torstai 4. toukokuuta 2017

Vuosipäivä

Tänä iltana tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun näin Riian ensimmäistä kertaa. Olin bongannut sykähdyttävän myynti-ilmoituksen Hevostalli.netistä ja halusin nopeasti nähdä tämän ilmestyksen livenä. Niinpä köröttelin neljän tunnin matkan junalla Ylivieskaan. Matkalla ehdin monta kertaa miettiä, että mitä ihmettä olin oikein tekemässä. Mitä järkeä pienen lapsen äidin on hankkia omaa hevosta. Tuntui vähintäänkin rikolliselta. Eikä vähiten siksi, että viettäisin myös ensimmäistä kertaa yön erossa reilun vuoden ikäisestä tyttärestäni. Riian omistajat olivat nimittäin toivottaneet minut tervetulleeksi yöpymään heillä, jotta ehtisin saman reissun aikana tehdä Riian kanssa tuttavuutta vähän enemmän. Niin sitten pölähdin iltasella Ylivieskan rautatieasemalle tuntematta yhtään kyseistä paikkakuntaa tai minua siellä odottavia henkilöitä.

Jännitys hälveni heti, kun näin Annan iloiset kasvot ja pääsin hyppäämään auton kyytiin. Hurautimme oikopäätä tallille ja - siellä se valkea kaunotar jo Salla selässään minua odotti. Riia oli viimeisen päälle puhtaaksi puunattu ja suorastaan hohti ilta-auringossa. Olo oli vähintäänkin epäuskoinen: voisiko tuo olento olla minun?

Ensikohtaaminen.

Olimme sopineet, että Salla ratsastaisi Riialla ensin. Siirryimme siis maneesiin ja pääsin ihailemaan noiden kahden saumatonta yhteistyötä. Pian kipusin itsekin kyytiin. Ihastuin heti Riian askeliin ja herkkyyteen. Tunsin kyllä myös sen, että rauhallisen pinnan alla kuplii tulinen sielu. Mielessä kävi, että olisiko tässä minulle liian iso pala purtavaksi. Samaan aikaan ajattelin kuitenkin, että jos jonkun hevosen ostan, niin tässä se on!

Ensimmäinen ratsastus


Seuraavana päivänä tutustuminen jatkui kärryajelun merkeissä. Tästä ajelusta kirjoitinkin jo yhdessä aiemmassa postauksessa. Tunnelmat käyvät hyvin ilmi myös alla olevasta kuvasta. Olin yhtä hymyä!



Vanhassa kotitallissa

Ajelun jälkeen pidimme lounastauon ja Riiakin pääsi hetkeksi hengähtämään. Salla ja Anna kertoilivat Riiasta paljon kaikenlaista. Arvostin sitä, että he kertoivat rehellisesti myös Riian huonoista puolista ja vuosien varrella sattuneista ikävistä asioista. Seitsemään yhteiseen vuoteen mahtui paljon kaikenlaista. Äiti ja tytär haastattelivat tarkkaan myös minua. Heitä totisesti kiinnosti, millaiseen kotiin Riia päätyisi. 

Lounaan jälkeen pääsin uudestaan ratsaille. Tällä kertaa Salla piti minulle tuntia ja antoi paljon hyviä vinkkejä. Tuntui siltä, että jo näinkin lyhyessä ajassa saimme jonkinlaista yhteistyötä Riian kanssa muodostettua.



Tämän intensiivisen koeratsastusreissun jälkeen teimme vielä makutuomarin, ystäväni Katin kanssa toisen visiitin Ylivieskaan. Senkin jälkeen matkassa oli vielä monta mutkaa ennen ostopäätöstä, mutta pakko myöntää, että olin kyllä aivan myyty jo ensitapaamisella. Vaikka epäilyksen hetkiä on tähän välille mahtunut monta, olen sitä edelleenkin. Viimeksi tänään, kun se varmoin askelin kyyditsi selässään kahta onnesta soikeaa kaksivuotiasta. Ihana, ihana Riia!



2 kommenttia:

  1. Hei. Hyppäsin juuri lukijaksesi kun huomasin blogisi Täti tuuppaa-blogin kautta.
    Vaikuttaa kivalta ja elämänmukaiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Oikein paljon tervetuloa mukaan! :)

      Poista