisesti katsastuskonttorilla anomassa ajokorttilupaa. KYLLÄ! Vielä vuonna 2016 on todella käytävä fyysisesti paikan päällä täyttämässä lomake ja allekirjoittamassa se. Vasta sitten voit varata ajan teoriakokeeseen. Ja VAIN teoriakokeeseen. Et kai kuvittele pääseväsi siitä kerralla läpi niin, että voisit jo valmiiksi varata ajan ajokokeeseen?! Ehei, odota ensin pari viikkoa vuoroasi teoriakokeeseen ja varaa sitten ajokoeaika. Odota sitten vielä kolme viikkoa, että pääset suorittamaan ajokokeen. Ja huom! Vaikka Ajovarman nettisivuilla voi tehdä jo ajanvarauksia, niin ei sieltä tietenkään voi varata aikaa BE-kortin kokeisiin.

3. Aloita teoriakokeeseen opiskelu edellisenä iltana.

Virhe. Vaikka asiat eivät ole vaikeita, kysytään teoriakokeessa kysymyksiä, joihin ei osaa lukematta vastata. Teoriakoetta varten voi harjoitella esimerkiksi maksullisella Pikku-e -sivustolla tai googlailla teoriakoekysymyksiä netistä. Minulla kävi tuuri ja sain kaverilta (kiitos Johanna!) autokoulun harjoittelumateriaalit käyttööni. Teoriakokeessa tulee kymmenen monivalintakysymystä. Ei liikennekuvia, kuten teoriakokeeseen minut saattanut työntekijä pelotteli. Hän ei ehkä tiennyt, minkä ajokorttiluokan testiin olin menossa ja säikäytti minut pahanpäiväisesti. 

4. Varaa ajokoe sellaiseen ajankohtaan, että sinulla varmasti on samalle ja parille seuraavalle päivälle buukattuna trailerikyydityksiä.

VÄÄRIN! Koita olla lataamatta turhan suuria suorituspaineita ajokokeelle. Järjestä niin, ettei haittaa, vaikket pääsisikään kerralla läpi.

5. Mainosta inssiäsi etukäteen kaikille.

Virhe. Kts. edellinen kohta suorituspaineista.

6. Mene käsittelykokeeseen kauhusta kankeana, ilman tutkintotodistusta ja riittävää harjoittelua.

Virhe. Kts. taas kohta 4. Ja tiedoksi, että tutkintotodistus on se aanelonen, jonka saat katsastuskonttorilta maksun yhteydessä. Säilytä se! Sillä eletään vuotta 2016, jolloin esimerkiksi ajoneuvojen tiedot löytyvät Trafista sähköisesti, mutta ajokorttitiedot eivät päivity mihinkään, ennen kuin leima on paperissa. Äläkä aliarvioi harjoittelun tärkeyttä. Vaikka traileria et saa perässäsi vetää ennen ajolupaa muuta kuin katsastuskonttorille ajokoetta varten, niin hinkuta sen kanssa vaikka tallin pihassa niin kauan, kunnes olet varma, että peruutus sujuu leikiten. Ja vielä: muista harjoitella myös trailerin kytkemistä ja irroittamista kyllästymiseen saakka! Käsittelykokeessa on vain 10 minuuttia aikaa suorittaa kulmaperuutus, irroittaminen ja uudelleenkytkentä. Kuulosta pitkältä ajalta, mutta sitä se ei ole.

7. Luota sokeasti peruutustutkaan.

Virhe. Jos pakki ei ole päällä ja auto liikkuu taaksepäin koska alamäki, niin peruutustutka pysyy tietenkin vaiti, vaikka kuinka lähellä aisa jo olisi. Eli: teknisistä apuvälineistä voi olla hyötyä, mutta niihin ei ole luottaminen. Havainnoi omilla aisteillasi. Mutta tietysti jos satut saamaan jostain peruutuskameralla varustetun auton lainaan, niin ota se, vaikka se lunttaamiselta tuntuisikin.


Se kuuluisa kulmaperuutus. Ei ole paha, kunhan vähän treenaa.
Lisätietoja ajokokeesta Trafin sivuilta eli täältä.

Tee siis näin:

  1. Käy lähimmällä katsastuskonttorilla tekemässä ajokorttilupahakemus. Muista myös 2 passikuvaa, jos passikuvaasi ei ole sähköisessä järjestelmässä jo valmiiksi.
  2. Maksa ajokorttilupahakemus 40 € + teoriakoe 31 € + ajokoe 99 €.
  3. Varaa aika teoriakokeeseen paikan päällä katsastuskonttorilla tai soittamalla 075 323 9999 (ma-pe klo 8-15.45).
  4. Treenaa teoriakokeeseen.
  5. Suorita teoriakoe hyväksytysti.
  6. Varaa aika ajokokeeseen paikan päällä katsastuskonttorilla tai soittamalla 075 323 9999 (ma-pe klo 8-15.45).
  7. Suorita ajokoe (sis. käsittelykoe eli kulmaperuutus ja kytkentä sekä kaupunkiajo) hyväksytysti.
  8. Ajele tyytyväisenä traileri perässä minne ikinä haluat! Tutkintotodistus toimii väliaikaisena ajokorttina, kunnes päivitetty virallinen ajokortti tipahtaa postiluukustasi.

Nyt se on ohi! Meitä ei pidättele enää mikään!



tiistai 11. lokakuuta 2016

Eka videopostaus!

Terveiset syksyiseltä metsäretkeltä! 
Meille on jo muodostunut tavaksi tehdä maastolenkkejä koko perheen voimin. Ponityttö rattaisiin ja menoksi. Käyntiosuudet taitetaan porukassa, mutta reippaammat askellajit käymme Riian kanssa spurttaamassa kahdestaan. Eilen oli taas ihan mielettömän upea syysilta. Onneksi nappasin kameran mukaan, sillä tittididii! Pääsette arvon lukijat meidän matkassa maastoon. Tässä se nyt tulee: blogihistorian ensimmäinen videopostaus. Olkaa hyvät!





tiistai 4. lokakuuta 2016

Sananen lajin eettisyydestä

Tänään tiistaina vietettävän kansallisen Eläinten päivän ja alkavan Eläinten viikon vuoksi pysähdyn pohdiskelemaan hevosurheilun eettisyyttä. Aina silloin tällöin käy mielessä, että onkohan tässä touhussa mitään järkeä. Hevonen pakotetaan tekemään asioita, jotka ovat sille luonnonvastaisia. Syyllistyn siihen itsekin. Esimerkiksi trailerissa matkustaminen on varmasti jokaiselle hevoselle stressin aihe. Yksikään hevonen ei varmasti pyydä päästä tienpäälle. Välillä hevosia on tietysti pakko kuljettaa, mutta useimmiten omat itsekkäät mielihalut ajavat hevosen tarpeiden edelle.

Viimeaikoina mediassa on ollut näkyvästi esillä myös erityisesti kilpahevosten huono kohtelu. Hevosiin kohdistuva väkivalta on surullisen yleistä ja myönnän sortuneeni siihenkin. En tietenkään satuttamistarkoituksessa, mutta raippa on kyllä viuhunut eikä ohjastuntuma ole aina ollut kaikkein pehmein. Väkivalta kulkee usein käsikädessä osaamattomuuden kanssa. Allekirjoitan tämän täysin. Huolestuttavaa on se, etteivät kaikki edes yritä löytää muita keinoja kommunikointiin.

Tavoitteenani on kohdella hevostani parhaalla mahdollisella tavalla ja järjestää sille olosuhteet, joissa se voi viettää varsinaista hevosen elämää. Alta selviää, kuinka se käytännössä toteutuu, sillä vastasin kokeeksi Eläinten viikon sivuilla oleviin hevosen toiveisiin.

Eläinten viikkoa vietetään vuosittain 4.-10.10.
Tänä vuonna teemana on hevonen.


Ethän hallitse hevosta kivulla

Pyhä pyrkimykseni on välttää väkivaltaa. Tunnustan, että raippa ja/tai kannukset ovat kyllä edelleen käytössä. Vierailemme jälleen huomenna Kari Vepsällä juurikin siitä syystä, että saisimme lisää eväitä väkivallattomaan, hevosen kielellä tapahtuvaan kommunikointiin. (Ja taas Riia joutuu matkustamaan...)

Varusteilla on väliä

Riian kauppaan kuului melkoinen arsenaali sille täydellisesti istuvia varusteita. Niiden lisäksi ostin sille uudet suitset, joissa ei ole alaturpahihnaa ollenkaan. Olen myös haaveillut western-satulasta. Sitä voisi käyttää maastolenkeillä ja kuka ties vaikka innostuisimme treenaamaan länkkärimenoakin! Western-satuloissa paino jakautuu tasaisemmin hevosen selkään, joten selkäongelmia länkkäriratsuilla on aniharvoin.


Hevonen kärsii yksinäisyydestä

Riia laiduntaa/tarhaa tällä hetkellä yksin. Sillä on kyllä kavereita lähes kosketusetäisyydellä, mutta tammojen yhdistäminen ei kesällä valitettavasti onnistunut. Riia osaa olla hapannaama. Tallillemme tuli hiljattain kolmaskin suomenhevonen, jota on kaavailtu Riian tarhakaveriksi. Ensi viikonloppuna kokeillaan kuinka käy!

Haluan liikkua

Riia ulkoili kesällä ympärivuorokautisesti. Vasta viimeiset pari viikkoa se on viettänyt yönsä sisällä. Edelleenkin se saa olla ulkona aamuvarhaisesta iltamyöhään. Sillä on käytössään paljon tilaa, jonka se kaikeksi onneksi myös hyödyntää oikein hyvin. Omatoimisen liikunnan lisäksi Riiaa liikutetaan monipuolisesti päivittäin. Kentällä ratsastamisen lisäksi sillä maastoillaan paljon, sitä juoksutetaan ja sillä ajetaan. 


Tarvitsen sopivasti ruokaa

Riian jalkavian takia sen paino on jatkuvassa tarkkailussa. Se ei saisi lihoa yhtään, sillä ylimääräinen massa kuormittaa sen jalkoja. Riia on onneksi pysynyt sutjakassa kunnossa laidunkaudesta huolimatta. Olen hankkinut sille karsinaan slowfeeding -verkon, jotta se ei ahmisi heiniään liian nopeasti. Myös tarhoissa hevosilla on heinäverkot talvisaikaan. 

Viihdyn pihatossa

Riia saa todennäköisesti siirtyä pihattoelämään lähivuosina. Se saattaa olla mahdollista nykyisellä tallillamme, joten Riian ei tarvitse sen takia edes muuttaa minnekään. Nykyisin se asuu ulkokarsinassa, joka näyttää soveltuvan sille oikein mainiosti. Yläluukut pidetään auki kovimmille pakkasille saakka, sillä hevoset lämmittävät karsinat tehokkaasti. Ilma vaihtuu hyvin ja hengitystiet pysyvät kunnossa. Karsinastaan se voi tähyillä maailmanmenoa ja seurustella naapureidensa kanssa. Riiasta huomaa entistä selvemmin siinä olevan jotain kylmäveristä. Jo nyt sen talvikarva on alkanut kunnolla kasvaa. Saapa nähdä millainen tupsujalka siitä vielä talven mittaan kuoriutuu!


Haluan pysyvän kodin

Sen olet nyt saanut!






maanantai 3. lokakuuta 2016

Valmennusviikonloppu 5/5!

Riian entinen omistaja Salla kyläili meillä viikonloppuna. Takana on kolme päivää tehovalmennusta. Ongelmat on käyty läpi juurta jaksaen ja Salla on lähes kädestä pitäen opastanut, mitä tulee tehdä toisin. Salla ei ole vain todella taitava ratsastaja, vaan myös hurjan hyvä ope! Sallan ja Riian yhteistyö on upeaa katsottavaa. Vaikka kuinka yritin keskittyneesti seurata, mitä tapahtuu, jäin välillä vain haltioituneena tuijottamaan. Tuo upeasti liikehtivä hevonen on todellakin minun omani!

Salla & Riia

Olin ajautunut kenttätyöskentelyssä jo jonkinlaiseen umpikujaan. Vaikka tiesin, että suurin ongelma on istuntani, en osannut korjata mitään. En tiennyt, mistä aloittaa. Salla sanoi heti kättelyssä, että minun pitää rentoutua ja vain ottaa kyytiä. Huomaamattani ajan Riiaa istunnallani eteen. Riian pitää liikkua itse. Siitä päästäänkin toiseen selkeään ongelmaan, eli pohkeenkäyttöön. En vaadi Riialta välitöntä reaktiota, jolloin se turtuu apuihini. Minun pitäisi saada se myös rentouttamaan niskansa, jotta se voisi liikkua kunnolla. Pää pystyssä jännittyneenä se ei kykene liikkumaan oikein eikä pääse siksi reippaasti eteenpäin. Yksinkertaista, mutta hirvittävän vaikeaa.

Treenimotivaationi on ollut hukassa, kun kenttätyöskentely ei ole sujunut. Siksi olemme pääasiassa viime ajat vain maastoilleet ja nautiskelleet sänkipelloilla irrottelusta. Maastotaitokisat tulivat hyvään väliin. Oli hyvä syy tehdä jotain muuta. Sallan oppien ansiosta minulla on nyt aivan toisenlainen fiilis. Oikein polttelee päästä kentälle testaamaan opittua! Pyrin kuitenkin malttamaan mieleni ja etenemään askel kerrallaan. Lihasmuistiin juurtuneita virheitä ei hetkessä korjata. Tavoitteena on saada ensin käyntityöskentely kuntoon ja siirtyä sitten vasta eteenpäin. Liinassakin olisi tarkoitus hioa istuntaa. Meillä ei ole mihinkään kiire!

Ystävät.

Olen suunnattoman onnellinen, että meillä on saatavilla parasta mahdollista apua. Kuka voisikaan paremmin opettaa, kuin henkilö, joka tuntee hevosen läpikotaisin. Minua lämmittää myös se, etten ole yksin saamapuolella. Sallasta oli kaikesta päätellen ihanaa tavata vanhaa ystävää. On kai aika harvinaista, että hevoskaupoista syntyy ystävyyssuhteita. Toivon, että yhteydenpitomme jatkuu edelleen ja voimme ottaa saman uusiksi!



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Ei menny niinku Strömsössä...

Valitsin otsikoksi tämän kuluneen, mutta ah niin kuvaavan lausahduksen, sillä viikonloppu ei totisesti sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Haluan myös hehkuttaa, että uskokaa tai älkää tunnen tuon lausahduksen keksijän! Kyllä! Sain vasta jokin aika sitten tietää, että kaverini Taina perusti aikoinaan supersuositun Ei menny niinku Strömsössä Facebook-ryhmän, jossa ihmiset naureskelivat omille ja toistensa epäonnistumisille. Kirjoittipa hän kaksi kirjaakin aiheesta. Hyvä Taina!

Mutta takaisin asiaan. Se pieni muuttuja, josta edellisessä postauksessa mainitsin, osoittautui aivan aiheelliseksi huoleksi. EN PÄÄSSYT PIKKU E-AJOKOKEESTA LÄPI! En oikein vieläkään ymmärrä, miten onnistuin sen kämmäämään. Kerron lisää kunhan pettymyksen kyyneleet ovat kuivuneet. Sanonpahan nyt vain, että ei ehkä olisi pitänyt ladata niin suuria paineita ajokokeen läpipääsylle. Olin sopinut kuskaavani hevosia seuraavina kolmena peräkkäisenä päivänä. Tilanne oli se, että oli pakko päästä läpi. Mutta ei. Luojan kiitos ympäriltä löytyy be-ajokortillisia ihmisiä, jotka ovat valmiit auttamaan. Ilman heitä koko viikonloppu olisi mennyt aivan mönkään. Tuhannet kiitokset siis vielä kuljettajillemme Johannalle, Katille ja Marille & co:lle, jotka riensivät paikkaamaan tilannetta! <3

Lauantaina pääsimme kuin pääsimmekin siis osallistumaan Sappeen maastotaitokisoihin. Kirjoitan kisoista myöhemmin tarkemman selvityksen kuvien kera, mutta päällimmäiseksi jäi ihan mahtava fiilis lajista! Tehtävärata oli tarpeeksi haastava ja tuli hyvä mieli, kun yhteistyö Riian kanssa sujui pääosin mukavasti. Parasta kisoissa oli kuitenkin niiden tunnelma. Kouluradoilta tuttu jännittynyt ilmapiiri ja pilkunviilaus loisti poissaolollaan. Meininki oli reilua ja rentoa. Tuomareiden kanssa sai jopa rupatella! Sijoituimme luokassamme viidensiksi ja saimme suureksi yllätykseksi vielä tsemppipalkinnon. Kannatti siis jäädä odottamaan palkintojenjakoa. Tällaisiin kilpailuihin on pakko päästä uudestaan!

In action!
Kuva: Sanni Rantio

Sunnuntaina vuorossa oli talutusratsastuskeikka Hauhon koululla. Uskaltauduin ehdottamaan Riiaa ratsuksi, sillä olemme jo useamman kerran istuttaneet pientä ponityttöämme sen selässä ja Riia on osoittanut olevansa äärimmäisen kärsivällinen lastenratsu. Ja sitä se oli nytkin. 

Saavuimme koululle aikataulusta vähän myöhässä. Ei ollut aikaa esitellä Riialle paikkoja. Satula selkään, suitset päähän ja jo oli jono odottamassa kulman takana. Pari ensimmäistä kierrosta Riia käveli pää pystyssä ympärilleen tähyillen - ottamatta kuitenkaan yhtään ylimääräistä sivuaskelta. Taisi olla kolmas ratsastaja kyydissä, kun se jo rentoutui ja laski päänsä seuraten minua kuin koira. Ympärillä viuhtoi pyöriä, skeittilautoja, lastenvaunuja, autoja, traktoreita ja palloa potkivia lapsia, mutta Riia se vain kyyditsi pikkuväkeä varmoin, rauhallisin askelin ja seisoi vuoronvaihdossa kuin tatti. Uskomattoman upea suoritus ensikertalaiselta! Seuraherrana oli miniatyyriori Jasu, joka yhtälailla hoiti homman kotiin ammattilaisen elkein. Antoi lasten rapsutella ja seisoi paikoillaan, kun joku pieni istutettiin hetkeksi selkään. Odotti kärsivällisesti eikä ollut moksiskaan paikanvaihdosta. Tällä rautaisella tiimillä on ilo ottaa uusiksi milloin tahansa! 

Kuva: Kati Lahtinen

Karvaasta pettymyksestä huolimatta huikea heppailuviikonloppu takana! Ensi viikonloppu tulee olemaan vähintäänkin yhtä huikea, sillä pääsemme Riian kanssa parhaaseen mahdolliseen valmennukseen: Riian entinen omistaja Salla tulee meitä opettamaan! Maltan tuskin odottaa!!!



torstai 22. syyskuuta 2016

Talutusratsu Riia tositoimissa ensi sunnuntaina!

Tulevana viikonloppuna meillä on ohjelmassa muutakin hauskaa kuin maastotaitokisat. Olen mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hauhon yhdistyksen toiminnassa ja järjestämme joka kuun viimeisenä sunnuntaina koko perheelle suunnatun Terhokerhon. Sen tavoitteena on edesauttaa sukupolvien välisiä kohtaamisia ja innostaa koko Suomi leikkimään. Lisätietoja Terhokerhosta täältä.

Terhokerho on Hauholla vielä uusi juttu. Ajattelimme, että ehkäpä nelijalkaiset ystävämme voisivat toimia hyvinä houkuttimina, jotta väkeä saataisiin paikalle lisää. Ensi sunnuntaina piipahdamme siis Riian ja komean miniatyyrioripojan kanssa Hauhon Yhtenäiskoululla tapaamassa kerhoilijoita. Tervetuloa kaikki ikään katsomatta paikan päälle klo 14.30-16.00!


Tässä on kuitenkin vielä yksi pieni muuttuja matkassa... Nimittäin huominen inssi. Jos kämmään sen ja pikku-e jää saamatta, ei tarvitse lähteä viikonloppuna minnekään. Pitäkäähän siis peukkuja!



tiistai 20. syyskuuta 2016

Maastotaitoratsastuskilpailut - ou jee!

Kuten viime postauksessa vihjailin, on meillä pian edessä jo toiset kilpailut. Tämä laji on tosin uusi meille molemmille. Tulevana lauantaina osallistumme Pälkäneen Sappeessa järjestettäviin maastotaitoratsastuskilpailuihin! Nyt moni miettii, että mikä ihmeen laji se sellainen on. Vasta muutamia kuukausia sitten kuulin itsekin siitä ensimmäisen kerran. Idea ei minulle tosin ole uusi, sillä järjestimme edellisellä tallillani vastaavanlaisia leikkimielisiä kilpailuja jo yli kymmenen vuotta sitten! Keräsin tähän hieman tietoa maastotaitokisoista.

Kilpailuihin voi osallistua joko ajaen tai ratsastaen. Kilpailuissa arvioidaan hevosen levollisuutta, rauhallisuutta ja yhteistyökykyä sekä ratsastajan/ohjastajan rauhallisuutta ja apujen käyttöä. Ratsukot/valjakot arvioidaan kokonaisuutena. Kilpailussa tärkeintä on huomioida turvallisuus, hyvät hevosmiestaidot, hevosen sopivat varusteet, hyvät käytöstavat, tuomareiden tervehtiminen ja hevosen kiittäminen. Radalla olevan tehtävän voi kiertää, kun siitä mainitsee etukäteen tuomarille. Avustajaa saa käyttää ja tehtävätuomarit neuvovat kilpailijoita eri tehtävillä tarvittaessa.

Yksi lajin hienous on siinä, että se ei vaadi investointeja, vaan esimerkiksi tehtäväratojen rakentamisessa hyödynnetään olemassa olevaa ympäristöä: metsää, peltoa, tallipihaa ja kenttää. Puita, pensaita, kiviä, rinteitä jne. Kilpailuja voi järjestää seura tai talli, jolla on voimassaoleva, maastotaitokilpailun kattava, vastuuvakuutus tapahtuman järjestämiseen. Lisäksi kilpailijoilla on oltava ratsastuksen/ajon kattava vakuutusturva ja hevosillekin se on suositeltavaa. Lisätietoja lajista Suomenhevosliiton kotisivuilta.

Lauantain kilpailut ovat käsittääkseni historian ensimmäiset tällä alueella. Niihin voi tällä kertaa osallistua vain ratsastaen ja ne sisältävät kaksi osakoetta. Osakokeessa C on tehtävärata, jossa luvassa on 10 helppoa tehtävää, esim. kirjeen laitto postilaatikkoon, portin avaus jne. Osakoe B on maastokoe/askellajikoe, jossa ratsastetaan 100 m hidasta laukkaa ja 100 m nopeaa käyntiä. Tehtäviä suoritetaan hiekkakentällä ja lähimaastossa.

Kilpailujen innoittamana olen kehitellyt pikku harjoitustehtäviä iloksemme viime päivien aikana. Olemme käppäilleet pressun ja vanerilevyn päällä, pujotelleet puomeja ja ämpäreitä, peruutelleet eri paikkoihin ja treenanneet portin avaamista. Riia on ollut todella kuuliainen ja tehnyt kiltisti kaiken, mitä olen pyytänyt. Mamman mussukka! Saapa tosin nähdä miten vieras ympäristö vaikuttaa yhteispeliimme. Mutta jos Riialla on puoliksikaan yhtä hyvä päivä kuin edellisissä kisoissamme, niin minulla ei liene kovin suurta syytä huoleen.

"Aye aye, sir!"

Osallistumme tällä ensimmäisellä kerralla vain osakokeeseen C. Katsotaan niitä askellajikokeita sitten vähän myöhemmin... Olen joka tapauksessa superinnoissani näistä kilpailuista. Tämä vaikuttaa juuri meidän lajiltamme! Mahtavaa treeniä luottamuksen rakentamiseen. Sankoin joukoin kaikki paikan päälle kannustamaan ja lajiin tutustumaan!



torstai 15. syyskuuta 2016

Kenellä on oikeus kilpailla?

Varmasti jokainen ratsastaja, jossa asuu edes hitunen kilpailuhenkeä, haaveilee jossain vaiheessa kilpailemisesta. Oma kilpailuhistoriani rajoittui ennen ensimmäisiä kisojamme muutamiin junnuaikaisiin tuntikisoihin ja pariin harjoituskisaan aikuisiällä. Olen vakuutellut itselleni ja muille, etteivät kilpailut ole minua varten. Löin puskaratsastajan leiman otsaani jo vuosia sitten. Totuus on kuitenkin se, että kyllä minussakin kilpailuvietti piilee. Se on nostanut päätään nyt, kun oma hevonen mahdollistaa tavoitteellisemman treenaamisen. Olen sallinut itseni haaveilla, että ehkä minullakin on vielä mahdollisuus kehittyä ratsastajana.

Ratsastus on todella raadollinen laji. Jostain syystä siihen kuuluu toisten arvostelu jo ihan ilman kilpailujakin. Vaikka kisaviettiä olisikin, ei ajatus ylimääräisen arvostelun kohteeksi joutumisesta ole houkutellut. Vaatiihan se aika paljon pokkaa astella tuomarin ja yleisön eteen. Ajatukseni ovat vasta ihan hiljattain kääntyneet siihen suuntaan, että mitä väliä! Antaa yleisön ajatella mitä tahtoo.

Me siis lähdimme soitellen sotaan. Treenasimme kisaohjelmaa kolmena päivänä kotona ja joka kerta se meni entistä huonommin. Vanha minä olisi ajatellut, että onpa typerää lähteä kilpailuihin valmistautumatta kunnolla. Emmehän sitä paitsi edes tunne Riian kanssa toisiamme kunnolla ja yhteistyö on aivan alkutekijöissään. Ratsastuksen tulee olla vähintään täydellisyyttä hipovaa ennen kotikentältä poistumista. Uusi ratsastajaminä oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt on itseasiassa aivan erinomainen hetki kilpailla! Tutustumisen tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tavoitteita itse kilpailusuoritukselle. Kisareissu on vain hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten. Pääsee näkemään, miten Riia käyttäytyy tavallisista arkirutiineista poikkeavassa tilanteessa ja vieraassa ympäristössä. Sitten jos kun ollaan siinä pisteessä, että kilpailemiselle voi asettaa tulostavoitteita, niin kokemusta kartuttaneena voi rauhallisin mielin lähteä kilpailemaan. Kirjoitin tästä jo aiemminkin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että uusiin tilanteisiin yhdessä joutuminen lujittaa suhdettamme.

Siskokset kuin ilvekset. Ja yksi kokenut konkari.

Kuten bloggaajakollega Ruuhkavuosiratsastaja samaa aihepiiriä käsittelevässä postauksessaan niin osuvasti totesi: Jos olet lapsesta asti odottanut, että saisit oman hevosen, älä nyt hitto vie anna pelkästään muiden tehdä sen kanssa kaikkea sitä hauskaa, mitä olet aina halunnut omalla hevosella
tehdä! Naulankantaan! Rohkeutta se toki vaatii. Mutta voin kertoa, että kun rohkaistuu toteuttamaan unelmiaan, saa olla itsestään hemmetin ylpeä! Omalla kohdallani tuli kuitattua sitäpaitsi useampi yhtäaikaa: 1. pääsin kilpailemaan 2. pääsin kilpailemaan omalla hevosella ja 3. pääsin kilpailemaan yhdessä siskoni kanssa. Voin kertoa, että on muuten maailman siisteintä jakaa harrastus oman siskonsa kanssa. Erityisesti näin aikuisiällä. Ja kuinka mukavalta tuntuikaan, kun oma isämme ajoi ekoihin kisoihimme varta vasten tyttäriään kannustamaan. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka eivät katso ikää. Mitä sitten, jos muut kentän laidalla kannustavat vanhemmat olivatkin puolta nuorempia.

Iskä <3

Vastatakseni otsikossa esittämääni kysymykseen, kenellä tahansa on mielestäni oikeus kilpailla. Jos kilpaileminen tuo harrastamiseesi lisämaustetta tai koet siitä olevan jotain hyötyä, niin anna mennä! Ehdin jo ajatella, että meidän seuraavat kisamme koittavat vasta ensi kesänä. Kisatilannetta on nyt harjoiteltu ja seuraavat kuukaudet keskitytään itse asiaan. Mutta niin vain lähetin juuri uuden kisailmoittautumisen! Nyt on kuitenkin luvassa jotain aivan muuta. Siitä lisää seuraavassa postauksessa...



keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ekat kisat!

Heti alkuun haluan sanoa, että kilpailuteemaan riittää niin paljon sanottavaa, että jouduin jakamaan postauksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä kerron kisapäivästä, toisessa on luvassa pohdintaa kilpailemisesta yleensä.

Konkreettinen valmistautuminen kilpailuihin aloitettiin kisoja edeltävänä päivänä perjantaina. Jos ei nyt lasketa radan treenaamista... Kokoonnuimme tallille oikein porukalla puunaamaan varusteita ja hevosia. Meidän tallilta kisoihin lähti siis kaksi hevosta ja kolme ratsastajaa. Minä ja sisareni Elina Riialla sekä Hanna Tyyne-tammansa kanssa. Kisareissuun toi oman jännityksensä se, ettemme tienneet, miten tytöt matkustavat yhdessä. Riian edelliset omistajat kertoivat, että Riia matkustaa paremmin yksin kuin kaksin. Lastasimme Riian ja Tyynen kokeeksi edellisellä viikolla, eivätkä ne ainakaan silloin reagoineet toisiinsa mitenkään. Siksi uskaltauduimme reissuun samalla trailerilla.

Palataan kuitenkin perjantai-iltaan. Satoi kaatamalla. Heppatytöt eivät tunnetusti hevillä luovuta ja niimpä aloitimme pesu-urakan sateesta huolimatta. Ensin varusteet ja sitten hevonen. Pesun tarpeessa Riia totisesti olikin. Sen verran autuaasti se oli edeltävien viikkojen aikana laitumella kieriskellyt. Luonto oli hoitanut esihuuhtelun. Silti aika paljon sinistä shampoota ja ämpärikaupalla vettä tarvittiin ennen kuin puhdasta tuli. Tehtiin vielä kuivattelulenkki kävellen, kun raukka jo ihan tärisi kylmissään. Takki niskaan ja laitumelle odottelemaan seuraavaa päivää.

Hei pliiiiis...

Kisa-aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Sääennusteessa luvattiin kuitenkin kunnon myrskytuulta. Muistanette aiemman postaukseni Riian käytöksestä tuulisella säällä... Jälleen yksi jännitysmomentti lisää jo valmiiksi jännittävään päivään. Kun pääsin tallille, oli siellä jo täysi tohina päällä. Elina letitti Riian harjaa ja Tyyneäkin puunailtiin. Olimme lähtövalmiina etuajassa, mutta päätimme ryhtyä heti lastauspuuhiin. Siinähän voisi pahimmassa tapauksessa vierähtää tovi jos toinenkin. Vielä mitä! Molemmat hevoset kävelivät ensimmäisellä yrittämällä sisään traileriin. Koska lastaamiseenkin oli varattu reilusti aikaa, lähdettiin matkaan todella hyvissä ajoin. 

Groom slash rider ja väriävaihtava hevonen

Ajomatkan aikana trailerista kuului vain vähän kolistelua. Pysähdyimme kahvitauolle Valkeakosken Ärrälle, perillä ei kuulemma enää kahvi maistuisi, ja tytöt odottivat kiltisti kopissa. Matka jatkui ja pian oltiinkin jo perillä. Riia katseli rauhallisena ympärilleen ja tiesin heti, ettei tuulisesta säästä koituisi ongelmia. Tammat...  

Elina oli lähtövuorossa ensimmäisenä. Kävelytettyämme Riiaa hyvä tovi Elina hyppäsi kyytiin ja lähti kohti maneesia. Jouduin vähän toppuuttelemaan, etteivät alottaisi verryttelyä liian aikaisin, sillä liikaa energiaa Riialla tuskin olisi. Sen pitäisi jaksaa suorittaa rata vielä minunkin kanssani. Poistuin vaihtamaan kisatamineet ylleni ja kun palasin takaisin, näkyi maneesissa iloisia ilmeitä. Riia oli selvästi kisamoodissa ja liikkui hienosti!

"Voi, miten tuolla maalla onkin ollut maneesia ikävä!" tuumii Riia.

Itse kilpailu käytiin ulkokentällä. Kenttä oli niin suuri, että toisessa päässä mahtui verkkaamaan hienosti. Elina pääsikin hyvissä ajoin näyttämään Riialle paikkaa ja jatkamaan lämmittelyä. Se vähät välitti kouluaidoista, joita se on kuulemma joskus aiemmin kyttäillyt. Lähtövuoro tuli, ja kun ratsukko aloitti radan, huomasin Riiassa selvän muutoksen. Lennokkuus oli tiessään. Elina onnistui kuitenkin ratsastamaan Riiaa riittävästi eteen ja suoritus oli siisti ja tasainen. Tässä vaiheessa tiesin kuitenkin, että samaan eivät omat taitoni riittäisi.

On se helppoa, kun sen osaa!

Oli aika vaihtaa kuskia. Jäimme vielä katsomaan Hannan ja Tyynen suorituksen ennen maneesiin siirtymistä. Heillä meni kaikki ihan nappiin ja suoritus oli rento ja tyylikäs. Heidän jälkeensä oli lähtövuorossa viisi ratsukkoa ennen meitä. Päätin tehdä lyhyen, mutta tehokkaan verryttelyn. Riia tuntui todella reippaalta ja innokkaalta. Jes! Sitten ulos odottamaan vuoroa. Ulkokentällä huomasin välittömän muutoksen. Riiaa ei enää huvittanut. Tämän huomion tehtyäni olisin vielä perunut koko jutun, jos olisin kehdannut. Ei auttanut muu kuin Rockyn tunnaria päässä hyräillen astella tuomarin tarkkailevien silmien alle. Näytin Riialle tuomaripäädyn ja katsomon. Se ei niistä paljoa perustanut. Sitten auton torvi jo tööttäsi lähtömerkiksi. 

Ennen rataa vielä hymyilyttää.

Ei tullut hirveänä yllätyksenä, että radalla meillä oli aivan samat ongelmat kuin kotona: en saanut Riiaa vastaamaan apuihini riittävästi. Ratahan oli Helppo C:2 2000 eli Riian mielestä varmasti turhan tylsää vaativan tason kouluratsulle. Raviosuus meni vielä jotenkuten, käynnin ja laukan rikoimme raville. Riia tuntui aivan järkyttävän raskaalta ratsastaa. Jalat maitohapoilla lopetin suorituksemme tervehdykseen. Onneksi kannustusjoukot videoivat radan, sillä ilman videota olisi jäänyt tosi paha mieli. Videon katsottuani sain taas todeta, että ei se nyt niiiiiin pahalta näyttänyt. 

Pulinat pois ja antaa kuvien puhua puolestaan. Tässä tulee meidän ensimmäinen koulurata kuvakollaasin muodossa. Ei ehkä kamalan kaunista katsottavaa, mutta sitäkin realistisempaa. Olkaa niin hyvät!

Tästä lähdettiin. Hitaasti, mutta...hitaasti.

"Aseta sisään." sanoi tuomari. 
"Mähän yritän!" vastaisin, jos voisin.

Joulupukilta toivoisin kulmaa kyynerpäähän. Edes pientä.

Tuliks tässä kohtaa se vikellysosuus..?

Tuuppaa sää, mää huilaan!

Hetkeä ennen häpeää. Tässä jalka vielä nousee - kohta täytyy taas huilia.

Rekkamies mä ooooon...!
Ens kerralla jesaria pari kierrosta käsien ja torson ympärille...

Mun nelikäyntipolle! <3
Ei herunut irtopisteitä ylimääräisestä askellajista... Kummallista!

Mitä voin sanoa? Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, mutta tästä ei pääse kuin ylöspäin! Tavoitteena oli saada hyväksytty suoritus ja ylipäätään harjoitella kisoissa käymistä. Nämä tavoitteet täytettiin. Ja muistin radan! Sitäkin jännitin etukäteen. Kaikkein parasta tässä suorituksessa paradoksaalisesti kylläkin oli se, etten sittenkään jännittänyt niin kovin paljoa!

Luokassa oli meidän jälkeen enää yksi ratsukko. Tulokset saatiin kuulla siis ihan pian. Hanna ja Tyyne selviytyivät hienosti neljänsiksi ja Elina ja Riia viidensiksi. Kyllä sai olla ylpeä! Luokassa oli 12 ratsukkoa ja iloiseksi yllätykseksi emme olleet aivan viimeisiä. Keskiarvolla 55,23 sijoituimme yhdeksänsiksi. Paperista löytyi yksi ykkönen (se raviksi tyrehtynyt laukka) pari nelosta ja vitosta, aika monta kutosta ja peräti yksi kasi! Sen saimme pysähdyksestä ja peruutuksesta ja olen siitä erittäin ylpeä! Jos ei meiltä eteenpäinmeno sujukaan, niin ainakin osaamme peruuttaa! Haha! Paperin alareunassa oli kaksi kommenttia: "Saisi olla energisempi." ja "Siistit avut.". Jälkimmäinen lämmitti mieltä, sillä kuvittelin huitovani ja heiluvani kuin heinämies saadakseni Riiaan liikettä. 

Team Alvettulan Puskaratsastajat

Kotimatkalle lähdettiin hilpeissä tunnelmissa. Molemmat hevoset kipusivat mielellään kärryn kyytiin eikä enää tarvinnut jännittää niiden toimeentulemista. Eikä oikeastaan mitään muutakaan. Olo oli helpottunut, huojentunut ja erittäin ylpeä!