sunnuntai 29. lokakuuta 2017

30K video!

Jo syyskuun puolella Bloggerin tilasto kertoi 30 000 kävijän rajan rikkoutuneen blogissani. Huisia! Kiitos teille kaikille! Kuten jo kahdesti aiemmin, halusin tätäkin rajapyykkiä juhlistaa videolla. Siispä otin eilen kameran mukaan tallille. Koska kuvaajaa eikä jalustaa ollut, on jälki sen mukaista. Mutta kyllä tuosta tihrustamalla saa käsityksen siitä, mitä oikein puuhailimme perjantai-illan ratoksi.

Muutama pieni huomio harjoituksistamme. Nämä todellakin ovat vasta harjoituksia, eikä kaikki mene ihan putkeen. Taustalla on Kari Vepsältä saamiamme oppeja, joista lisää voit lukea mm. täältä ja täältä. Harjoittelemme koulutusriimun ja -köyden avulla sekä vapaana. Pyöröaitausta ei uudella tallilla ole, mutta sen sijaan käytössämme on ison maneesin lisäksi pikkumaneesi. Se tuntuu toimittavan pyöröaitauksen virkaa yllättävän hyvin. Ja huom! Vaikka Riialla suu käykin useammassa kohtaa, mitään makupaloja en sille anna. Rapsutukset ja paineenpoisto ovat palkkioita. Kari Vepsän mukaan hevonen maiskuttelee suutaan, kun se ajattelee. Haa! Riia siis todistettavasti miettii mitä teemme. Huomatkaa muuten, miten hevoseni katsoo kameraan muutamassa kohdassa videon puolivälin paikkeilla. Parempi, kun en tiedä mitä se ajattelee...

Biisi valikoitui pääasiassa lyriikoiden vuoksi. Niitä ei tosin videolla kuule. Tiedoksi siis eräs kohta, joka erityisesti puhuttelee allekirjoittanutta hevosenomistajaa. Riia, tää on sulle:

No I ain't got cash
I ain't got cash
But I got you baby





keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Takaisin satulaan!

Tänään, Sadun päivänä, koitti vihdoin se hetki. Puolisen vuotta ehti kulua edellisestä kerrasta ratsailla. Tai no, pari kertaa kipusin kyllä kesällä ison mahani kanssa kyytiin ihan vain kokeillakseni uutta satulaa, mutta niitä kertoja ei lasketa. Eilen sain lääkäriltä virallisen ratsastusluvan. Olipa muuten oikein kannustava nuori naislääkäri. Hän kehui ratsastuksen olevan erityisen hyvää liikuntaa tuoreille äideille. Siinä kun vatsa- ja lantionpohjalihakset vahvistuvat lempeällä tavalla pikkuhiljaa. Vahva suositus siis muillekin vastikään synnyttäneille!

Otettiin pikku-cowboyn kanssa suunnaksi Pälkäne ja Riian uusi kotitalli. Vaikka vaunuissa uinuva vauva tulee hyvin mukana muissa tallipuuhissa, en tietenkään voi jättää häntä vahtimatta ratsastuksen ajaksi. Onneksi tuleva kummitäti pelasti, ja körötteli Espoosta saakka meidän seuraksi. 


Riia & kummitäti/hevosenhoitaja/valokuvaaja/lapsenvahti/jamitänäitänyton...

Juhlan kunniaksi mukana oli ihan oikea kamera arkisen iphonen lisäksi. Kun kerran sattui aurinkokin näyttäytymään, nappasi Jenny meistä muutamia kuvia. Tuli ikuistettua tämäkin tärkeä hetki. Kiitos Jennylle kuvista!



Pienen kuvaussession jälkeen pikkuveikka parkkiin ja me muut maneesiin. Voi, miten jännittävää! Selkään kivuttuani olo oli heti kotoisa, mutta tunsin olevani todella korkealla. Se jos mikä oli outoa - onhan hevoseni vain reilut 150 senttiä korkea. Riia oli hyvin kuulolla ja käveli todella reippain ja pitkin askelin. Ratsastaja oli yhtä hymyä!




Onneksi olin päättänyt jo etukäteen, että kävely saisi riittää ensimmäisellä kerralla. Mieli teki nimittäin ottaa ohjat ja lisätä vauhtia. Hyppäsin kuitenkin alas ja annoin vuoron Jennylle.

On se jännä, miten paljon virtaa voi saada noinkin lyhyestä hetkestä hevosen selässä. Väsymys on tässäkin perheessä hyvin tuttu juttu huonosti nukuttujen öiden takia. Poikanen herättelee parin tunnin välein maidontankkaus mielessään. Päikkäreitä on toki tarpeen nukkua mahdollisuuksien mukaan, mutta tallilta saa kyllä jotain ihan toisenlaista latausta akkuihin.  





torstai 12. lokakuuta 2017

Uusi koti, uusi vauvan- (ja hevosen) tuoksuinen arki

Riia on kohta kolmisen viikkoa asustellut uudessa kodissaan Pälkäneen KR-talleilla. Tallimatkani tuplaantui, mutta edelleen se on kohtuulliset 20 minuuttia. Pikkuveikkakin on jo ehtinyt tottua automatkoihin. Vaikka ikää onkin vasta kuusi viikkoa, on tallilla hengailu jo tuttu juttu. Mikäs siinä, kun maitobaari kulkee matkassa mukana. Beibille tuntuu uni maittavan talliolosuhteissa erityisen hyvin. Riian karsinan vieressä on nukuttu jo muutamatkin makoisat nokoset. Mukavasti on meidän sortinsakki otettu myös vastaan uudella tallilla. Ihanaa, että pienet lapset mahtuvat porukkaan mukaan. Riian kanssa olin tosin ehtinyt jo unohtaa, että lastenvaunut voivat olla tosi pelottava juttu. Täytyy koittaa olla aiheuttamatta yhtään enempää sydämentykytyksiä uusille tallikavereille..!


Pikkuveikan lunkista luonteenlaadusta saatiin esimakua Riian muuttopäivänä. Ihan kahdestaan valmistelimme Riian kuljetusta varten vanhalla tallilla. Tai siis pikkuveikka veteli sikeitä, minä puunasin elikkoa. Sain touhuilla hevosen kanssa ja pakkailla tavaroita kaikessa rauhassa. Pikkumies heräsi vasta siinä vaiheessa, kun Susanna kurvasi pihaan ja ryhtyi lastaamaan Riiaa. Pienet maitohuikat ja matkaan. Perillä pikkumies ulos autosta, omiin vaunuihin vällyjen väliin ja unille. Samaan syssyyn hevonen ulos autosta, varusteet niskaan ja hommiin. Riiaa nimittäin odotti varsinainen tulikoe: ratsastusseura PR-88:n 13 junnua oli valmiina tutustumaan vikellyksen saloihin. Molemmat, sekä poikanen että hevonen, hoitivat oman osansa esimerkillisesti.

Muuttomiehen lakisääteinen.
Riia ja fanilauma.

Toistaiseksi huoli siitä, etten pääsisi, tai haluaisi, tallille pikkuvauva-aikaan on osoittautunut turhaksi. Pikku cowboy ja parivuotias ponityttö ovat toki kaiken keskipiste, mutta edelleen on omaa heppaakin ollut ikävä. Vauvakuplaan siis todistettavasti mahtuu yksi hevonenkin! Kuopuksen ja esikoisen ensimmäiset viikot ovat poikenneet hurjan paljon toisistaan. Suurin yksittäinen syy lienee synnytyksessä. Esikoisen kanssa vähän kaikki meni pieleen ja hän syntyi lopulta keisarinleikkauksella. Pikkuveikka sen sijaan tuli maailmaan luonnollista reittiä, josta toipuminen on ollut hurjan nopeaa. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Esikoinen oli jo miltei vuoden, kun aloitin jälleen säännöllisesti ratsastamaan. Nyt maltan hädin tuskin odottaa lääkärintarkastusta palatakseni jälleen satulaan.


Edellisessä postauksessa kerroin epäonnisesta ajolenkistämme juuri ennen muuttoa. Kolme päivää teippailin betadinehaudetta kopukkani kavioon. En tiedä oliko sillä lopulta merkitystä, mutta mitään paisetta kavioon ei koskaan muodostunut. Huh! Kengittäjä kävi muuttoa edeltäneenä päivänä lyömässä irronneen kengän paikoilleen ja totesi kavion olevan kunnossa.

Riia vaikuttaa kotiutuneen uuteen osoitteeseen kohtalaisen hyvin. Enpä olisi uskonut, että se asustaisi näin pian jo kolmannessa kodissa. Olisihan se ideaali tilanne, että hevosen asuinpaikka pysyisi aina samana. Ei tarvitsisi aiheuttaa sille turhaa stressiä. Onneksi Riia ei vaikuta olevan kova stressaaja. Sosiaalisissa taidoissa sillä kyllä on kehittämistä. Karsinanaapuri ei tälläkään kertaa ole ollut hänen mieleen. Potkuja on kuulemma sadellut seiniin puolin ja toisin. Onneksi arvon leidi sai toissa päivänä entistä ehomman yksiön käytävän päästä. Siellä ei naapureiden pitäisi olla hänelle häiriöksi. Riia sai myös upouuden purutarhan. Enpä ole ennen nähnyt vastaavia tarhanpohjia. Täytyy raportoida niistä myöhemmin lisää!

Riiaa on muutenkin hemmoteltu viime päivinä. Tiihosen Kata poikkesi pitkästä aikaa hieromassa kipeytyneitä lihaksia. Paljon löytyi jumia, mutta tilanne ei kuulemma ole ollenkaan hälyttävä: takapää jopa normaali! Hyvää työtä ovat Susa ja Lotta tehneet. Taas saatiin myös hyviä neuvoja ratsastukseen ja venytyksiin. Pian pääsen toivon mukaan itsekin niitä käytännössä testaamaan!

Uuden kodin onnea.