keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Ei menny niinku Strömsössä...

Valitsin otsikoksi tämän kuluneen, mutta ah niin kuvaavan lausahduksen, sillä viikonloppu ei totisesti sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Haluan myös hehkuttaa, että uskokaa tai älkää tunnen tuon lausahduksen keksijän! Kyllä! Sain vasta jokin aika sitten tietää, että kaverini Taina perusti aikoinaan supersuositun Ei menny niinku Strömsössä Facebook-ryhmän, jossa ihmiset naureskelivat omille ja toistensa epäonnistumisille. Kirjoittipa hän kaksi kirjaakin aiheesta. Hyvä Taina!

Mutta takaisin asiaan. Se pieni muuttuja, josta edellisessä postauksessa mainitsin, osoittautui aivan aiheelliseksi huoleksi. EN PÄÄSSYT PIKKU E-AJOKOKEESTA LÄPI! En oikein vieläkään ymmärrä, miten onnistuin sen kämmäämään. Kerron lisää kunhan pettymyksen kyyneleet ovat kuivuneet. Sanonpahan nyt vain, että ei ehkä olisi pitänyt ladata niin suuria paineita ajokokeen läpipääsylle. Olin sopinut kuskaavani hevosia seuraavina kolmena peräkkäisenä päivänä. Tilanne oli se, että oli pakko päästä läpi. Mutta ei. Luojan kiitos ympäriltä löytyy be-ajokortillisia ihmisiä, jotka ovat valmiit auttamaan. Ilman heitä koko viikonloppu olisi mennyt aivan mönkään. Tuhannet kiitokset siis vielä kuljettajillemme Johannalle, Katille ja Marille & co:lle, jotka riensivät paikkaamaan tilannetta! <3

Lauantaina pääsimme kuin pääsimmekin siis osallistumaan Sappeen maastotaitokisoihin. Kirjoitan kisoista myöhemmin tarkemman selvityksen kuvien kera, mutta päällimmäiseksi jäi ihan mahtava fiilis lajista! Tehtävärata oli tarpeeksi haastava ja tuli hyvä mieli, kun yhteistyö Riian kanssa sujui pääosin mukavasti. Parasta kisoissa oli kuitenkin niiden tunnelma. Kouluradoilta tuttu jännittynyt ilmapiiri ja pilkunviilaus loisti poissaolollaan. Meininki oli reilua ja rentoa. Tuomareiden kanssa sai jopa rupatella! Sijoituimme luokassamme viidensiksi ja saimme suureksi yllätykseksi vielä tsemppipalkinnon. Kannatti siis jäädä odottamaan palkintojenjakoa. Tällaisiin kilpailuihin on pakko päästä uudestaan!

In action!
Kuva: Sanni Rantio

Sunnuntaina vuorossa oli talutusratsastuskeikka Hauhon koululla. Uskaltauduin ehdottamaan Riiaa ratsuksi, sillä olemme jo useamman kerran istuttaneet pientä ponityttöämme sen selässä ja Riia on osoittanut olevansa äärimmäisen kärsivällinen lastenratsu. Ja sitä se oli nytkin. 

Saavuimme koululle aikataulusta vähän myöhässä. Ei ollut aikaa esitellä Riialle paikkoja. Satula selkään, suitset päähän ja jo oli jono odottamassa kulman takana. Pari ensimmäistä kierrosta Riia käveli pää pystyssä ympärilleen tähyillen - ottamatta kuitenkaan yhtään ylimääräistä sivuaskelta. Taisi olla kolmas ratsastaja kyydissä, kun se jo rentoutui ja laski päänsä seuraten minua kuin koira. Ympärillä viuhtoi pyöriä, skeittilautoja, lastenvaunuja, autoja, traktoreita ja palloa potkivia lapsia, mutta Riia se vain kyyditsi pikkuväkeä varmoin, rauhallisin askelin ja seisoi vuoronvaihdossa kuin tatti. Uskomattoman upea suoritus ensikertalaiselta! Seuraherrana oli miniatyyriori Jasu, joka yhtälailla hoiti homman kotiin ammattilaisen elkein. Antoi lasten rapsutella ja seisoi paikoillaan, kun joku pieni istutettiin hetkeksi selkään. Odotti kärsivällisesti eikä ollut moksiskaan paikanvaihdosta. Tällä rautaisella tiimillä on ilo ottaa uusiksi milloin tahansa! 

Kuva: Kati Lahtinen

Karvaasta pettymyksestä huolimatta huikea heppailuviikonloppu takana! Ensi viikonloppu tulee olemaan vähintäänkin yhtä huikea, sillä pääsemme Riian kanssa parhaaseen mahdolliseen valmennukseen: Riian entinen omistaja Salla tulee meitä opettamaan! Maltan tuskin odottaa!!!



torstai 22. syyskuuta 2016

Talutusratsu Riia tositoimissa ensi sunnuntaina!

Tulevana viikonloppuna meillä on ohjelmassa muutakin hauskaa kuin maastotaitokisat. Olen mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hauhon yhdistyksen toiminnassa ja järjestämme joka kuun viimeisenä sunnuntaina koko perheelle suunnatun Terhokerhon. Sen tavoitteena on edesauttaa sukupolvien välisiä kohtaamisia ja innostaa koko Suomi leikkimään. Lisätietoja Terhokerhosta täältä.

Terhokerho on Hauholla vielä uusi juttu. Ajattelimme, että ehkäpä nelijalkaiset ystävämme voisivat toimia hyvinä houkuttimina, jotta väkeä saataisiin paikalle lisää. Ensi sunnuntaina piipahdamme siis Riian ja komean miniatyyrioripojan kanssa Hauhon Yhtenäiskoululla tapaamassa kerhoilijoita. Tervetuloa kaikki ikään katsomatta paikan päälle klo 14.30-16.00!


Tässä on kuitenkin vielä yksi pieni muuttuja matkassa... Nimittäin huominen inssi. Jos kämmään sen ja pikku-e jää saamatta, ei tarvitse lähteä viikonloppuna minnekään. Pitäkäähän siis peukkuja!



tiistai 20. syyskuuta 2016

Maastotaitoratsastuskilpailut - ou jee!

Kuten viime postauksessa vihjailin, on meillä pian edessä jo toiset kilpailut. Tämä laji on tosin uusi meille molemmille. Tulevana lauantaina osallistumme Pälkäneen Sappeessa järjestettäviin maastotaitoratsastuskilpailuihin! Nyt moni miettii, että mikä ihmeen laji se sellainen on. Vasta muutamia kuukausia sitten kuulin itsekin siitä ensimmäisen kerran. Idea ei minulle tosin ole uusi, sillä järjestimme edellisellä tallillani vastaavanlaisia leikkimielisiä kilpailuja jo yli kymmenen vuotta sitten! Keräsin tähän hieman tietoa maastotaitokisoista.

Kilpailuihin voi osallistua joko ajaen tai ratsastaen. Kilpailuissa arvioidaan hevosen levollisuutta, rauhallisuutta ja yhteistyökykyä sekä ratsastajan/ohjastajan rauhallisuutta ja apujen käyttöä. Ratsukot/valjakot arvioidaan kokonaisuutena. Kilpailussa tärkeintä on huomioida turvallisuus, hyvät hevosmiestaidot, hevosen sopivat varusteet, hyvät käytöstavat, tuomareiden tervehtiminen ja hevosen kiittäminen. Radalla olevan tehtävän voi kiertää, kun siitä mainitsee etukäteen tuomarille. Avustajaa saa käyttää ja tehtävätuomarit neuvovat kilpailijoita eri tehtävillä tarvittaessa.

Yksi lajin hienous on siinä, että se ei vaadi investointeja, vaan esimerkiksi tehtäväratojen rakentamisessa hyödynnetään olemassa olevaa ympäristöä: metsää, peltoa, tallipihaa ja kenttää. Puita, pensaita, kiviä, rinteitä jne. Kilpailuja voi järjestää seura tai talli, jolla on voimassaoleva, maastotaitokilpailun kattava, vastuuvakuutus tapahtuman järjestämiseen. Lisäksi kilpailijoilla on oltava ratsastuksen/ajon kattava vakuutusturva ja hevosillekin se on suositeltavaa. Lisätietoja lajista Suomenhevosliiton kotisivuilta.

Lauantain kilpailut ovat käsittääkseni historian ensimmäiset tällä alueella. Niihin voi tällä kertaa osallistua vain ratsastaen ja ne sisältävät kaksi osakoetta. Osakokeessa C on tehtävärata, jossa luvassa on 10 helppoa tehtävää, esim. kirjeen laitto postilaatikkoon, portin avaus jne. Osakoe B on maastokoe/askellajikoe, jossa ratsastetaan 100 m hidasta laukkaa ja 100 m nopeaa käyntiä. Tehtäviä suoritetaan hiekkakentällä ja lähimaastossa.

Kilpailujen innoittamana olen kehitellyt pikku harjoitustehtäviä iloksemme viime päivien aikana. Olemme käppäilleet pressun ja vanerilevyn päällä, pujotelleet puomeja ja ämpäreitä, peruutelleet eri paikkoihin ja treenanneet portin avaamista. Riia on ollut todella kuuliainen ja tehnyt kiltisti kaiken, mitä olen pyytänyt. Mamman mussukka! Saapa tosin nähdä miten vieras ympäristö vaikuttaa yhteispeliimme. Mutta jos Riialla on puoliksikaan yhtä hyvä päivä kuin edellisissä kisoissamme, niin minulla ei liene kovin suurta syytä huoleen.

"Aye aye, sir!"

Osallistumme tällä ensimmäisellä kerralla vain osakokeeseen C. Katsotaan niitä askellajikokeita sitten vähän myöhemmin... Olen joka tapauksessa superinnoissani näistä kilpailuista. Tämä vaikuttaa juuri meidän lajiltamme! Mahtavaa treeniä luottamuksen rakentamiseen. Sankoin joukoin kaikki paikan päälle kannustamaan ja lajiin tutustumaan!



torstai 15. syyskuuta 2016

Kenellä on oikeus kilpailla?

Varmasti jokainen ratsastaja, jossa asuu edes hitunen kilpailuhenkeä, haaveilee jossain vaiheessa kilpailemisesta. Oma kilpailuhistoriani rajoittui ennen ensimmäisiä kisojamme muutamiin junnuaikaisiin tuntikisoihin ja pariin harjoituskisaan aikuisiällä. Olen vakuutellut itselleni ja muille, etteivät kilpailut ole minua varten. Löin puskaratsastajan leiman otsaani jo vuosia sitten. Totuus on kuitenkin se, että kyllä minussakin kilpailuvietti piilee. Se on nostanut päätään nyt, kun oma hevonen mahdollistaa tavoitteellisemman treenaamisen. Olen sallinut itseni haaveilla, että ehkä minullakin on vielä mahdollisuus kehittyä ratsastajana.

Ratsastus on todella raadollinen laji. Jostain syystä siihen kuuluu toisten arvostelu jo ihan ilman kilpailujakin. Vaikka kisaviettiä olisikin, ei ajatus ylimääräisen arvostelun kohteeksi joutumisesta ole houkutellut. Vaatiihan se aika paljon pokkaa astella tuomarin ja yleisön eteen. Ajatukseni ovat vasta ihan hiljattain kääntyneet siihen suuntaan, että mitä väliä! Antaa yleisön ajatella mitä tahtoo.

Me siis lähdimme soitellen sotaan. Treenasimme kisaohjelmaa kolmena päivänä kotona ja joka kerta se meni entistä huonommin. Vanha minä olisi ajatellut, että onpa typerää lähteä kilpailuihin valmistautumatta kunnolla. Emmehän sitä paitsi edes tunne Riian kanssa toisiamme kunnolla ja yhteistyö on aivan alkutekijöissään. Ratsastuksen tulee olla vähintään täydellisyyttä hipovaa ennen kotikentältä poistumista. Uusi ratsastajaminä oli kuitenkin sitä mieltä, että nyt on itseasiassa aivan erinomainen hetki kilpailla! Tutustumisen tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tavoitteita itse kilpailusuoritukselle. Kisareissu on vain hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten. Pääsee näkemään, miten Riia käyttäytyy tavallisista arkirutiineista poikkeavassa tilanteessa ja vieraassa ympäristössä. Sitten jos kun ollaan siinä pisteessä, että kilpailemiselle voi asettaa tulostavoitteita, niin kokemusta kartuttaneena voi rauhallisin mielin lähteä kilpailemaan. Kirjoitin tästä jo aiemminkin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että uusiin tilanteisiin yhdessä joutuminen lujittaa suhdettamme.

Siskokset kuin ilvekset. Ja yksi kokenut konkari.

Kuten bloggaajakollega Ruuhkavuosiratsastaja samaa aihepiiriä käsittelevässä postauksessaan niin osuvasti totesi: Jos olet lapsesta asti odottanut, että saisit oman hevosen, älä nyt hitto vie anna pelkästään muiden tehdä sen kanssa kaikkea sitä hauskaa, mitä olet aina halunnut omalla hevosella
tehdä! Naulankantaan! Rohkeutta se toki vaatii. Mutta voin kertoa, että kun rohkaistuu toteuttamaan unelmiaan, saa olla itsestään hemmetin ylpeä! Omalla kohdallani tuli kuitattua sitäpaitsi useampi yhtäaikaa: 1. pääsin kilpailemaan 2. pääsin kilpailemaan omalla hevosella ja 3. pääsin kilpailemaan yhdessä siskoni kanssa. Voin kertoa, että on muuten maailman siisteintä jakaa harrastus oman siskonsa kanssa. Erityisesti näin aikuisiällä. Ja kuinka mukavalta tuntuikaan, kun oma isämme ajoi ekoihin kisoihimme varta vasten tyttäriään kannustamaan. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka eivät katso ikää. Mitä sitten, jos muut kentän laidalla kannustavat vanhemmat olivatkin puolta nuorempia.

Iskä <3

Vastatakseni otsikossa esittämääni kysymykseen, kenellä tahansa on mielestäni oikeus kilpailla. Jos kilpaileminen tuo harrastamiseesi lisämaustetta tai koet siitä olevan jotain hyötyä, niin anna mennä! Ehdin jo ajatella, että meidän seuraavat kisamme koittavat vasta ensi kesänä. Kisatilannetta on nyt harjoiteltu ja seuraavat kuukaudet keskitytään itse asiaan. Mutta niin vain lähetin juuri uuden kisailmoittautumisen! Nyt on kuitenkin luvassa jotain aivan muuta. Siitä lisää seuraavassa postauksessa...