sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Päivä cowboyna!



Isänpäivän kunniaksi palataan hetkeksi toukokuisiin tunnelmiin. Rakas aviomieheni aka wannabe cowboy pääsi testaamaan ihan oikean lehmipaimenen hommaa. Lajiin hurahtanut ala-asteen luokkakaverini vinkkasi jo joskus aiemmin, että Launosten Kartanossa Lopella järjestetään karjapaimennuskursseja. Kevään tullen hän kokosi ryhmän kiinnostuneita, ja koska sen kummempaa ratsastuskokemusta ei vaadittu, ilmoitin mieheni mukaan. Mieli teki osallistua itsekin, mutten uskaltanut masussa köllivän pikku-cowboyn takia. Lähdin näin ollen kamera kaulassa kuunteluoppilaaksi. Luvassa siis kunnon kuvatykitystä. Sitä ennen kuitenkin pari sanaa kurssin kulusta ja opeista.

Päivän alkajaisiksi kokoonnuimme kahvin ja pullan ääreen kuuntelemaan tilan toimitusjohtajan Virpi Jouttelan kertomusta Launosten Kartanon toiminnasta sekä paimennuksesta ja sen perusteista. Kiinnostavin osuus oli ehdottomasti se, kuinka eläimet käyttäytyvät paimennettaessa. Kari Vepsän kursseilla olin oppinut jo jotain siitä, miten hevonen reagoi suhteessa ihmisen sijaintiin ja liike-energiaan. Virpi kertoi asiasta vielä laajemmin. Hän puhui kuplasta, joka vallitsee saaliseläimen ympärillä. Havainnollistaakseni asiaa, etsin netistä jonkinlaista kuvaa. Sillä unohdin tietysti ottaa kuvan Virpin piirroksesta. Mutta koska paimennustermit eivät oikein ole hallussa, oli saaliini laihanlainen. Ainoa löydökseni oli alla oleva kuva uusiseelantilaiselta farmien turvallisuusohjeita jakavalta sivustolta. Tämä on ainakin sinnepäin.

 Kiitos tästä saferfarms.org.nz!

Kuvassa siis esitetään se, miten ihmisen tai tässä tapauksessa paimenen sijainti vaikuttaa saaliseläimeen. Missä sijaitsee alue, josta pystyy kääntämään tai pysäyttämään eläimen, mistä lähettämään liikkeelle. Tärkeää on myös tietää, missä on eläimeltä piilossa ja missä sijaitsee kuplan reuna. Jos vahingossa siirtyy kuplan sisäpuolelle eli liian lähelle eläintä, kupla puhkeaa, kontakti katoaa ja paimennettava pakenee. Samaa tietoa voi soveltaa myös kokonaisia laumoja liikuteltaessa. Silloin eläimillä ajatellaan olevan yksi yhteinen kupla. Kuplateoriaa testattiin päivän harjoituksissa lehmiin ja se todella toimi! Samat säännöt pätevät kuulemma mihin tahansa paimennettavaan eläimeen - myös hevoseen.

No niin, intouduin ehkä selittämään vähän liikaakin, mutta mielestäni tämä oli päivän tärkein oppi. Tähdennän vielä, että kaikki tämä siis täysin muistini varassa eli todennäköisesti mutkia hieman suoristaen. Mutta nyt itse asiaan eli kurssin kulkuun. Antaa kuvien puhua puolestaan!

Mieheni ratsuksi valikoitui Upi - lempeä jättiläinen.
Ensin tehtiin tuttavuutta.

Sitten harjattiin pölyt pois.
(Tästä hahmottaa hyvin Upin koon. Mieheni on 190 cm pitkä!)

Varustettiin aidoilla länkkäkamoilla.
...ja eikun menoksi!

Virpin opastusta ja tehtävänjakoa.

Ensin haettiin tuntumaa ratsastukseen.
...ja sitten hommiin!
Pienryhmien tehtävänä oli siirtää karja paikasta a paikkaan b.
Ansaittu tauko.
Hevosille heinää ja paimenet sapuskalle saluunaan.

Tauon jälkeen paimenet pääsivät vielä kokeilemaan karjan liikuttelua yksin. Tai siis työparinsa eli hevosen kanssa tietysti. Heidän piti valita joukosta yksi lehmä, siirtää se irralleen muusta karjasta ja kuljettaa erotteluaitaukseen. Ei mikään helppo homma!

© Marja Uppa
© Marja Uppa
© Marja Uppa

Oli hienoa huomata, kuinka jo tässä vaiheessa alkoi ratsukosta muodostua tiimi. Nämä hevoset ovat tottuneita paimentajia. Jotkut niistä jopa paikkailivat aloittelevien paimenten virheitä. Toisilla paimennusvietti oli selvästi vahvempi kuin toisilla. Hämmästyttävää kyllä, selkeä vietti löytyi joiltain suomipolleiltakin. Korvat luimussa ne jahtasivat karjaa ja näykkivätkin, eivätkä jääneet yhtään amerikan serkkuja huonommiksi. Päivän päätteeksi näimme vielä oikeita paimenia tositoimissa.

Näin se käy!

Launosten Kartano

Tuleva länkkähepo. Hän on vasta vauva.
Mutta niin kiltti ja suloinen!

Kaiken kaikkiaan päivä oli mahtava. Täydellinen ilma, mukavat hevoset ja ihmiset, rutkasti uutta tietoa ja tarpeeksi haastetta. Ja mikä parasta: mieheni oli ihan innoissaan! Heti kun ei nipoteta istunnasta tai muista hänen mielestään turhanpäiväisyyksistä, löytyy ratsastukseen ihan toisenlaista motivaatiota. Ymmärrän sen kyllä. Kiinnostavinta ja palkitsevinta onkin kommunikointi hevosen kanssa. Tässä lajissa sitä oikein hitsautuu yhteen ratsunsa kanssa. Tärkeintä on, että tiimi toimii.

Mun oma cowboy! <3

Mieheni ilmoitti olevansa innolla mukana jatkokurssillakin. Kursseille voisi halutessaan osallistua myös omalla hevosella. Riian kanssa olisi kyllä aloitettava ihan alusta: totuttelusta paimennettaviin. Sellaisiakin kursseja kuulemma onneksi järjestetään. Päätellen siis siitä, miten se on reagoinut maastolenkillä kohtaamiimme lehmiin. Tarkoitus olisi nimittäin kai juosta lehmien perässä eikä niitä karkuun! Hah!

Suitset satulannupissa.

Tässä siis vielä viime hetken lahjavinkki kaikille isille, joita kunnon länkkärimeininki kiinnostaa. Launosten Kartano järjestää jos jonkinmoisia elämyksiä kaikentasoisille paimenille.
Ja suuret kiitokset Marjikselle tämän kurssipäivän organisoinnista. Haluan itsekin ihan ehdottomasti päästä kokeilemaan oppeja käytännössä. Mieluiten tietenkin Riian kanssa.


Shotti - Marjiksen number 1


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti