keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ekat kisat!

Heti alkuun haluan sanoa, että kilpailuteemaan riittää niin paljon sanottavaa, että jouduin jakamaan postauksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä kerron kisapäivästä, toisessa on luvassa pohdintaa kilpailemisesta yleensä.

Konkreettinen valmistautuminen kilpailuihin aloitettiin kisoja edeltävänä päivänä perjantaina. Jos ei nyt lasketa radan treenaamista... Kokoonnuimme tallille oikein porukalla puunaamaan varusteita ja hevosia. Meidän tallilta kisoihin lähti siis kaksi hevosta ja kolme ratsastajaa. Minä ja sisareni Elina Riialla sekä Hanna Tyyne-tammansa kanssa. Kisareissuun toi oman jännityksensä se, ettemme tienneet, miten tytöt matkustavat yhdessä. Riian edelliset omistajat kertoivat, että Riia matkustaa paremmin yksin kuin kaksin. Lastasimme Riian ja Tyynen kokeeksi edellisellä viikolla, eivätkä ne ainakaan silloin reagoineet toisiinsa mitenkään. Siksi uskaltauduimme reissuun samalla trailerilla.

Palataan kuitenkin perjantai-iltaan. Satoi kaatamalla. Heppatytöt eivät tunnetusti hevillä luovuta ja niimpä aloitimme pesu-urakan sateesta huolimatta. Ensin varusteet ja sitten hevonen. Pesun tarpeessa Riia totisesti olikin. Sen verran autuaasti se oli edeltävien viikkojen aikana laitumella kieriskellyt. Luonto oli hoitanut esihuuhtelun. Silti aika paljon sinistä shampoota ja ämpärikaupalla vettä tarvittiin ennen kuin puhdasta tuli. Tehtiin vielä kuivattelulenkki kävellen, kun raukka jo ihan tärisi kylmissään. Takki niskaan ja laitumelle odottelemaan seuraavaa päivää.

Hei pliiiiis...

Kisa-aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Sääennusteessa luvattiin kuitenkin kunnon myrskytuulta. Muistanette aiemman postaukseni Riian käytöksestä tuulisella säällä... Jälleen yksi jännitysmomentti lisää jo valmiiksi jännittävään päivään. Kun pääsin tallille, oli siellä jo täysi tohina päällä. Elina letitti Riian harjaa ja Tyyneäkin puunailtiin. Olimme lähtövalmiina etuajassa, mutta päätimme ryhtyä heti lastauspuuhiin. Siinähän voisi pahimmassa tapauksessa vierähtää tovi jos toinenkin. Vielä mitä! Molemmat hevoset kävelivät ensimmäisellä yrittämällä sisään traileriin. Koska lastaamiseenkin oli varattu reilusti aikaa, lähdettiin matkaan todella hyvissä ajoin. 

Groom slash rider ja väriävaihtava hevonen

Ajomatkan aikana trailerista kuului vain vähän kolistelua. Pysähdyimme kahvitauolle Valkeakosken Ärrälle, perillä ei kuulemma enää kahvi maistuisi, ja tytöt odottivat kiltisti kopissa. Matka jatkui ja pian oltiinkin jo perillä. Riia katseli rauhallisena ympärilleen ja tiesin heti, ettei tuulisesta säästä koituisi ongelmia. Tammat...  

Elina oli lähtövuorossa ensimmäisenä. Kävelytettyämme Riiaa hyvä tovi Elina hyppäsi kyytiin ja lähti kohti maneesia. Jouduin vähän toppuuttelemaan, etteivät alottaisi verryttelyä liian aikaisin, sillä liikaa energiaa Riialla tuskin olisi. Sen pitäisi jaksaa suorittaa rata vielä minunkin kanssani. Poistuin vaihtamaan kisatamineet ylleni ja kun palasin takaisin, näkyi maneesissa iloisia ilmeitä. Riia oli selvästi kisamoodissa ja liikkui hienosti!

"Voi, miten tuolla maalla onkin ollut maneesia ikävä!" tuumii Riia.

Itse kilpailu käytiin ulkokentällä. Kenttä oli niin suuri, että toisessa päässä mahtui verkkaamaan hienosti. Elina pääsikin hyvissä ajoin näyttämään Riialle paikkaa ja jatkamaan lämmittelyä. Se vähät välitti kouluaidoista, joita se on kuulemma joskus aiemmin kyttäillyt. Lähtövuoro tuli, ja kun ratsukko aloitti radan, huomasin Riiassa selvän muutoksen. Lennokkuus oli tiessään. Elina onnistui kuitenkin ratsastamaan Riiaa riittävästi eteen ja suoritus oli siisti ja tasainen. Tässä vaiheessa tiesin kuitenkin, että samaan eivät omat taitoni riittäisi.

On se helppoa, kun sen osaa!

Oli aika vaihtaa kuskia. Jäimme vielä katsomaan Hannan ja Tyynen suorituksen ennen maneesiin siirtymistä. Heillä meni kaikki ihan nappiin ja suoritus oli rento ja tyylikäs. Heidän jälkeensä oli lähtövuorossa viisi ratsukkoa ennen meitä. Päätin tehdä lyhyen, mutta tehokkaan verryttelyn. Riia tuntui todella reippaalta ja innokkaalta. Jes! Sitten ulos odottamaan vuoroa. Ulkokentällä huomasin välittömän muutoksen. Riiaa ei enää huvittanut. Tämän huomion tehtyäni olisin vielä perunut koko jutun, jos olisin kehdannut. Ei auttanut muu kuin Rockyn tunnaria päässä hyräillen astella tuomarin tarkkailevien silmien alle. Näytin Riialle tuomaripäädyn ja katsomon. Se ei niistä paljoa perustanut. Sitten auton torvi jo tööttäsi lähtömerkiksi. 

Ennen rataa vielä hymyilyttää.

Ei tullut hirveänä yllätyksenä, että radalla meillä oli aivan samat ongelmat kuin kotona: en saanut Riiaa vastaamaan apuihini riittävästi. Ratahan oli Helppo C:2 2000 eli Riian mielestä varmasti turhan tylsää vaativan tason kouluratsulle. Raviosuus meni vielä jotenkuten, käynnin ja laukan rikoimme raville. Riia tuntui aivan järkyttävän raskaalta ratsastaa. Jalat maitohapoilla lopetin suorituksemme tervehdykseen. Onneksi kannustusjoukot videoivat radan, sillä ilman videota olisi jäänyt tosi paha mieli. Videon katsottuani sain taas todeta, että ei se nyt niiiiiin pahalta näyttänyt. 

Pulinat pois ja antaa kuvien puhua puolestaan. Tässä tulee meidän ensimmäinen koulurata kuvakollaasin muodossa. Ei ehkä kamalan kaunista katsottavaa, mutta sitäkin realistisempaa. Olkaa niin hyvät!

Tästä lähdettiin. Hitaasti, mutta...hitaasti.

"Aseta sisään." sanoi tuomari. 
"Mähän yritän!" vastaisin, jos voisin.

Joulupukilta toivoisin kulmaa kyynerpäähän. Edes pientä.

Tuliks tässä kohtaa se vikellysosuus..?

Tuuppaa sää, mää huilaan!

Hetkeä ennen häpeää. Tässä jalka vielä nousee - kohta täytyy taas huilia.

Rekkamies mä ooooon...!
Ens kerralla jesaria pari kierrosta käsien ja torson ympärille...

Mun nelikäyntipolle! <3
Ei herunut irtopisteitä ylimääräisestä askellajista... Kummallista!

Mitä voin sanoa? Eihän se nyt ihan nappiin mennyt, mutta tästä ei pääse kuin ylöspäin! Tavoitteena oli saada hyväksytty suoritus ja ylipäätään harjoitella kisoissa käymistä. Nämä tavoitteet täytettiin. Ja muistin radan! Sitäkin jännitin etukäteen. Kaikkein parasta tässä suorituksessa paradoksaalisesti kylläkin oli se, etten sittenkään jännittänyt niin kovin paljoa!

Luokassa oli meidän jälkeen enää yksi ratsukko. Tulokset saatiin kuulla siis ihan pian. Hanna ja Tyyne selviytyivät hienosti neljänsiksi ja Elina ja Riia viidensiksi. Kyllä sai olla ylpeä! Luokassa oli 12 ratsukkoa ja iloiseksi yllätykseksi emme olleet aivan viimeisiä. Keskiarvolla 55,23 sijoituimme yhdeksänsiksi. Paperista löytyi yksi ykkönen (se raviksi tyrehtynyt laukka) pari nelosta ja vitosta, aika monta kutosta ja peräti yksi kasi! Sen saimme pysähdyksestä ja peruutuksesta ja olen siitä erittäin ylpeä! Jos ei meiltä eteenpäinmeno sujukaan, niin ainakin osaamme peruuttaa! Haha! Paperin alareunassa oli kaksi kommenttia: "Saisi olla energisempi." ja "Siistit avut.". Jälkimmäinen lämmitti mieltä, sillä kuvittelin huitovani ja heiluvani kuin heinämies saadakseni Riiaan liikettä. 

Team Alvettulan Puskaratsastajat

Kotimatkalle lähdettiin hilpeissä tunnelmissa. Molemmat hevoset kipusivat mielellään kärryn kyytiin eikä enää tarvinnut jännittää niiden toimeentulemista. Eikä oikeastaan mitään muutakaan. Olo oli helpottunut, huojentunut ja erittäin ylpeä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti