tiistai 19. heinäkuuta 2016

Välineurheilua

Ratsastus on laji, jossa välineillä on väliä. Hevosella tulee vähintään olla hyvin istuva satula, suitset, riimu ja joitakin puhdistusvälineitä. Yleensä myös jalkasuojat sekä loimi tai pari. Kuulostaa simppeliltä, mutta tästä ne vaatimukset vasta alkavatkin. Ei nimittäin riitä, että satula on hevoselle sopiva. Sen tulisi istua myös sille kaavailtuun käyttötarkoitukseen sekä ratsastajan ahteriin. Suitsissa löytyy kymmenittäin eri malleja. Entäs kuolaimet sitten? Millaista vaikutusta niillä toivotaan saavutettavan? Miten hevonen niihin reagoi? Tarvitseeko hevonen suojat joka jalkaan ja millaisilta vammoilta niiden toivotaan suojaavan? Onko hevonen ulkona räntäkeleillä tai paukkupakkasilla ja onko tallissa kylmä? Onko sillä oltava loimi 24/7?

Hevosen varusteisiin saa uppoamaan puoli omaisuutta. Ratsastajan varusteet ovatkin sitten jo aivan oma lukunsa. Uudet trendit jyräävät vanhat. Hevosharrastajat ovat muotitietoisia ja brändiuskollisia. Hevosten ympärillä pyörivää bisnestä voi verrata lastentarvikebisnekseen. Uusia innovaatioita syntyy ja nettikaupat käyvät kuumina. Sitä haluaa vain parasta silmäterälleen. Siinä vaiheessa, kun pollen selkää särkee ja satulakauppias heiluttelee edessä täydellisesti istuvaa, mutta muutaman tuhatlappusen kustantavaa satulaa, ei käy edes mielessä, että mitähän sitä huomenna syötäisiin. Monet myyntimiehet ja ihmeparantajat käyttävät tätä häikäilemättömästi hyväkseen. Mitään takeita ei anneta, koska ei tarvitse: hevonen kun ei edelleenkään osaa itse ilmaista itseään.

Olen ikionnellinen, että Riian mukana tuli kaikki, mitä monipuoliseen harrastamiseen tarvitaan. Olen äärettömän iloinen siitä, että Riiaa on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Kaikki sen tavarat ovat laadukkaita ja sopivia. Ei ole ihan helppoa eikä ilmaista löytää hevoselle täydellisesti istuvat varusteet. Siihen voi kulua vuosia. Olen hykerrellyt purkaessani Riian muuttokuormaa vähitellen. Pakettiauto oli täynnä säkkejä, pusseja ja nyssäköitä. Viimeiset niistä sain käytyä läpi vasta eilen. Minulla on ollut monipäiväinen jouluaatto keskellä kesää! 


Mikä siinä onkin, että kaikkea heppatavaraa on vain niin ihanaa hipelöidä. Se nahan tuoksu, ah! Ehkä se on se nostalgia. Mieleen muistuu junnuvuosien heppakerhot, joissa opeteltiin suitsien osia ja pinteleiden kerimistä. Se oli sitä aikaa, kun vielä haaveiltiin omasta hoitohevosesta. Kierreltiin marketeissa etsien hevosenhoitoon soveltuvia tarvikkeita. Silloin heppatavaraa ei kaupoissa myyty, joten juuriharja sai kelvata. Marjasangosta tuli hyvä harjaämpäri, kun siihen kirjoitti tussilla kaikkien tuntemiensa hevosten nimet. Pieniä pesusieniä ostettiin viikkorahoilla varastoon siltä varalta, että saisi kunnian pestä ja rasvata jonkun tuntihevosen varusteet. Niin, silloinkin sitä nautti joka solullaan hetkistä hevosten kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti