keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Takaisin satulaan!

Tänään, Sadun päivänä, koitti vihdoin se hetki. Puolisen vuotta ehti kulua edellisestä kerrasta ratsailla. Tai no, pari kertaa kipusin kyllä kesällä ison mahani kanssa kyytiin ihan vain kokeillakseni uutta satulaa, mutta niitä kertoja ei lasketa. Eilen sain lääkäriltä virallisen ratsastusluvan. Olipa muuten oikein kannustava nuori naislääkäri. Hän kehui ratsastuksen olevan erityisen hyvää liikuntaa tuoreille äideille. Siinä kun vatsa- ja lantionpohjalihakset vahvistuvat lempeällä tavalla pikkuhiljaa. Vahva suositus siis muillekin vastikään synnyttäneille!

Otettiin pikku-cowboyn kanssa suunnaksi Pälkäne ja Riian uusi kotitalli. Vaikka vaunuissa uinuva vauva tulee hyvin mukana muissa tallipuuhissa, en tietenkään voi jättää häntä vahtimatta ratsastuksen ajaksi. Onneksi tuleva kummitäti pelasti, ja körötteli Espoosta saakka meidän seuraksi. 


Riia & kummitäti/hevosenhoitaja/valokuvaaja/lapsenvahti/jamitänäitänyton...

Juhlan kunniaksi mukana oli ihan oikea kamera arkisen iphonen lisäksi. Kun kerran sattui aurinkokin näyttäytymään, nappasi Jenny meistä muutamia kuvia. Tuli ikuistettua tämäkin tärkeä hetki. Kiitos Jennylle kuvista!



Pienen kuvaussession jälkeen pikkuveikka parkkiin ja me muut maneesiin. Voi, miten jännittävää! Selkään kivuttuani olo oli heti kotoisa, mutta tunsin olevani todella korkealla. Se jos mikä oli outoa - onhan hevoseni vain reilut 150 senttiä korkea. Riia oli hyvin kuulolla ja käveli todella reippain ja pitkin askelin. Ratsastaja oli yhtä hymyä!




Onneksi olin päättänyt jo etukäteen, että kävely saisi riittää ensimmäisellä kerralla. Mieli teki nimittäin ottaa ohjat ja lisätä vauhtia. Hyppäsin kuitenkin alas ja annoin vuoron Jennylle.

On se jännä, miten paljon virtaa voi saada noinkin lyhyestä hetkestä hevosen selässä. Väsymys on tässäkin perheessä hyvin tuttu juttu huonosti nukuttujen öiden takia. Poikanen herättelee parin tunnin välein maidontankkaus mielessään. Päikkäreitä on toki tarpeen nukkua mahdollisuuksien mukaan, mutta tallilta saa kyllä jotain ihan toisenlaista latausta akkuihin.  





3 kommenttia:

  1. Oih, ihanaa! Mä oon vielä yhtenä kappaleena täällä. Laskettu aika olis perjantaina ja olo on kyllä semmonen, ettei tää tuu täältä ikinä ulos... Kaveri justiinsa osti hevosen ja mä NIIIIN odotan, että pääsisin kyytiin. Se kaveri on tosin about 170cm, joten voi olla, että persjalkaista pelottaa. :D

    VastaaPoista
  2. No joko se nyt on!? Tai ymmärrän kyllä ettei se susta ehkä siltä tunnu... :S Tsemppiä!!! Pitkiä on viimeiset odotuspäivät...

    VastaaPoista
  3. Kirjaimellisesti: odottamista. :D

    VastaaPoista