tiistai 29. marraskuuta 2016

Motivaatio-ongelmia

Marraskuu. Säkkipimeää, kylmää, märkää. Käsi ylös kuka yllättyi, että motivaatio-ongelmia ilmaantuu vuoden synkimpään aikaan, marraskuun myräköiden keskellä.

Treenilomamme Hattulan Ratsastuskeskuksessa jatkuu. Vaikka alku lähti lupaavasti liikkeelle, ei kaikki ole sujunut leikiten. Riia on kaikeksi onneksi voinut hyvin ja liikkunut reippaasti, mutta yhteispelimme hakee vielä muotoaan. Muotoa kirjaimellisesti. Joukkoon on mahtunut hyviä hetkiä, mutta toisinaan minulla on ollut suuria vaikeuksia saada Riia keskittymään työntekoon. Olen joutunut toteamaan, etteivät taitoni riitä. On käväissyt mielessä, että olenkohan sittenkin haukannut vähän liian suuren palasen..?

Tulin siihen tulokseen, että on viisaampaa jatkaa maneesitallilla, jossa apu on lähellä. Sisällä maneesissa harjoittelu muiden ratsukoiden kanssa tuntuu sitä paitsi paljon turvallisemmalta kuin ulkokentällä yksin haahuilu. Siksi toisekseen Riia näyttää viihtyvän hyvin, enkä tahdo stressata sitä alituisilla paikanvaihdoilla. Vaikka se aluksi näyttikin kotiutuneen korvaansa lotkauttamatta, puhkesi sille ensimmäisellä viikolla kiima. Näin keskellä talvea se kielii Riian reagoivan ympäristön muutokseen sittenkin melko voimakkaasti. Se kun ei kuulemma ole selkeitä kiimaoireita aiemmin näytellyt.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, on nykyinen tallipaikka vain tilapäisesti vapaana. Riia ei siis voi pysyvästi jäädä Hattulaan. Minulla menee tällä hetkellä tallikäyntiin nelisen tuntia matkoineen eli ihan liian kauan. Maneesitallipaikka käy pidemmän päälle myös kukkarolleni liian kalliiksi. Nyt kustannuksia tulee kahdesta tallipaikasta, sillä lähtö voi tulla milloin vain. Riialla täytyy olla varattuna paikka, mihin palata. Tilapäisjärjestelynä tämä menisikin hetken aikaa ihan hyvin. Mutta siinä vaiheessa, kun yhteispeli tökkii ja omien taitojen puute masentaa, alkaa rahanmeno vähän sapettaa. Miksi satsata johonkin, josta tulee paha mieli? Ei tee liioin mieli jakaa yhtään ylimääräistä porkkanaa. Vaikka totuushan on, että ei se hevosen vika ole. Hevoseni osaa kyllä. Se on hyvin koulutettu ja erinomainen opetusmestari. Ei siis auta muu kuin katsoa peiliin ja asettaa pienempiä tavoitteita. On tämä vaan hyvin erikoinen harrastus. En ihan heti keksi mitään muuta lajia, jossa vapaaehtoisesti hakkaisi päätään seinään päivästä toiseen ja viikosta viikkoon.

Kunnes - NAKS! Viiden minuutin mittainen onnistuminen ja kaikki tämä kurjuus on poispyyhitty! Tämä maaginen viisiminuuttinen riittää lataamaan kaikki akut. Se pumppaa täyteen uskoa siitä, että hyvä tästä vielä tulee. Eilen se naksahdus tuli harjoitusravissa. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä hevoseni ihan yhtäkkiä kokosi itsensä, kuunteli apuja ja liiteli pyöreänä ja höyhenen kevyenä eteenpäin. Olisin voinut jatkaa ravissa loputtomiin! Tässä kohtaa oli tietysti jo tunnin jumppa takana ja pian aika lopettaa. Onnistumisen tunne oli kuitenkin niin huikea, että marraskuun pimeyskin unohtui. Aivot oli buutattu, pää ideoita pullollaan ja sormet syyhysivät näppäimistölle uutta blogitekstiä naputtamaan.

Niin että se niistä motivaatio-ongelmista! Nyt olen taas valmis uhraamaan kaiken liikenevän aikani ja kaikki liikenevät roposeni tuon ihanan/kamalan karvakorvani hyväksi.

Hyvin ansaittu venyttelyhetki.
"Vähintä, mitä voitte tehdä." tuumaa Riia ilmeestä päätellen.



1 kommentti:

  1. Heippa! Törmäsin netissä sattumalta tähän blogiin ja pakko oli heti lukaista monta päivitystä. Ensinnäkin näin Riian myynti-ilmoituksen samoihin aikoihin, kun itse etsin hevosta. Se jäi jotenkin mieleen, (jos vierailet blogissani, niin ymmärrät varmaan miksi), vaikka olin silloin tehnyt juuri päätöksen ostaa ylläpidossa olevan hevoseni Mandyn. Ihanan näköinen hevonen sinulla! Jään seurailemaan tarinaanne. Terv. Liisa, http://lambardiya.blogspot.fi/

    VastaaPoista