keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Oma hevonen? Ootko ihan pöhkö?

Olen.

Hevosen hankintaa ei voi perustella järkisyin. Varsinkaan ei-hevosihmisille. ("Miksi ihmeessä sen hevosen pitää olla oma?!?!?!?" "Eikö tuntipolle riittäisi???") Yritetään nyt kuitenkin.

Hevosharrastuksen ydin on luottamuksen rakentaminen hevosen ja ihmisen välille ja yhteistyö sen jälkeen. Ei-heppailijoiden voi olla hyvin vaikea ymmärtää, että sen syvempää suhdetta hevoseen on hankala muodostaa ratsastuskoulun viikkotunneilla. Jokainen hevonen on oma persoonansa, johon tutustuminen vie aikaa. Yksi tunti viikossa ei siihen yksinkertaisesti riitä. Varsinkaan, jos hevonen vaihtuu joka toinen tunti.

No miksen sitten tyytyisi vuokraheppaan? Voisin ratsastaa muutaman kerran viikossa. Ei tarvitsisi kantaa vastuuta, mutta silti voisin harrastaa vähän useammin, säännöllisesti ja monipuolisesti. Niin, hyvässä lykyssä se voikin olla erittäin toimiva (ja edullinen) ratkaisu. Mutta. Silti siitä puuttuu jotain.

Mikä se jokin sitten on? Onko se se, että saa touhuta hevosen kanssa mitä itse haluaa parhaaksi katsomallaan tavalla? Saa valtuudet päättää asioista? Luulen niin. On eri asia liikuttaa hevosta kakkos- tai kolmosratsastajana, jos esimerkiksi haluaisi asettaa tavoitteita ratsastukselle. Oman hevosen kanssa voi itse laatia sopivan harjoitusaikataulun ja edetä omien intressien mukaan. Oman hevosen kanssa on mahdollista hioa yhteistyötä pidemmällä tähtäimellä.

Oma hevonen on omien kriteerien mukaan valittu. Mikään hevonen ei ole täydellinen, mutta omassa hevosessa on kohdallaan ne asiat, jotka ovat itselle tärkeimpiä.

Oma hevonen tuo paljon vastuuta, mutta myös vapauden valita. Jos siltä tuntuu, voi kauniina kesäiltana koulutreenin jättää väliin ja karata maastolenkille.

Monet viimeaikaiset tapahtumat ovat muistuttaneet siitä, kuinka pitää elää hetkessä murehtimatta tulevaa. Juniorivuoteni ovat kaukana takanapäin ja välissä on ollut taukoa. Tuntuu siltä, että nyt jos koskaan minulla on mahdollisuus oppia oikeasti ratsastamaan. En halua pitkittää sitä enää. Kun ikää tulee lisää, tulee entistä varovaisemmaksi. Varsinkin hevosten kanssa. Pelkään, että jos en tähän nyt rohkene, en tee sitä ehkä koskaan.

Oma hevonen on yksi pitkäaikaisimmista haaveistani. Sen pienen heppatytön, joka yhä elää sisimmässäni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti