maanantai 25. syyskuuta 2017

Täällä taas!

Pitkään ja hartaasti odottamamme pikku-cowboy saapui maailmaan elokuun viimeisenä päivänä. Tässä postauksessa minun oli tarkoitus kertoa uudesta arjesta kuusihenkisenä (kaksi lasta, mies, minä, kissa ja heppa) perheenä ja vain ohimennen mainita ensimmäisistä tallireissuista vauvan syntymän jälkeen. Muutin kuitenkin mieleni, sillä tämän päiväinen ajolenkki vaatii vähän enemmän palstatilaa...

Kuinkas tässä näin kävi?!?

Ensimmäinen ajolenkki pariin kuukauteen. Kotona tyytyväinen vauva masu pullollaan. Täydellisen aurinkoinen syyspäivä ja hyvää, hevosmiestaitoista, seuraa. Mikä voisi mennä pieleen?

Lieneekö pitkä tauko ajohommista syynä, kun hepo vaikutti normaalia virkummalta jo alkumatkasta. Metsänreunassa lymyilevä tukkipino sai sen jo yrittämään ympärikääntymistä. Ympärikääntymistä!!! Sitä se ei ole vielä koskaan kärryjen edessä tehnyt. No hyvä on, myönnetään: joka toisella pellolla oli puimuri tai traktori möykkäämässä. Tunnelma oli virittynyt. Ja valitsin vielä reitin, missä emme ole viime syksyn jälkeen käyneet. Silti en osannut ajatella, että jotain oikeasti sattuisi.

Olimme jo kotimatkalla, kun ohitimme jälleen yhden puimurin. Riia alkoi steppaamaan siihen malliin, että apukuski hyppäsi suupieleen kiinni. Minä kohta perässä vain todetakseni sen minkä Henna oli jo huomannut: toinen etukenkä repsotti pois paikoiltaan. Kenkä oli vääntynyt pahasti sivulle ja kaksi naulaa uponnut kipeästi säteeseen keskelle kaviota. Ja juuri kun edellisellä viikolla olin kengittäjälle kehunut, että tältä hepalta ei muuten kengät irtoile.

Riia ei suostunut varaamaan jalalleen ollenkaan painoa. Naulat tekivät silminnähden kipeää eikä kävelemisestä tullut mitään. Siinä tienposkessa sitten mietimme, että miten ihmeessä pääsemme takaisin tallille? Kummankaan voimat eivät riittäneet kiskomaan kenkää irti. Mielessä jo vilahti nälkään nääntyvä vauva. Että pitikin sattua!

Ei ehtinyt kulua kuin muutama minuutti, kun edestä kuului traktorin ääni. Naapuri se sieltä saapui ja parkkeerasi ajokkinsa reteesti keskelle tietä. Hän olisi auttanut neitoja hädässä vaan ei ollut työkaluja mukana. Samassa paikalle ehti pakettiauto, jonka perästä löytyi työkalupakki. Ja ehkä minuuttia myöhemmin joukon jatkoksi osui tallinomistajan mies, joka varmoin ottein nyppäsi kengän irti pakettiautonkuljettajan pihdeillä.

Näin ne hommat hoidetaan!

Kotimatka jatkui Hennan vetäessä kärryjä, ja minun ja Riian seuratessa nilkuttaen perässä. Riia pääsi karsinalepoon heinien ja porkkanoiden kanssa lääkehaude jalassaan. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ettei naulojen pistoista kehity mitään suurempaa harmia!

KIITOS vielä tuhannesti naapurin Eero, pakettiautomies ja Sauli! Ja tietysti Henna. Kyllä maalla on mukavaa! ...ja vauvakin odotti edelleen tyytyväisenä isin hellässä huomassa.