lauantai 18. kesäkuuta 2016

Än yy tee N Y T se tapahtuu! (kilometripostaus)

Ainahan siitä on haaveiltu. Omasta hevosesta.

Alkeiskurssilla Aulangolla ja sen jälkeen kaikki ne viisi vuotta, kun poljettiin sillan yli ratsastuskypärät päässä ja raipat tarakalla rantatietä tallille - milloin heppakerhoon, milloin tunnille, milloin muuten vain heppoja haistelemaan.

Mökkikesät Hauholla suunnittelin kesähevosen vuokraamista. Jos ei omaa saisi, vuokrapollekin riittäisi. Mökin viereen niitylle mahtuis hyvä aitaus. Tein laskelmat puutavaran ja naulojen hankkimiseksi. Selasin Keltaisen Pörssin myynti-ilmoituksia. Jonkun hevosen perään soitinkin salaa naapurin Annikan lankapuhelimesta. Säästin rahaa lapsia vahtimalla. Pehmeä mökkitie suorastaan huusi kavionpainaumia, mutta ei, en saanut tahtoani läpi.

Kolmetoistavuotiaana sain vihdoin ensimmäisen hoitohevoseni. Tai oikeastaan kaksi. Linnean ja Patrickin Alhaisten tallilta Parolasta. Kimon jukuripäätamman Linnean olisin vuosia myöhemmin ostanutkin. Se ei olisi ollut kovin järkevää, olinhan opiskelija, mutta olisin tehnyt sen silti. Uskollinen ystävä, josta jäi pysyvä muisto oikean nilkkani yläpuolelle, haudattiin tallin pihamaalle liian aikaisin.

Työelämä toi tullessaan taloudelliset mahdollisuudet oman hevosen hankintaan. Illat pitkät tuli seurailtua netin myynti-ilmoituksia. Kimo suomenhevostamma oli jo kiikarissa, kunnes eräs puoliverinen prinssi vei sydämeni. Se ei ollut oma, mutta sain vuokrata sitä ja helliä kuin omaani. Sen kanssa laukattiin pitkin sänkipeltoja ja uskalsin jopa ylittää esteitä. Oma hevonen ei tuntunut akuutilta enää.

Haaveet omasta hevosesta pysyivät taka-alalla vähän myöhemmin myös siksi, että perhelukumme kasvoi yhdellä. Pieni ponityttö syntyi maaliskuun pakkasilla. Samaan aikaan asetuimme maaseudun rauhaan asumaan ja tallimatka tuntui turhan pitkältä. Hevoshommiin tuli elämäni pisin tauko. Vuosi ehti vaihtua ennen kuin taas kipusin satulaan. Kotimme läheltä löytyi pikkutalli, luotettavat herrasmiesruunat ja hyvä opetus. Vähitellen vanhat haaveet siitä ikiomasta alkoivat taas nostaa päätään.

Kevään koittaessa kiikarissa oli jo yksi ehdokas. Terapiaratsunakin toiminut lv-ruuna. Se täytti paperilla kaikki kriteerini: koulutettu, keski-ikäinen, terve ja luotettava hevonen, jonka kanssa voisi puuhastella monipuolisesti ja josta voisi sukeutua hyvä äiti-tytär-ratsu vanhoilla päivillään. Tätä hevosta en ehtinyt kuitenkaan edes tavata, kun jo videosta näin, ettei se ollutkaan ihan sitä mitä myyjä antoi ymmärtää. Ymmärsin, että sen oikean löytymisessä voisi mennä pitkään.

Mutta kuinkas kävikään. Pian kännykän näytölle ilmestyi valtavan kaunis valkea ratsu ja seuraava ilmoitus:

Vaativan tason koulutamma
Myydään erittäin haikein mielin opiskelujen vuoksi näyttävä vaativan tason kouluhevonen.
Kalvarija on 02 syntynyt, rodultaan ja suvultaan tuntematon liettualainen tamma, joka on ollut meillä viimeiset 7 vuotta äiti-tytär -ratsuna ja ensihevosena. 
Kilpailtu menestyksekkäästi HeA -luokkia 2-3 tasolla, ja startattu myös vaativaa. Säkäkorkeus n. 152cm, kuvissa ja videoissa ratsastaja 175cm.

 

"Riia" on persoonallinen, kiltti ja monipuolinen hevonen. Sen kanssa on maastoiltu viikoittain niin yksin kuin porukassa ja säännöllisesti myös ajaen. Toimii erittäin näppärästi kärryjenkin edessä. Esteitä ei enää hypätä, koska etujaloista löytyy sanottavaa. Pienellä huomioinnilla ei näy mitenkään aktiivisessakaan sileän treenissä. Kuvattu kesällä 2015, ell paperit nähtävissä. 
Muutama viimeinen vuosi ollaan treenattu koulua tavoitteellisemmin, kun kesällä 2014 ensimmäisissä aluekisoissa yllätykseksemme sijoituttiin molemmissa luokissa.
"Lyhyen uramme" aikana ollaan tienattu lukuisia voittoja ja sijoituksia HeA -luokista 2.tasolta. Mm. P-SM harrastemestaruus kultaa v.2014. Kisattu myös muutama 3.tason luokka parhaimmillaan yli 64% tuloksella ja tänä keväänä ollaan startattu pari vaativaa luokkaa. Viimeisimmästä VaB startista 2. tasolla 59.2% ratsastajan radan unohduksesta huolimatta. Pienellä hiomisella valmis kilpailemaan sijoituksista! 
Kapasiteettia riittää pidemmällekkin, jos haluaa/osaa kouluttaa eteenpäin, treenissä ollaan kokeiltu laukkapiruetin ja piffien ja paffien alkeita. Helppo koota ja erityisesti laukka on vahvaa ja näyttävää. Riia omaa hyvän työmoraalin ja on yritteliäs sekä miellyttämisenhaluinen. Kevyt, ammattilaistenkin kehuma ratsastaa, mutta ei automaatti.
Valvovan silmän alla on opettanut myös alkeita niin pikkutytöille kuin aikuisille miehillekin, mutta ei ole pommin varma. Tulistakin luonnetta löytyy ja kuumuu ajoittain, joten ei sovi 
myöskään aroille ratsastajille. Ei kuitenkaan koskaan heitä selästä, ryöstä tms. On vain tammamaisen tempperamenttinen :)
 Myydään ainoastaan kokeneelle ratsastajalle, ei ratsastuskouluun.



Käsiteltäessä ja hoitotoimenpiteissä erittäin kiltti ja helppo. On esimerkiksi kengittäjän lempiasiakkaita ja raspaus hoituu ilman rauhoitusta. Lastaus ja matkustaminen sujuvat ongelmitta. Käyttäytyy fiksusti kisapaikoilla ja sopeutuu helposti uusiin paikkoihin. 
Tottunut koiriin ja lapsiin. Lapsetkin voivat hoitaa ja paijata, Riia vain nauttii huomiosta. Vaatii kuitenkin käsittelijältään jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta. Osaa testata, mutta ei ole ilkeä. Ei pure eikä potki. Toisille hevosille äkäinen, eikä tule kaikkien kanssa toimeen. Sopivan kaverin ( neidin hyväksymän ;) ) löytyessä on tarhattu myös kaverin kanssa.

 Tästä jollekkin tavoitteelliselle kisaajalle, opetusmestaria hakevalle tädille, tai vaikka koko perheelle hevoseksi kaunis kultakimpale, josta emme itse millään raaskisi luopua, ellei se olisi välttämätöntä.
 Myynnillä ei ole kiire. Ensisijainen ehto on hyvä koti. Kokeilemaan saa tulla niin monta kertaa kuin kokee tarpeelliseksi. 

Siinäkö se olisi?

En ehtinyt pohtia pitkään, kun pian istuinkin jo junassa matkalla Ylivieskaan. Jos kävisin ihan vain katsomassa? Ei sitten tarvitsisi jälkeen päin harmitella. Koitin pitää pään kylmänä ja kriteerini kirkkaina mielessä. Hyvä suunnitelma. Heti hevosen nähdessäni tiesin kuitenkin, ettei tässä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Sydämen kuvat silmissäni palasin kotiin. Minut valtasi epäusko: voisiko se TODELLA olla tässä?

Kaupankäyntiä veivattiin suuntaan ja toiseen. Kerran jo ehdin vetäytyä kokonaan, kun vanhoja röntgen-kuvia tutkinut eläinlääkäri kehotti olla ostamatta. Hevosen omistajat järkyttyivät tästä tuomiosta, sillä heidän oma eläinlääkärinsä oli antanut täysin toisenlaista tietoa jalkavaivasta. He halusivat tutkituttaa hevosen uudelleen eri paikassa ja veivät sen klinikalle Ouluun. Siellä pitkän linjan kenttäratsastajalääkäri näyttikin vihreää valoa ja sai myös minun mieleni muuttumaan. Eikö tuon ikäisillä hevosilla aina ole jotain?

Kesän korvalla ajelimme makutuomarini kanssa uudelleen Ylivieskaan. Kävin tekemässä maastolenkin ja olin myyty. Hepo tarpoi reippaasti eteenpäin ilman ylimääräisiä sätkyttelyjä. Kaikki askellajit tuntuivat mukavilta ja satula kotoisalta. Oli silti vielä jäätävä sulattelemaan asiaa, sillä makutuomarini ei ollut kenttäkokeilun jälkeen yhtä innoissaan.

Tein mielessäni listaa hevosen hyvistä ja huonoista puolista:

KYLLÄ, hevonen on erittäin hyvin koulutettu - se on osaavampi kuin minä!
KYLLÄ, hevonen on juuri sen ikäinen mitä etsin.
KYLLÄ, hevonen on monipuolinen - sen kanssa on tehty ja sen kanssa voi tehdä melkein mitä vain!
KYLLÄ, hevonen vaikuttaa luotettavalta.
KYLLÄ, hevosella on lempeä ja seurallinen luonne - sen kanssa on mukava puuhastella!
KYLLÄ, hevonen vaikuttaa tyytyväiseltä ja hyvinvoivalta.
KYLLÄ, hevonen on ollut hyvässä hoidossa ja myyjät ovat ihania - heiltä saisi vinkkejä jatkossakin!
EI, hevosella on tammamaista temperamenttia ja se saattaa testata ratsastajaa - miten yhteistyö luonnistuu?
EI, hevosen hinta on liian korkea ikään ja terveydentilaan nähden.
EI, hevosen etujalkavika saattaa alkaa oireilemaan.

Neuvottelut jatkuivat. Myyjät saivat minut lopulta vakuuttuneeksi siitä, että yhteistyömme tulisi ajan kanssa sujumaan hyvin. Voisinhan tarvittaessa pyytää myös ulkopuolista apua. Yksi "ei" pois listalta. Hinnastakin väänsimme kättä, mutta onneksi omistajille tuntui hyvä koti olevan hintaa tärkeämpi. Sain hinnan tingittyä lähes puoleen alkuperäisestä. Toinen "ei" pois listalta. Viimeisen kohdan suhteen päätin viimein ottaa hurjan riskin. Kukaan ei pystyisi minulle ennustamaan, kuinka monta hyvää vuotta hevosella on edessä. Hyvässä lykyssä yhteiselomme tulisi jatkumaan toistakymmentä vuotta, huonossa tapauksessa jalka saattaisi kipeytyä piakkoinkin. Hälytyskellojen kilkattaessa takaraivossa kumosin oman kriteerini terveestä hevosesta ja sormet ristissä päätin ottaa riskin.

En itsekään vielä usko tätä, mutta niin siinä vain kävi, että nyt se vihdoin tapahtuu: 31 vuoden iässä, 25 vuoden heppailun jälkeen minulla on ihan pian OMA HEVONEN!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti