keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Mitä tehdä, jos ei voikaan ratsastaa?

Kun pikku-cowboy ilmoitti tulostaan, heräsi pian huoli siitä kuinka Riian käy? Lähipiiristä tuli jo ehdotus luopumisesta, mutta sille nakkelin vain niskojani. Aiemmasta kokemuksesta tiesin, että raskaus ja pikkuvauva-aika kuluvat suhteellisen nopeasti. Kun on kerran tällaisen kultakimpaleen löytänyt, ei sitä halua hevillä käsistään päästää. Päätin siis, että tavalla tai toisella Riian hoito ja liikutus järjestetään.


On toki jokaisen henkilökohtainen päätös, kuinka pitkään raskausaikana ratsastaa. Tiedän useita äitejä, jotka ovat kavunneet hevosen selkään vielä juuri ennen synnytystä. Yleinen suositus on, että raskauden puolen välin jälkeen tulisi välttää liikuntalajeja, joissa kohtu joutuu voimakkaaseen hölskyvään liikkeeseen. Jotkut lääkärit suosittelevat jopa kokonaan lopettamaan ratsastuksen raskausajaksi. Onhan putoaminen tai voimakkaiden iskujen kohteeksi joutuminen todellinen riski. Viimeistään siinä vaiheessa, kun vauvamasu selvästi erottuu.

Pientä ponityttöä odottaessani äidinvaistot heräsivät jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Halusin kaikin keinoin suojella vatsassa kasvavaa vauvaa ja tuntui hölmöltä riskeerata sitä harrastuksen vuoksi. Raskaus ei tainnut olla edes puolivälissä, kun jo halusin lopettaa. Se kävikin helposti, sillä silloinen vuokrahevoseni kärsi selkävaivoista ja joutui useamman kuukauden sairaslomalle samaan aikaan. Ei siis tarvinnut edes selitellä kenellekään mitään. Silloin myös kaikenlainen muu hevosten kanssa touhuaminen tuntui riskialttiilta ja tallilla käynti väheni radikaalisti.

Nyt tilanne on toinen. Aivan samanlaista leijonaemotunnetta ei ole oman hevosen kanssa vieläkään tullut. On tuntunut edelleen luontevalta, ja jopa tavallista tärkeämmältä, puuhailla tallilla ja touhuta Riian kanssa. Saan myös kiittää onneani, sillä raskaus on sujunut ilman komplikaatioita. Pariin kuukauteen en kuitenkaan ole enää ratsastanut. Selässä olen kyllä käynyt testaamassa satuloita, mutta samalla olen todennut, että ison mahan kanssa on mahdotonta ratsastaa. Satulaan pääsee vielä suhteellisen helposti, mutta alastuloa on pysähdyttävä suunnittelemaan. Miten ihmeessä nojata eteenpäin, kun vatsa ottaa etukaareen, tai länkkäsatulan nuppiin, kiinni?

Mitä siis tehdä hevosen kanssa, jos ei voi ratsastaa?

Minun onneksi Riia on niin monipuolinen. Harrastamista ei todellakaan ole tarvinnut lopettaa eikä se ole muuttunut yksitoikkoiseksi. Parasta on kärrylenkit. Luulenpa, että me molemmat nautimme niistä ihan yhtä paljon. En kuitenkaan halua ajella yksin, sillä pelkästään kärryihin kiipeäminen ottaa oman aikansa. Tuntuu turvallisemmalta, kun on joku ketterämpi apukuski mukana yllättävien tilanteiden varalta.


Mitä muuta olemme puuhanneet? Pyöröaitaus on ollut kovassa käytössä. Se on osoittautunut käteväksi liikutusmuodoksi odottavalle äidille, jolle kentän hiekassa tarpominenkin käy välillä turhan raskaaksi. Raskaan köyden pyörittäminen on sekin vaihtunut kevyeen juoksutusraippaan.


Pakko myöntää, että muut maastakäsittelyharjoitukset ovat jääneet viime aikoina vähemmälle. Eipä sitä ole ennen edes tajunnut, kuinka fyysistä hommaa sekin voi olla. Nyt kun oma reaktionopeus on etanan luokkaa, ei pysty olemaan tarpeeksi napakka. Parempi siis jättää kurinpalautukset muille.


Olen myös saanut pari oppilasta kesän aikana. En väitä olevani kummoinen opettaja, mutta Riia sen sijaan on! Siltä saa välittömän palautteen, niin hyvässä kuin huonossa. Hennan kanssa olemme edistyneet niin nopeasti, että pääsimme jo maastoonkin! Minä tosin pyöräillen mukana.

Alkukesästä harrastimme myös talutuslenkkejä lähimaastoissa. Nyt lenkit ovat lyhentyneet, enkä enää tahdo pysyä Riian vauhdissa. Pieniä löntystelylenkkejä olemme tallin ympäristössä silti vielä tehneet.


Suuri helpotus on ollut se, että olen saanut Riialle erittäin pätevän ratsastajan, joka treenaa ja kilpailee sillä ja on ottanut päävastuun Riian liikkumisesta. Ei siis haittaa, jos oma puuhailuni sen kanssa on enemmän höntsäilyä. Yksi pääasiallinen ratsastaja on ihan lottovoitto siitäkin syystä, että Riia on kiltteydestään huolimatta enemmän yhden ihmisen hevonen. Jos ratsastaja vaihtuu jatkuvasti, se voi heittäytyä hankalaksi.



Tavoitteellinen ratsastaja on huippu juttu myös siksi, että olen päässyt mukaan kisareissuille! On se vaan niin jännittävää, vaikkei itse edes ratsastaisi.




Hevosharrastus on raskausaikanakin itselleni todella tärkeä henkireikä. Toki siihen liittyy paljon huolenaiheita, mutta asiat on mahdollista järjestää. Se antaa kuitenkin niin paljon fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, ettei se voi olla vauvallekaan huono asia. Puhumattakaan bakteerialtistuksesta, jonka tallilta saa jo sikiöaikana. Ja vaikka hinku takaisin satulaan on toisinaan todella kova, ei tauko ratsastuksesta ole ollut ollenkaan huono asia. Jotenkin tuntuu, että kaikki tämä muu puuhastelu on kasvattanut keskinäistä luottamustamme, joka on nyt vahvempi kuin koskaan aiemmin.




2 kommenttia:

  1. Onko sulla milloin laskettu aika? Millä raskausviikolla ratsastit viimeksi sillee "normaalisti"? :) Tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi! :) Laskettuaika on elokuun lopussa. Täytyisi oikein hepan päiväkirjasta tarkistaa, mutta taisi olla jotain toukokuun alkua, kun viimeksi kunnolla ratsastin. Eli ehkä noin rv 25 tai jotain sinnepäin! Kiitos tsempeistä! :)

      Poista