keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ekat kisat!

Heti alkuun haluan sanoa, että kilpailuteemaan riittää niin paljon sanottavaa, että jouduin jakamaan postauksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä kerron kisapäivästä, toisessa on luvassa pohdintaa kilpailemisesta yleensä.

Konkreettinen valmistautuminen kilpailuihin aloitettiin kisoja edeltävänä päivänä perjantaina. Jos ei nyt lasketa radan treenaamista... Kokoonnuimme tallille oikein porukalla puunaamaan varusteita ja hevosia. Meidän tallilta kisoihin lähti siis kaksi hevosta ja kolme ratsastajaa. Minä ja sisareni Elina Riialla sekä Hanna Tyyne-tammansa kanssa. Kisareissuun toi oman jännityksensä se, ettemme tienneet, miten tytöt matkustavat yhdessä. Riian edelliset omistajat kertoivat, että Riia matkustaa paremmin yksin kuin kaksin. Lastasimme Riian ja Tyynen kokeeksi edellisellä viikolla, eivätkä ne ainakaan silloin reagoineet toisiinsa mitenkään. Siksi uskaltauduimme reissuun samalla trailerilla.

Palataan kuitenkin perjantai-iltaan. Satoi kaatamalla. Heppatytöt eivät tunnetusti hevillä luovuta ja niimpä aloitimme pesu-urakan sateesta huolimatta. Ensin varusteet ja sitten hevonen. Pesun tarpeessa Riia totisesti olikin. Sen verran autuaasti se oli edeltävien viikkojen aikana laitumella kieriskellyt. Luonto oli hoitanut esihuuhtelun. Silti aika paljon sinistä shampoota ja ämpärikaupalla vettä tarvittiin ennen kuin puhdasta tuli. Tehtiin vielä kuivattelulenkki kävellen, kun raukka jo ihan tärisi kylmissään. Takki niskaan ja laitumelle odottelemaan seuraavaa päivää.

Hei pliiiiis...

Kisa-aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Sääennusteessa luvattiin kuitenkin kunnon myrskytuulta. Muistanette aiemman postaukseni Riian käytöksestä tuulisella säällä... Jälleen yksi jännitysmomentti lisää jo valmiiksi jännittävään päivään. Kun pääsin tallille, oli siellä jo täysi tohina päällä. Elina letitti Riian harjaa ja Tyyneäkin puunailtiin. Olimme lähtövalmiina etuajassa, mutta päätimme ryhtyä heti lastauspuuhiin. Siinähän voisi pahimmassa tapauksessa vierähtää tovi jos toinenkin. Vielä mitä! Molemmat hevoset kävelivät ensimmäisellä yrittämällä sisään traileriin. Koska lastaamiseenkin oli varattu reilusti aikaa, lähdettiin matkaan todella hyvissä ajoin. 

Groom slash rider ja väriävaihtava hevonen

Ajomatkan aikana trailerista kuului vain vähän kolistelua. Pysähdyimme kahvitauolle Valkeakosken Ärrälle, perillä ei kuulemma enää kahvi maistuisi, ja tytöt odottivat kiltisti kopissa. Matka jatkui ja pian oltiinkin jo perillä. Riia katseli rauhallisena ympärilleen ja tiesin heti, ettei tuulisesta säästä koituisi ongelmia. Tammat...  

Elina oli lähtövuorossa ensimmäisenä. Kävelytettyämme Riiaa hyvä tovi Elina hyppäsi kyytiin ja lähti kohti maneesia. Jouduin vähän toppuuttelemaan, etteivät alottaisi verryttelyä liian aikaisin, sillä liikaa energiaa Riialla tuskin olisi. Sen pitäisi jaksaa suorittaa rata vielä minunkin kanssani. Poistuin vaihtamaan kisatamineet ylleni ja kun palasin takaisin, näkyi maneesissa iloisia ilmeitä. Riia oli selvästi kisamoodissa ja liikkui hienosti!

"Voi, miten tuolla maalla onkin ollut maneesia ikävä!" tuumii Riia.

Itse kilpailu käytiin ulkokentällä. Kenttä oli niin suuri, että toisessa päässä mahtui verkkaamaan hienosti. Elina pääsikin hyvissä ajoin näyttämään Riialle paikkaa ja jatkamaan lämmittelyä. Se vähät välitti kouluaidoista, joita se on kuulemma joskus aiemmin kyttäillyt. Lähtövuoro tuli, ja kun ratsukko aloitti radan, huomasin Riiassa selvän muutoksen. Lennokkuus oli tiessään. Elina onnistui kuitenkin ratsastamaan Riiaa riittävästi eteen ja suoritus oli siisti ja tasainen. Tässä vaiheessa tiesin kuitenkin, että samaan eivät omat taitoni riittäisi.

On se helppoa, kun sen osaa!

Oli aika vaihtaa kuskia. Jäimme vielä katsomaan Hannan ja Tyynen suorituksen ennen maneesiin siirtymistä. Heillä meni kaikki ihan nappiin ja suoritus oli rento ja tyylikäs. Heidän jälkeensä oli lähtövuorossa viisi ratsukkoa ennen meitä. Päätin tehdä lyhyen, mutta tehokkaan verryttelyn. Riia tuntui todella reippaalta ja innokkaalta. Jes! Sitten ulos odottamaan vuoroa. Ulkokentällä huomasin välittömän muutoksen. Riiaa ei enää huvittanut. Tämän huomion tehtyäni olisin vielä perunut koko jutun, jos olisin kehdannut. Ei auttanut muu kuin Rockyn tunnaria päässä hyräillen astella tuomarin tarkkailevien silmien alle. Näytin Riialle tuomaripäädyn ja katsomon. Se ei niistä paljoa perustanut. Sitten auton torvi jo tööttäsi lähtömerkiksi. 

Ennen rataa vielä hymyilyttää.

Ei tullut hirveänä yllätyksenä, että radalla meillä oli aivan samat ongelmat kuin kotona: en saanut Riiaa vastaamaan apuihini riittävästi. Ratahan oli Helppo C:2 2000 eli Riian mielestä varmasti turhan tylsää vaativan tason kouluratsulle. Raviosuus meni vielä jotenkuten, käynnin ja laukan rikoimme raville. Riia tuntui aivan järkyttävän raskaalta ratsastaa. Jalat maitohapoilla lopetin suorituksemme tervehdykseen. Onneksi kannustusjoukot videoivat radan, sillä ilman videota olisi jäänyt tosi paha mieli. Videon katsottuani sain taas todeta, että ei se nyt niiiiiin pahalta näyttänyt. 

Pulinat pois ja antaa kuvien puhua puolestaan. Tässä tulee meidän ensimmäinen koulurata kuvakollaasin muodossa. Ei ehkä kamalan kaunista katsottavaa, mutta sitäkin realistisempaa. Olkaa niin hyvät!

Tästä lähdettiin. Hitaasti, mutta...hitaasti.

"Aseta sisään." sanoi tuomari. 
"Mähän yritän!" vastaisin, jos voisin.

Joulupukilta toivoisin kulmaa kyynerpäähän. Edes pientä.

Tuliks tässä kohtaa se vikellysosuus..?

Tuuppaa sää, mää huilaan!

Hetkeä ennen häpeää. Tässä jalka vielä nousee - kohta täytyy taas huilia.

Rekkamies mä ooooon...!
Ens kerralla jesaria pari kierrosta käsien ja torson ympärille...

Mun nelikäyntipolle! <3
Ei herunut irtopisteitä ylimääräisestä askellajista... Kummallista!

Mitä voin sanoa? Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, mutta tästä ei pääse kuin ylöspäin! Tavoitteena oli saada hyväksytty suoritus ja ylipäätään harjoitella kisoissa käymistä. Nämä tavoitteet täytettiin. Ja muistin radan! Sitäkin jännitin etukäteen. Kaikkein parasta tässä suorituksessa paradoksaalisesti kylläkin oli se, etten sittenkään jännittänyt niin kovin paljoa!

Luokassa oli meidän jälkeen enää yksi ratsukko. Tulokset saatiin kuulla siis ihan pian. Hanna ja Tyyne selviytyivät hienosti neljänsiksi ja Elina ja Riia viidensiksi. Kyllä sai olla ylpeä! Luokassa oli 12 ratsukkoa ja iloiseksi yllätykseksi emme olleet aivan viimeisiä. Keskiarvolla 55,23 sijoituimme yhdeksänsiksi. Paperista löytyi yksi ykkönen (se raviksi tyrehtynyt laukka) pari nelosta ja vitosta, aika monta kutosta ja peräti yksi kasi! Sen saimme pysähdyksestä ja peruutuksesta ja olen siitä erittäin ylpeä! Jos ei meiltä eteenpäinmeno sujukaan, niin ainakin osaamme peruuttaa! Haha! Paperin alareunassa oli kaksi kommenttia: "Saisi olla energisempi." ja "Siistit avut.". Jälkimmäinen lämmitti mieltä, sillä kuvittelin huitovani ja heiluvani kuin heinämies saadakseni Riiaan liikettä. 

Team Alvettulan Puskaratsastajat

Kotimatkalle lähdettiin hilpeissä tunnelmissa. Molemmat hevoset kipusivat mielellään kärryn kyytiin eikä enää tarvinnut jännittää niiden toimeentulemista. Eikä oikeastaan mitään muutakaan. Olo oli helpottunut, huojentunut ja erittäin ylpeä!



lauantai 27. elokuuta 2016

Pikaterveiset kouluradalta!

Tulin vain kertomaan, että meidän kisaura on nyt korkattu! Tähän väliin tuuletusta!!! Takana on helppo C Valkeakosken Ratsastajien järjestämissä harjoituskoulukisoissa ja hengissä selvittiin. Sen verran jännitti, etten uskaltanut kisojamme etukäteen missään mainostaa. Vaikka ratsastaja tuuppasi kehnonlaisesti ja hevonen hyytyi, ylitti kisareissu kuitenkin kaikki odotukset. Ihan pian on luvassa lisää yksityiskohtia kokonaisen postauksen verran. Nyt laatuaikaa laiminlyödyn perheen parissa!

Huh huh. Ohi on!



lauantai 20. elokuuta 2016

Tamma

On se vaan aikamoinen tamma tuo hevoseni. Eilen jo mietin, että minkä ihmeen hirvityksen olen mennyt ostamaan, kun kaikki pelotti ja joka asiaa piti säpsähdellä. Maastakäsittelyharjoitukset kaikuivat kuuroille korville, eikä johtajuudesta ollut tietoakaan. Tuuli, ja hevonen oli lähtemäisillään lentoon sen mukana.

Tänään laitumen portille käveli rento ja rauhallinen Riia. Aurinko paistoi ja vepsäily, sillä nimellä kutsun maastakäsittelyharjoituksia, sujui leikiten. Päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja lähteä pienelle maastokävelylle ennen kenttätreeniä. Kun hepo vaikutti harvinaisen letkeältä, jatkoinkin matkaa ja jätin treenailut toiseen päivään. Testailin kaasua ja jarrua, jotka molemmat löytyivät hyvin. Otin pienen laukkapyrähdyksen pehmeällä mökkitiellä ja samalla tuli koettua hevoseni pomppuvoima. Jo aiemmin oli tullut selväksi, ettei tämä neiti lätäköistä juuri perusta. Kun sellainen sattui eteen, hypättiin sen yli niin että humpsis vaan! Onneksi olin jo valmiiksi kenttäistunnassa ja ehdin hyppyyn hyvin mukaan. Nauratti vain.

Matkaa jatkettiin metsätaipaleelle, jossa kulkee lähes olematon polku. Olimme vain kerran aiemmin siitä kävelleet toisen ratsukon perässä, joten en ollut aivan varma, missä polku menee. Kerran olin jo kääntymässä väärään suuntaan. Riia ei ohjausyrityksistäni perustanut vaan jatkoi päättäväisesti eteenpäin. Päätin antaa pitkät ohjat ja katsoa mitä tapahtuu. Riiapa hoiti homman kotiin kuin paraskin jäljestyskoira ja johdatti meidät takaisin metsätielle. Korvat hörössä se tarpoi menemään ja silminnähden nautti kivien ja kantojen väistelystä metsän hiljaisuudessa. Takaisin tallille palasi tyytyväinen ratsu ja sen onnesta soikea omistaja.

Mitä tästä opimme? Tammojen päivät ovat erilaisia. Kyllähän me tytöt sen tiedämme. Ruunavuosien jälkeen tämä fakta on vain tainnut päästä unohtumaan. Vastedes koitan olla tekemättä liian nopeita johtopäätöksiä ja ymmärtää luonteikasta hevostani paremmin.

💗



torstai 18. elokuuta 2016

Toinen toteutunut unelma

Kuten aiemmin kerroin, hevoskauppaan sisältyi Riian henkilökohtainen menopeli eli yhden hengen hevoskuljetustraileri. Trailereista mitään tietämättömänä ajattelin, että sehän on varsin näppärä peli - sitähän voi vetää ihan tavallisella henkilöautolla. Vuoden -87 kukkanen on niin kevyt, ettei tarvitse edes ajokorttia päivittää! Onhan se vanha, mutta Riia on siihen tottunut ja se on juuri katsastettu, eli tieliikenteessä turvallinen.

Kari Vepsä sai minut ajattelemaan toisin. KV-Stablen visitillä sain kuulla sellaisen läksytyksen kopin kunnosta, että korvia punoitti. Vepsä laukoi asioita, mitkä minun olisi pitänyt itsekin osata ottaa huomioon. Tässä tärkeimmät:

1. trailerissa on vain yksi rengaspari - jos toinen renkaista puhkeaa, koko yhdistelmä on ojassa
2. lastaussillan saranat ovat ruosteessa - on ajan kysymys, milloin kiinnitys pettää ja silta tippuu hevosen painosta
3. pohjan kunnosta ei ole varmuutta - pohja voi pettää raskaan taakan alla
4. kopin tuuletus on puutteellinen - hevosella on helteellä tukalat oltavat
5. kopin korkeus ei vastaa nykystandardeja - hevonen voi kolauttaa päänsä kattoon

Heti paluumatkalla päätin, etten aja kopilla kotiuduttuamme enää metriäkään. Jo seuraavana päivänä laitoin sen nettiin myyntiin ja aloin haaveilla uudesta.

Tosiasia oli kuitenkin se, ettei meidän farmariautolla voisi vetää yhtään isompaa traileria. Otin asian varovasti puheeksi mieheni kanssa. Eihän meillä mitään akuuttia tarvetta kopille tietenkään olisi, mutta olisihan se kiva, jos voisi talvellä käydä maneesissa treenaamassa... Ja ehkä jossain kisoissakin joskus... Saahan trailereita toki vuokratakin, mutta kun aika on muutenkin kortilla, niin lainatrailerin kärrääminen edestakaisin tuntuu mahdottomalta... Ja onhan se myös turvallisuuskysymys, että on traileri käytettävissä, jos hevoselle tulee jokin akuutti hätä... Niin että ihan sitä vaan, että sitten kun seuraavan kerran olemme autoa vaihtamassa, niin voisikohan se ehkä olla joku sellainen, jolla voi vetää vähän painavampaakin lastia...? ...?

Olemme mieheni kanssa hyvin samanlaisia monessa asiassa. Yksi niistä on se, että me molemmat innostumme helposti. Ei siis tarvinnut edes yhtään painostaa ja asiat lähtivät jo etenemään nopealla tahdilla. Farkku olisi kuulemma pitänyt pian joka tapauksessa päivittää, kun siinä alkoi olla jo kaikenlaista pikkuvikaa. Ja kilometrejäkin riittävästi. Auto vaihdettiin siis siltä seisomalta jykevämpään malliin ja aloin vaivihkaa vilkuilla käytettyjä telitrailereita.

Yksi varsin varteenotettava yksilö löytyikin pian nettihuutokaupasta. Myyjänä oli autokauppa. Kyselin trailerista lisätietoja. Se vaikutti kaikin puolin täydelliseltä ja jätin oman tarjoukseni, mutta joku huusi siitä korkeamman summan. Kuinka ollakaan myyjä ei hyväksynytkään tarjousta. Summa ei häntä miellyttänyt. Hän otti minuun yhteyttä ja kysyi, olisinko edelleen trailerista kiinnostunut ja tarjosi sitä vähän huutoa kalliimmalla summalla. Väänsimme hinnasta kättä, kunnes autokauppias totesi, että hän haluaa vain eroon koko trailerista. Kyseinen autokauppa ei kuulemma normaalisti edes myy käytettyjä hevostrailereita. Sain tingattua reilun kolmanneksen lähtöhinnasta ja kaupat tuli! Et varmaankaan lue tätä, mutta kiitos huikeasta alennuksesta ja hyvästä trailerista Carvistan Janne Noukkala! Nyt on luotettava ja turvallinen, 21-vuotta nuorempi peli, jolla kuljettaa kallista lastia.

Tässä yhteydessä haluaisin lähettää terveisiä sille parin kuukauden takaiselle Sadulle, että kyllä! Tämä on kallis harrastus! Seuraavat pari vuotta syödään pelkkää kaurapuuroa...

Mutta mitä tapahtui ensi vuonna kolmenkymppisiään viettävälle maantiekiitäjälle? Sille kävi huikean hyvä tuuri. Se pääsee hyvään kotiin Riian kengittäjälle, joka rakentaa siitä kengitysvälinekärryn. Siihen ei siis yhdenkään hevosen tarvitse enää jalallaan astua. En saanut siitä montaa sataa, mutta ainakin voin nukkua yöni hyvin.

Tästä...

...tähän <3

Edessä on pian paluu autokoulun penkille. Uusi traileri vaatii BE-ajokortin. Sen verran olen jo asiaan perehtynyt, että ei sen suorittaminen ihan noin vaan käykään tässä byroslandiassa. Netistäkin tietoa on saanut kaivamalla kaivaa. Aion koota koko prosessin yhden otsikon alle, jos se vaikka jotain vastaavissa aikeissa olevaa kanssahummailijaa helpottaisi. Luvassa on siis postaus pikku-e kortin suorittamisesta!



maanantai 15. elokuuta 2016

Saikulla

Niin ne viilenevät loppukesän kelit yllättivät meidät. Pieni ponityttö sairastui ensin, minä sitten ja lopulta eläinlääkäri suositteli Riiallekin lepoa. Riia vaikuttaa päällisin puolin terveeltä, meillä muilla nenä valuu senkin edestä. Kentällä Riia on kuitenkin köhinyt enenevässä määrin. Syynä voi tietysti olla kentästä nouseva hiekkapöly, mutta otetaan nyt varman päälle ja katsotaan, josko yskä lähtisi levolla. Onni onnettomuudessa sairaslomamme osuvat päällekkäin. Ei tarvitse murehtia heporukan liikuttamisesta. Kävelytystä eläinlääkäri kyllä suositteli, mutta siitä Riia osaa onneksi itse pitää huolen laiduntaessaan yötä päivää.

Nastamuumio.

Jos ei sateita lasketa, alkaa laidunelo olla Riian mielestä varmaan entistä nautittavampaa. Helteet eivät enää väsytä, eivätkä ötökät ahdistele. Riia on nimittäin kärsinyt ötököistä aika lailla. Lienevätkö ne täällä etelässä ärhäkämpiä, sillä aiemmin niistä ei kuulemma ole ollut haittaa. Riia on saanut muutamia kunnon paukamia, joista pahin sattui tietysti kainaloon aivan satulavyön viereen. Se pääsi äitymään jo aika pahaksi, kun satulavyö hinkkasi sen auki, mutta tehohoidossamme se on onneksi nyt jo lähes parantunut.

Päähän ötökät ehtivät syödä muutaman pahannäköisen kraaterin ennen kuin sain hankittua kärpäshupun. Riia ei ole ollut hupusta moksiskaan. Ehkä se jopa pitää siitä. Eipähän auringonvalo häikäise, eikä naapuritarhan oripoika huomaa, jos sitä salaa vähän vilkuilee. Tarjoaapa huppu hieman yksityisyyttäkin. Jos vaikka tekee mieli ottaa päivänokoset juuri, kun ryhmä ihailijoita keikkuu kameroineen sähkölangan toisella puolella. Pikkuhiljaa hupun voi onneksi jo jättää pois, kun ötököitä tuntuu olevan päivä päivältä vähemmän. Kohta alkaa sen sijaan hirvikärpäskausi. Mutta eipä hätää: kokemukseni mukaan ne jättävät kimot aivan tyystin rauhaan. Jotain käytännön hyötyä tästä työläästä väristäkin siis!



torstai 11. elokuuta 2016

Kuherruskuukausi

Niin se vain on jo vierähtänyt kavioliittomme ensimmäinen kuukausi. Otsikosta voisi päätellä, että yhteiselomme on ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Sitäkin se on ollut, mutta ei pelkästään. Ei kai elämä koskaan ole. Hevosen omistaminen tuntuu kuitenkin yllättävän luontevalta jo nyt. Ehkä siksi, että olen saanut harjoitella vuokrahevosilla jo etukäteen. Toimittajatuttavani sen niin osuvasti puki sanoiksi: "Sinne se hevonen vain arkeen solahtaa, ja kun se on siellä, niin sitten se kuuluu sinne kuin aamukahvi." Juuri tältä minustakin tuntuu.

Team Riia on jo ehtinyt muotoutua viime viikkojen aikana. Minulla on hevonen, joka selvästi jakaa mielipiteitä. Ystäväni, jonka kanssa etukäteen visioimme vuokraussuhdetta totesi, ettei Riia ole aivan hänenlaisensa hevonen. Sisareni taas hurahti aivan täysillä ja ratsastaa nyt kerran-pari viikossa. Myös tallinomistaja ratsastaa viikottain. Onneksi ystävänikin on hälytettävissä avuksi tarvittaessa ja lisäksi perhepiiristä löytyy Riiaan ihastunut kaksikko, joka myös auttaa mielellään. Riian ei siis todellakaan tarvitse tyhjänpanttina seisoskella.

Maastakäsittely sujuu jo huomattavasti paremmin kuin Riian saapuessa. Kari Vepsän luona vierailu teki terää totta tosiaan. Olen uskaltautunut jo kotipihaa haastavampiinkin olosuhteisiin riimun kanssa. Yhtenä kauniina kesäiltana tehtiin retki kylänraitille. Käytiin ihmettelemässä koulua ja kyläkauppaa ja kivuttiin jopa 100-vuotiaalle sillalle. Vettä Riia katseli ihmeissään, mutta malttoi kuunnella ja seurata kiltisti.

Tallillamme on ulkokarsinat, joten kuntoonlaitto tapahtuu useimmiten ulkona. Naruriimun kanssa on aina se ongelma, ettei hevosta voi sitoa siitä kiinni. Pikkuhiljaa homma on kuitenkin alkanut toimia niin, ettei minun tarvitse sitoa Riiaa kiinni ollenkaan. Harjatessa ja satuloidessa nostan köyden vain pois jaloista esim. aidan päälle ja Riia seisoo kiltisti paikoillaan. Muutaman kerran se saattaa vielä testata, että ehtisikö se napata maasta ruohotupsun ennen kuin taas käsky käy. Tavallisesti se kuitenkin on jo niin kylläinen laitumelta tullessaan, ettei nenän alla tuoksuva ruoho enää jaksa kiinnostaa.

Ratsastuksessa meillä on vielä paljon työtä tehtävänä yhteisen sävelen löytämiseksi. Kentällä ongelmana on ollut se, etten saa Riiaa liikkumaan riittävän reippaasti. Suurin syy on varmasti oma istuntani. Viime viikolla vasta huomasin, kuinka herkkä Riia todella on. Se pysähtyy pitkin ohjin, kun vaan vähän puristan polvella. Samoin se kääntyy melkein ajatuksen voimasta. Riia rekisteröi siis pienimmätkin avut ja varmasti siksi itse jarrutan sitä istunnallani. Reisi ja polvi pysyy kyllä irti, kun keskityn, mutta taas tänään tunnilla maitohapot jaloissa kertoivat keskittymisen herpaantuneen. Onneksi asia korjaantunee treenillä! Riia on muutenkin ollut silminnähden väsynyt. Ei tietenkään mikään ihme, kun on monen vuoden tauon jälkeen laitumella 24/7. Viime päivinä Riia on onneksi ollut jo vähän pirteämpi. Ehkäpä viileämmät ilmat auttavat asiassa.

Viimeisimpänä huolenaiheena olivat kummalliset pysähtymiset kentällä, joissa se kääntyi katsomaan ratsastajan oikeaa jalkaa. Tämän saivat tuta muutkin kuin minä. Aikaansaavina heppatyttöinä tehtiin jo vatsahaava- ja hiekkadiagnoosit, kunnes muistin kysyä asiaa edellisiltä omistajilta. Onneksi kysyin, sillä tämä juttu olikin vanha tuttu. Sama kuvio oli toistunut muutama vuosi sitten. Riia oli tutkittu perin pohjin rötgenillä ja tähystyksillä eikä siitä ollut kuulemma löytynyt muuta kuin kehumista. Tämän tiedon jälkeen ongelma on hellittänyt, joten taisi olla vain tamman oma pikku kikka. On se aika vekkuli!

Hevosen ujuttaminen kotiäidin arkeen on sujunut hyvin, muttei mutkattomasti. Alkua helpotti mieheni kesäloma. Sain luvan pitää äitiysloman 500-kiloisen perheenlisäyksemme johdosta ja juosta tallilla joka päivä ensimmäiset pari viikkoa. Jos totta puhutaan, olisin mielelläni vaikka nukkunut siellä ensimmäiset yöt. Arki iski aika rankasti mieheni palattua töihin. Äidin hummailu oli tehnyt sen, että enää vain isi kelpasi. Ensimmäisinä päivinä isi ei niin vain saanutkaan työrauhaa, vaan pieni käsi takoi työhuoneen ovea epätoivoisesti. Olen nyt yrittänyt ajoittaa tallikäynnit pienen ponitytön nukkuma-aikoihin, jotta saisimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa on äitikin onneksi alkanut vaikuttaa taas ihan mukiinmenevältä tyypiltä. Edelleen isi on ykkönen, mutta enää ei joka kerta itketä, kun isi poistuu näköpiiristä. Ymmärrän nyt varsin hyvin niitä lukuisia miehiä, jotka kokevat saman toisinpäin. Yleisempää taitaa olla se, että taaperoiden mielestä äidin voittanutta ei ole. Kyllä siinä aika epäonnistuneeksi ja epävarmaksi itsensä tuntee, kun ei saa omaa lastaan rauhoittumaan. Etenkin, kun itku loppuu sillä sekunnilla, kun puoliso kaappaa lapsen syliinsä. Mutta ei auta muu kuin tehdä hidasta käännytystyötä siihen suuntaan, että me molemmat kelvattaisiin yhtä hyvin.

Pakko myöntää, että pari kertaa on käväissyt mielessä, että mitä tässä on tullut tehtyä. Järki kuitenkin sanoo, että en millään voi viettää vuorokauden jokaista minuuttia lapseni kanssa. Jatkossa tavoitteenani on käydä ratsastamassa 3-4 kertaa viikossa, joten minulla on kyllä riittävästi aikaa lapselleni. Varsinkin näin kotiäitinä. Olen sitä paitsi tullut siihen tulokseen, että juuri nyt on toisaalta erityisen hyvä hetki omistaa hevonen. Pieni lapsi varmistaa sen, etten voi liikaa keskittyä vain hevoseen. En voi koko ajan olla huolehtimassa mitä sille kuuluu, kun pieni ponityttö osaa kyllä vaatia huomioni täysin itseensä.

Lapsen saamisen myötä mietin entistä enemmän mihin aikaani laitan. Viimeisten viikkojen aikana olen ollut entistä vakuuttuneempi siitä, että hevosharrastus on minulle elintärkeää. Kaikki se tallilla puuhastelu ja hevosen kanssa fiilistely, luonnossa liikkuminen ja maaseudun maisemien ihastelu - se on vain jotain niin terapeuttista ja ravitsevaa.




perjantai 5. elokuuta 2016

Kari Vepsän opissa osa 2 - Riia reenaa!

Edellisessä postauksessa kirjoitin periaatteista maastakäsittelyharjoitusten taustalla. Mennään nyt itse asiaan eli mitä Riian kanssa tehtiin Kari Vepsän koulutuksessa.

Aluksi päästin Riian vapaaksi ympyrätarhaan. Se olisi saanut, jos olisi viitsinyt, katsella ympärilleen ja tutustua paikkaan, mutta se tyytyi vain seisoskelemaan aloillaan. Riia ei korvaansa lotkauttanut Vepsän astuessa portista sisään. Se ei vaivautunut edes kääntymään katsomaan. Virhe! Kari Vepsä ryhtyi saman tien tositoimiin, sillä hänen mukaansa hevosesta on aina nähtävä kaksi silmää - ei takapuolta. Sen on aina seurattava missä johtaja liikkuu. Riia osoitti, että se pärjää oikein hyvin omillaan eikä edes vieraassa paikassa tarvitse ketään.

Mieluiten vain seisoisin paikoillani.

Kari Vepsä aloitti ympyrätarhatyöskentelyllä, jossa hevoselta pyydetään asioita omaa kehonkieltä käyttäen. Puhutaan siis hevosen kielellä. Tärkeää on tehdä kaikki harjoitukset molempiin suuntiin, jotta hevonen ei olisi toispuoleinen. Vepsä sanookin, että yhdessä hevosessa on oikeastaan kaksi hevosta - molemmat puolet pitää treenata yhtä hyvin. Harjoitukset muuttuivat vaativammiksi askel askeleelta. Ne etenivät kutakuinkin näin:

1. Hevosen pitää seistä paikallaan
- ei ongelmaa...
2. Hevosen pitää lähteä pyynnöstä liikkeelle
- nihkeästi, mutta paremmin harjoittelun jälkeen
3. Hevosen liikkumisnopeutta muutetaan kehonkieltä käyttäen
- reagoi hyvin
4. Suunnanvaihto ja samat asiat kuin edellä
- molempiin suuntiin harjoittelun jälkeen ok
5. Pitää saada hevosen katse hetkeksi ympyrätarhan keskellä olevaan ihmiseen
- onnistui hyvin
6. Pitää saada hevosen katse jäämään pidempään ihmiseen
- tämäkin hyvin
7. Pitää saada hevosen ulkoetujalka siirtymään keskustaa kohti
- tämä vaati enemmän työtä
8. Pitää saada hevonen seuraamaan ihmistä kävellen erisuuntiin
- todella hyvin: seurasi mielellään!

No ok ok, voin mä ehkä vähän kävelläkin.

Äääk! Se tulee päälle! Alta pois!

Näin mä katon sua.

Sitten otettiin avuksi työvälineet eli naruriimu ja koulutusköysi. Niiden avulla tehtiin seuraavat harjoitukset:

1. Peruutustyökalu
Köyden sivuttaisella heilutuksella matkitaan laumanjohtajan hännän huiskutusta. Sillä pyydetään hevosta peruuttamaan. Jos hevonen tekee jotain muuta, kuin mitä siltä pyydetään, se laitetaan aina peruuttamaan. Pian köyttä ei tarvitse juurikaan heiluttaa. Tavoitteena on, että lopulta riimua ja köyttä ei enää edes tarvita, vaan hevonen peruuttaa pelkästä käden heilutuksesta.

Tätä olimme Riian kanssa naruriimun ja köyden avulla ennalta harjoitelleet. Se oli kyllä peruuttanut pyynnöstäni, mutta nihkeillen. Nytkin se kyllä selvästi tiesi, mitä siltä pyydettiin, mutta siirteli vain etujalkojaan laiskasti taaksepäin. Vepsän mukaan liike täytyy aina lähteä hevosen moottorista eli takaosasta. Hän joutui pyytämään jo vähän ronskimmin, jotta sai koneen käyntiin ja Riian peruuttamaan kunnolla.

EVVK.

2. Luokse tulemisen työkalu
Tässä hevosta pyydetään johtajan reviirille köyttä kevyesti käsien välistä liu'uttaen. Tässäkin tavoitteena on, että lopulta köyttä ei enää tarvita, vaan hevonen tulee luo käsimerkistä.

Riia ymmärsi nopeasti mistä on kysymys ja tuli luo mielellään.

3. Talutustyökalu ja reviirin rakentaminen
Hevosta talutetaan aluksi reviirin ulkopuolella niin, ettei se saa tulla johtajan alueelle. Hevosen pitää reagoida ihmisen kehoon: jos ihminen pysähtyy, hevosenkin pitää pysähtyä. Välimatka ihmiseen pitää pysyä samanlaisena riippumatta siitä, kuinka nopeasti talutetaan.

Tätäkin olimme etukäteen harjoitelleet. Riia tosin pysähtyi yleensä aika laiskasti. Vepsä vaati, että pysähdys olisi napakka ja hevonen jäätyisi niille sijoilleen. Hetken harjoittelu tuotti heti tulosta ja Riiasta löytyi toivottu säpäkkyys.

4. Seuraamistyökalu
Tavoitteena on saada kontakti syntymään kehonkielen liike-energialla. Jos ihminen tekee jonkin liikkeen, hevosen pitää heti olla kuulolla ja osoittaa se omalla kehonkielellään. Tämän tulisi toimia aina välittämättä siitä, mitä muuta ympärillä tapahtuu. Hevosen tulee keskittyä johtajaan koko ajan. Harjoitus tehdään ns. sivuttaisväistöharjoituksena: köysi löysästi lähellä maata siirrytään kehällä hevosen ympäri, jolloin hevosen pitää siirtää etuosaa tai takaosaa sivulle ollen kokoajan ihmistä kohti. Hevonen ei saa astua ihmisen reviirille eli se ei voi ottaa askelia eteenpäin seuraamisen aikana. Tavoitteena on saada hevonen väistämään takaosaa pelkästä katseenvoimasta.

Myös tätä olimme treenanneet, mutta sama juttu kuin edellisissä, eli en saanut toivottua reaktiota Riialta riittävän nopeasti. Tässä Vepsäkin joutui jo vähän hikoilemaan. Uskomatonta kyllä, Riia lopulta tosiaan väisti takaosaa katseenvoimasta! Riitti, että vain kurkkasi takajalkoja ja jo se astui kiltisti sivulle.

Pistettiin tanssiksi!

4. Lähetystekniikka
Hevonen lähetetään ympyrälle köyttä ja riimua käyttäen. Ensin nostetaan köyttä pitelevä käsi ylös liikkeellelähdön merkiksi. Jos mitään ei tapahdu, maiskautetaan. Ellei sekään riitä, pyöräytetään toisessa kädessä olevaa köyden loppupäätä yläkautta ympäri. Jos hevonen ei vieläkään liiku, pyöritysliikettä kasvatetaan. Ympyrälle päästyään hevosta voidaan juoksuttaa kaikissa askellajeissa. Samalla lähetystekniikalla hevonen voidaan lähettää myös esimerkiksi traileriin tai oikeastaan mihin vaan. Merkistä sen tulisi aina lähteä liikkeelle.

Tässäkin Vepsä joutui ottamaan hieman järeämmät otteet käyttöön. Pian Riia antoi periksi ja totteli kiltisti. Lähetystekniikkaa päästiin harjoittelemaan tositoimissa myös kotiinlähtiessä, kun Riia ei yllättäen halunnutkaan kivuta koppiinsa. Saatiin Vepsältä apua tähänkin ja lastausta harjoiteltiin varmuuden vuoksi useamman kerran lähetystekniikalla. Tästä tuli meille myös kotiläksyä!

Edellämainittuja työkaluja olimme Riian kanssa siis harjoitelleet viimeksi edellisenä iltana ennen Vepsälle lähtöä. Se totteli kyllä, mutta pitkin hampain. Muutos oli melkoinen, kun seuraavana päivänä testasin niitä kotona uudestaan. Riia oli käsi lipalla kuin paraskin sotilas ja teki kaiken mitä pyysin pienestäkin vihjeestä! Jatkamme harjoittelua päivittäin tästä eteenpäinkin.

Okei okei, mä meen mä meen!

Perusharjoitusten jälkeen Vepsä kaivoi esiin jos jonkinmoisia vempaimia. Tässä kohtaa Riia sai myös paljon kehuja. Tavallisella kouluratsulla näitä härpäkkeitä olisi kuulemma kokeiltu vasta kolmantena harjoituspäivänä. Jotain hyvääkin vahvassa ja itsevarmassa luonteessa siis! Riia ei ihan pienestä hätkähdä.

Luvassa oli siis siedätysharjoituksia. Hevosen pakoreaktiorajaa nostetaan eli hevoselle opetetaan, että johtajaan voi luottaa tiukemmassakin tilanteessa. Sen ei tarvitse pelätä, kun johtaja on läsnä. Se ei saa karata paikalta vaan sen sijaan se voi rentoutua. Näillä harjoituksella myös parannetaan sen keskittymiskykyä. Tässäkin vaikeusastetta nostetaan pikkuhiljaa. Vepsä aloitti ensin tappajapussista eli kepistä, johon oli teipattu muovipussin suikaleita. Riia ihmetteli sitä kyllä, mutta totesi pian, ettei se häntä syö. Vähitellen eteen tuli mitä erilaisempia väkästimiä. Lopulta käytössä oli kovaääninen lehtipuhallin, johon oli kiinnitetty hulmuava jätesäkki. Riia väisti sitä, mutta kun se ei väistämällä kadonnut, se totesi pian, että turha kai tässä on sen suuremmin hötkyillä. Mun viisas hevonen!!! <3

Mikäs tässä.

Lopuksi otettiin vielä ratsastusvarusteet käyttöön. En ollut ottanut satulaa ja suitsia mukaan, joten Vepsä lainasi Riialle ihka oikeaa lännensatulaa ja -suitsia. Tarkoituksena oli tehdä venytyksiä varusteita apuna käyttäen. Vepsän mukaan Riia on todella jäykkä kaulastaan ja erityisesti sään alueelta kuin rautakanki. Minulla on ollut vaikeuksia saada sitä kokoamaan itseään kunnolla, taipumaan ja pyöristämään selkäänsä. Helposti se vain juoksisi pitkänä polkematta takajalolla kunnolla alleen. Tähän pitäisi venytyksistä olla apua. Jumppaa tulisi Vepsän mukaan tehdä neljään eri suuntaan.

Vepsä venytti Riia ensin vetämällä sitä kuolainrenkaasta satulaa kohti tasaisella paineella. Normaalisti hevoset myötäävät ja silloin on heti päästettävä irti. Riia sen sijaan jäi vetämään vastaan. Tähän otettiin avuksi sivuohja, joka kiinnitettiin kuolainrenkaaseen ja satulaan. Ensin ihan löysälle. Ja tarkoituksella vain yksi sivuohja, jotta hevosen toinen puoli on vapaana. Vepsä pyysi Riiaa liikkeelle ympyrällä ja kävi kaikki askellajit läpi. Sitten sivuohjaa kiristettiin aavistuksen verran. Pian Riia huomasi, että se voi itse myödätä kaulastaan, eikä tarvitse vetää vastaan. Sama toistettiin myös toiseen suuntaan. Tämän jälkeen Vepsä kokeili uudestaan taivuttaa kaulaa kuolainrenkaasta vetäen. Riia myötäsi melkein heti. Harjoitus siis toimi toivotulla tavalla! Myös tästä saimme kotiläksyä seuraavaa kertaa varten. Paljon taivutuksia ja venytyksiä niin maastakäsin kuin juoksuttaessa ja ratsain! Ennen lähtöä sain vielä itse testata opitut työkalut Vepsän neuvoessa vieressä kädestä pitäen.

Ne laitto mulle tälläset alkuasukasvermeet. Vähänks noloo!

...mutta näähän onkin ihan mukavat!

Tarkoituksena olisi mennä seuraavalla kerralla oppilaiksi ratsukkona. En malta odottaa! Harjoitellaan kuitenkin ensin näitä oppeja hetken aikaa ja tehdään saadut kotiläksyt tunnollisesti. Vepsä vahvisti epäilykseni siitä, että Riia tosiaan on vahva luonne. Se on kiltti, mutta itsepäinen. Hän teroitti, että Riian kanssa on oltava todella napakka. Reaktion on tultava välittömästi. Harjoitukset eivät ole monimutkaisia, mutta ne on tehtävä huolella. Ne vaativat toistoa, toistoa ja toistoa.

Olen erittäin tyytyväinen, että haimme vinkkejä ja tsemppimieltä heti taipaleemme alkuun. Sain kerrattua vanhoja oppeja ja taas tuli paljon uuttakin tietoa. Totesin, että länkkäripuolelta olisi paljon ammennettavaa enkkuratsastukseen. Voin siksi lämpimästi suositella Kari Vepsällä vierailua kaikille muillekin hevosenomistajille. Eikä tämä edelleenkään ole maksettu mainos. Tuskin kenelläkään luistaa yhteistyö hevosensa kanssa täysin mutkattomasti. Jos joku jo miettii ajan varaamista, yllytän vielä sillä, että käynti ei edes maksa maltaita. Vepsä veloittaa henkilökohtaisesta käsittelystä 60 euroa tunnilta. Meillä vierähti useampi tunti, mutta loppusumma oli pyöristetty roimasti eduksemme. Kaikesta huomaa, että Kari Vepsä kouluttaa hevosia, ja niiden omistajia, silkasta intohimosta tärkeään asiaan!



Muistin tukena käytin Kari Vepsän ja Suomen Ratsastajainliiton tekemää esitettä, jonka löydät täältä.
Tietoa Kari Vepsän kursseista täältä.