keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Hevonen + pieni lapsi = mahdoton yhtälö

Hetki ennen Riian saapumista olen yhä optimistinen ja eri mieltä otsikon kanssa. Uskon vahvasti, että arjen aikatauluttamisella ehdin nauttia molemmista: pienestä ihanasta ponitytöstäni ja omasta upeasta hevosestani. En sitäpaitsi näe niitä täysin toisensa poissulkevina asioina.

Pitkän tähtäimen suunnitelmana on tietysti imeyttää heppahöperyys pieneen ponityttöön. Ruusuisissa unelmissani laukkaamme yhdessä auringonlaskuun. Kunhan neiti on ensin tuplannut pituutensa... Toivon todella, että voisimme tulevaisuudessa jakaa hevosharrastuksen ja viettää yhteistä aikaa tallilla. Siellä kun oppii niin paljon muutakin kuin hevosenhoitoa. Muistan eräänkin tutkimuksen, jonka mukaan hevostytöistä kasvaa johtajia. Tiedä siitä sitten, mutta johtajuutta, vastuuntuntoa ja pitkäjänteisyyttä hevosten kanssa varmasti oppii! Plus se teräsvatsa, jonka likaisia porkkanoita ja vanhaa leipää syömällä saa...ei voi olla pahasta!

Hevosen hankkiminen tällaiseen elämäntilanteeseen vaatii hurjasti koko perheeltä. Olemme mieheni kanssa käyneet lukuisia keskusteluja asiasta ja pohtineet kaikkea mikä voi mennä vikaan. Jep! Tiedetään, kaikkea ei voi etukäteen suunnitella, eikä kaikkeen voi varautua, mutta niinhän se on elämässä yleensä. Ilman mieheni tukea en ikipäivänä voisi ajatellakaan hevosen hankkimista. Ja tällä tarkoitan toki taloudellista tukea, mutta ennen muuta henkistä sekä ajallista panostusta. Ellei hän olisi valmis viettämään pienen ponitytön kanssa pitkiä iltoja mamman hummaillessa, ei näin pienen lapsen äidillä ehkä olisi mahdollisuutta omaan hevoseen. Tai harrastamiseen yleensä.

Se se onkin varsin kärkkäitä mielipiteitä herättävä asia: äipän harrastaminen. Ei kai kukaan voi olla kuitenkaan eri mieltä siitä, että kaikki äidit tarvitsevat omaa aikaa. Vaikka kuinka kulunut fraasi tämä olisi, kirjoitan sen silti tähän: kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Oman hyvinvointini kulmakiviä on omasta fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä huolehtiminen rakkaan harrastuksen parissa. Hevoset ovat siitä jänniä veijareita, että niiden kanssa ei ainoastaan kunto kasva. Kun niiden kanssa viettää aikaa, kaikki muut maailman murheet unohtuvat. Omia murheita ne kyllä onnistuvat järjestämään, mutta ei siitä tässä sen enempää... Kun arjen pyörittämiseen väsynyt äiti lähtee tallille pariksi tunniksi, tulee sieltä täysin toinen ihminen takaisin kotiin.

Kotoa lähteminen onkin sitten oma juttunsa. Ei ole helppoa jättää parkuvaa lasta toisen hoitoon. Mutta niin on vain tehtävä. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta katso edellinen kappale. Sitä paitsi täytyyhän pienen ponitytön saada viettää aikaa myös muiden, erityisesti isänsä kanssa. Isät kun ovat tunnetusti hieman saamattomia järjestämään laatuaikaa itselleen ja taaperolle... Jälkeenpäin on kuitenkin sadellut kiitosta kahdenkeskisestä ajasta, sillä kuulemma vasta silloin oppii tuntemaan lapsensa läpikotaisin.

Myönnettäköön, ettei kaiken tämän tiedostaenkin voi tallimatkalla välttyä omantunnontuskilta. Eräs tallikaveri - kiitos Suska - sen niin osuvasti totesi, että äitiyden myötä on aina vähän väärässä paikassa: kun olet kotona, tekee mieli tallille, kun olet tallilla, tulee kiire kotiin. Mutta se nyt kai vaan kuuluu äitiyteen - tasapainoilu omien ja lastensa tarpeiden välillä. Ristiriita on siinä, että vaikka kuinka mielellään sitä viettäisi kaiken aikansa rakkaimpiensa kanssa, on omaa aikaakin oltava.

Jos pureudutaan siis vielä vähän syvemmälle aiheeseen, liittyy tähän vahvasti oma identiteetti. Perheen perustamisen ja äidiksi tulon myötä joutuu väistämättä omaksumaan uuden roolin. Toisilla se käy helpommin, toisille se aiheuttaa hieman enemmän päänvaivaa. Itselläni uuteen äiti-minään kasvaminen vei aikaa. Vaikka se onneksi nyt tuntuu jo varsin luontevalta ja hyvältä, enkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta, on siinä edelleen opettelemista. Siksi tekee todella hyvää päästä säännöllisesti vanhan rakkaan harrastuksensa ja omien ajatustensa pariin. Silloin saa taas olla vanha oma itsensä.

Milloin mamma sitten ehtii harrastaa? Tämän mamman pelastus on se, että mieheni, lapsen isä on yksityisyrittäjä. Hän määrää itse itselleen työajat ja pystyy siksi joustamaan arjen aikatauluissa. Ja se, että hän työskentelee kotona, on heppamamman lottovoitto. Pikkupiltti päikyille ja tallille. Isi kuuntelee itkuhälytintä sillä aikaa. Ja kas, vielä jää illasta aikaa koko perheen yhteisille touhuille. Kun lapsi kasvaa, arki ja arjen pyörittäminen toki muuttuu, mutta toivon mukaan pieni ponityttö viihtyy silloin tallilla jo vähän enemmän!

Ja vielä se on sanottava, että hevonen ja pieni lapsi olisi melkein mahdoton yhtälö ilman tukiverkkoa. Se on fakta, etten millään pääse joka päivä itse tallille. Enkä haluakaan päästä. Siksi tarkoitus on muodostaa Riian ympärille hyvä tiimi tärkeistä ihmisistä. Onneksi perhe- ja ystäväpiirissäni sattuu olemaan aika monta hevostelijaa, jotka ovat vieläpä ilmaisseet kiinnostuksensa uutta tulokasta kohtaan. Jes! Odotan siis luottavaisin mielin mitä tuleman pitää. Ja lupaan raportoida tänne kuinka homma lähtee sujumaan.

Tähän loppuun otsikon yhtälö korjattuna - ihan vain matemaatikkomiestäni ilahduttaakseni:

hevonen + pieni lapsi = rakkaus²



Selkeää heppatytön ainesta, eikö?



2 kommenttia:

  1. Tuo rakkausyhtälö on täyttä totta! Meille Riia tuli keskelle tyttären teinivuosimyllerrystä, mutta tallilla vietimme laatuaikaa aina! Harva teini-ikäisen vanhempi viettää yhtä paljon aikaa lapsensa kanssa, kuin me tuolloin💕 Päivääkään en vaihtaisi pois, en hyviä enkä (kaikkia) huonojakaan. Ja kyllä- vastuuntuntoinen johtajatyyppi on tyttärestä kasvanut! En voisi olla hänestä enemmän ylpeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava pointti! Te sen tosiaan todistatte, että haaveeni voi todella toteutua! <3

      Poista