perjantai 22. kesäkuuta 2018

Satula 2 vuotta!

Pari päivää sitten tuli kuluneeksi kokonaiset kaksi vuotta blogini ensimmäisestä postauksesta. Sen kunniaksi muutama sananen tästä rakkaasta taaperoikäisestäni.

Kaksivuotistarkastuksessa käy ilmi, että julkaistuja postauksia on kertynyt tähän mennessä 76 kappaletta. Viimeistelyä odottavia luonnoksia varastoon 19 ja pääkoppaan aika monta aihetta lisää. Tarkastuksessa epäselväksi jää, ovatko taidot kehittyneet ikätasoon nähden normaalisti. Täytyy kuitenkin muistaa, että kehitys on aina yksilöllistä ja tapahtuu kunkin omaan tahtiin. Se kuitenkin on selvää, että kasvua on tapahtunut. Satula on laajentunut Youtuben ja Instagramin puolelle. Kaksivuotiaalle tyypilliseen tapaan se kuvittelee olevansa isompi kuin oikeasti onkaan.

Kaksivuotislahjaksi toivoisin edes yhtä vakituista bloggaustuntia viikkoon. Olisi mahtavaa julkaista joka viikko uusi postaus. Elämä kaksivuotiaan kanssa voi kuitenkin olla toisinaan sen verran uuvuttavaa, että haave joutuu nyt odottamaan vähemmän hektisiä aikoja.

Kuten tämän ikäisten kanssa yleensä haasteita yhteiseloon tuo rajojen asettaminen. En voi kirjoittaa ihan kaikesta, mistä haluaisin. Tietyt postausaiheet menevät liian henkilökohtaiselle tasolle.

"Minä itse" on tuttu juttu tässä kehitysvaiheessa. Oma tahto tulee voimakkaasti esiin toiveessa koodata oma blogialusta – aviomiehen armollisella avustuksella tietenkin. Olisi upeaa saada blogin ulkoasusta persoonallisempi ja käytettävyydestä ketterämpi.

Koska kaksivuotiaat tarvitsevat kasvamiseen vielä paljon tukea ja rohkaisua läheisiltään, olisi mahtavaa saada muutama kommentti. Kerro siis, mikä Satulassa on hyvää ja minkä toivoisit olevan toisin? Mistä asiasta haluaisit lisätietoa tai mikä olisi muuten vain kiinnostava postausaihe?

Syypää mun blogiin

Haluaisin toivottaa kaikille lukijoille hauskaa juhannusta Satulasta. Sitä en kuitenkaan voi tehdä, sillä satulaa meillä ei ole tällä hetkellä käytössä lainkaan. Alkuvuonna aloittamani satulanvaihtorumba meni aivan myttyyn. Siitä myöhemmin lisää!



tiistai 12. kesäkuuta 2018

Matkablogi: Ratsastamassa Espanjan Aurinkorannikolla!

Kun sisareni Elina viime syksynä keksi järjestää itselleen työharjoittelupaikan Espanjan Fuengirolasta täksi kevääksi, alkoi meidänkin perheessämme armoton matkakuumeilu. Pako kevään kurahaalarikelejä Espanjan auringon alle siskon perheen luo houkutti siinä määrin, että olimme valmiit tekemään kasapäin järjestelyitä matkan toteuttamiseksi. Koska itse olin edelleen äitiyslomalla ja mieheni työ kulkee läppärilaukussa minne vain, liittyivät isoimmat haasteet Riian ja kissamme Masin hoidon järjestämiseen. Ajatuksena oli nimittäin viettää Espanjassa vähän pidempi tovi samalla, kun sinne saakka lasten kanssa raahautuisimme ja sen kerran kun sinne puoli sukua kokoontuisi. Serkusten isovanhemmat olivat nimittäin ihan yhtä innoissaan lähdössä mukaan.

En voi kylliksi kiittää ihania naapureitamme, jotka huolehtivat kissastamme koko kuukauden ajan. Masi takuulla nautti suunnattomasti, kun pääsi heidän hellään huomaansa ja eroon tästä kiljusen herraväestä. Riian hoitokuvioissa sen sijaan oli aika monta mutkaa ja huolta, mutta lopulta kaikki päättyi parhain päin: tiimissämme jo reilun vuoden viihtynyt Lotta otti Riian ylläpitoon. Apua saimme myös KR-tallien omistajalta Kaisulta ja hänen tyttäreltään Ainolta sekä tallikaveriltamme Jennalta. Olen ikikiitollinen kaikille heille, sillä kaikki sujui kuin rasvattu ja reissulta palatessa Riia oli paremmassa tikissä kuin koskaan.

Kuukausi Aurinkorannikolla hujahti käsittämättömän nopeasti. Loman lopulla mietin jo keinoja, miten voisimme jäädä pysyvästi Espanjaan. En nimittäin ollut arvannut, millaiseen (hevos-)paratiisiin matkustimme. Etukäteen kerroin jopa hieman häpeillen matkakohteemme olevan suomalaisten suosima Fuengirola. Nyt kuulun tiiviisti fanijoukkoon.

Suuri kiitos tajuntani laajentamisesta kuuluu CaballoSpainille, jonka ihana Hanna vei minut ratsastamaan heti matkamme kolmentena päivänä. En ollut tehnyt minkäänlaista taustatutkimusta etukäteen. Siskonikaan ei ollut ratsastamaan ehtinyt ennen saapumistamme. CaballoSpainin bongasin Instagramista ja heidän avullaan pääsin heti ratsastamaan. Varusteet olivat sentään mukana, sillä toki tiesin Espanjassa hevosia olevan. En vain aavistanut millaisia mahdollisuuksia Aurinkorannikko tarjoaa. Minä metsäläinen en edes ymmärtänyt matkustavamme Andalusiaan.

CaballoSpain järjesti minulle myös ikimuistoisen GP-ratsastaja Antonio Serranon kouluvalmennuksen. Tarpeeksi hieno hevonen ja taitava ope, niin hetken voi kuvitella osaavansa hieman jopa ratsastaa. Vau!

Loppuloma meni talleja naaraten ja omatoimiratsastellen sekä yhtä pitkäaikaista unelmaani toteuttaen: ensimmäistä ihkaoikeaa lehtijuttuani kirjoittaen. Tällä viikolla painosta tulee siis upouuden heppalehden Heportterin ensimmäinen numero, jossa vien lukijat ratsastusretkille Aurinkorannikon upeisiin maisemiin. Mukana myös vinkkini matkaa suunnitteleville! Heportterin voit tilata painettuna lehtenä tai lukea digiversiona. Tuhti paketti joka tapauksessa sloganilla hidasta tietoa nopeista ystävistämme.

GoPro-kamera oli ahkerasti mukana menossa. Alla kuvaamani ja koostamani video, jota katsellessa tulee vieläkin tippa linssiin. Ehkä tästä välittyy se fakta, että pieni pala minusta jäi Espanjaan.


Ps. Edellisen ratsastusmatkapostauksen voit lukea täältä.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

VIDEOPOSTAUS: taaperon tallipäivä

Joulupukki toi uuden iphonen vanhan tilalle. Vanhaa ei voinut ottaa tähän vuodenaikaan edes taskusta ulos ilman, että se jo sammui. Siitä ilosta, että kännykkä toden totta toimii arktisissa olosuhteissamme, kuvailin pätkiä talvisella tallireissullamme pienen ponitytön kanssa. Yllätys oli suuri, kun klippien laatu riitti isollekin näytölle. Päätin siispä koostaa videon muutaman viikon takaisesta retkestämme.

Juhlistetaan tällä videolla tätä meidän ihanaa esikoista, reipasta pikku apulaista, joka kuluneella viikolla jätti taaperoiän taakseen ja täytti kolme vuotta. Omasta mielestään hän on kyllä iso tyttö ja aikuinen jo. Niisk!





maanantai 5. maaliskuuta 2018

Helsinki Horse Fair 2018 - plussat ja miinukset

Perjantain messupäivä hujahti taas sellaisella vauhdilla, että vieläkin pyörryttää. Perehdyin ohjelmaan etukäteen, etten vain missaisi mitään tärkeää. Asiaa auttoi aiempaa selkeämmät ja nopeammat nettisivut. Ohjelmasta oli mahdollista poimia suosikit omaan listaukseen klikkaamalla sydämen kuvaa. Hyvä idea, mutta valitettavasti tässä toiminnossa oli yksi iso ongelma: omat suosikit eivät asettuneet automaattisesti aikajärjestykseen. Tai sitten en vain osannut käyttää tätä toimintoa. Onneksi VR järjesti menomatkalla ylimääräistä suunnitteluaikaa veturirikon muodossa, ja ehdin naputella kännykkään oman aikatauluni ihan perinteiselle muistilapulle.

Varma kevään merkki: ei musta vaan VÄRIKÄS satulahuopa!

Viime vuoteen verrattuna osasin nyt sukkuloida messuhulinassa tehokkaammin. Koska alue oli entuudestaan tuttu ja paikalla useita samoja osastoja kuin viimeksi, ei tarvinnut tuhlata aikaa ihan joka kolkan syynäämiseen. Ostoksetkin keskitin pääasiassa yhdelle ja samalle myyjälle. Sympaattisen saksalaispariskunnan kojusta mukaan tarttui Eskadronin tuotteita Riialle sekä pusero ja toppaliivi itselleni. Mitkään näistä eivät ikävä kyllä olleet ostoslistallani... Minkäs teet, kun halvalla sai. Uudet, kipeästi kaivatut ohjat sen sijaan löytyivät Hevarilta. Myyjän kanssa yhdessä totesimme, että ratsupuolellakin olisi hyvä mennä useammin käytäntö edellä. Nämäkin ohjat on nimittäin ensin testattu ajohommissa ja vasta vähitellen alettu valmistaa ratsuille. Toiveenani oli löytää mahdollisimman luistamattomat, ohuet ja kevyet ohjat. Sitä nämä QHP:n Biothane kumiohjat tuntuvat olevan. Myyjä lupasi, etteivät varmasti lipsu käsistä kaatosateessakaan. Saapa nähdä!

No okei, ostin myös yhdet ratsarit...KOKOA 56 cm!!!
Veljentyttö syntyy aivan näinä päivinä ja
 heppahommathan aloitetaan heti.


Messujen parasta antia

TOP 5 à la Satula-blogi:


1. Infolavan tietoiskut
 Kuten jo etukäteen aavistelin, kului suurin osa päivästäni infolavan katsomossa. Pidin erityisesti Aira Toivolan ratsastuspilatesluennosta, Susanna Hämäläisen ja Sini Honkalan eläinavusteisesta toiminnasta kertovasta esityksestä sekä hevosen kipukäyttäytymisluennosta, jonka esitti hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Marja Raekallio. Näistä kaikista kolmesta aihepiiristä aion vielä lähitulevaisuudessa kirjoittaa omat postauksensa.

2. Tapaamiset osastoilla
Messujen toiseksi parasta antia olivat juttutuokiot osastoilla. Kun väkeä oli maltillisesti, oli aikaa rupatella rauhassa. Hyvät keskustelut saatiin aikaan muun muassa Hopotin poikien kanssa. Aira Toivolalta sen sijaan sain hyviä henkilökohtaisia vinkkejä istuntaani. Oli mukava käydä moikkaamassa myös Muuliprojekti-blogin Kaisaa. Terveisiä vaan kaikille!

3. Ruuhkattomuus
Messujen järjestäjä tuskin on samaa mieltä kanssani, mutta nautin suunnattomasti messujen väljästä tunnelmasta. Tuoreessa muistissa on Tampereen heppamessujen tungos, joka pakotti haukkaamaan happea hätäpoistumistien ovenrakoon. Viikonloppuna kävijämäärä on näillä Helsingin messuillakin varmasti aivan toinen. Siksi valitsinkin nimenomaan perjantain messupäiväkseni.

4. Areenan ohjelma
Areenan ohjelmasta ehdoton ykkönen oli Ben Simonsénin valjakkotreenit. Takaraivossani kummittelee edelleen haave siitä, että pääsisimme Riian kanssa yhdessä tutustumaan lajin saloihin. Nämä katsojille juonnetut treenit olivat siis omiaan tällaiselle lajista kiinnostuneelle, jonka tietotaito on käytännössä kuitenkin olematon. Oli kiva kuulla kuinka apuja käytetään ja miten esimerkiksi laukka nostetaan. Toinen suosikkini oli Marko Björsin ja Irmeli Summasen juontama Kouluratsastuksen valmennusportaat, jossa kolme eritasoista ratsukkoa treenasivat yhtä aikaa. Pakko vielä mainita shettisten estekisat, joita katsellessa tuli melkein itku. Niin liikuttavan suloisia ratsukoita temmelsi areenalla.

5. Fazerin lounasbuffa
Kyllä se vaan niin on, ettei sitä pelkillä lehdistökeskuksen kekseillä (jotka olivat kyllä varsin hyviä - kiitos niistä!) pitkälle pötkitä. HC-messukävijä tarvitsee kunnon tankkauksen ja Fazerin Eat & Meet -lounasbuffet Messukeskuksen yläkerrassa oli napakymppi. Siihen päälle vielä ruokarauha, niin mitä muuta voisikaan toivoa?



Pitkä miinus muutoin niin onnistuneeseen messupäivään tulee osastojen sijoittelusta. Kävi nimittäin niin, että eksyin. Olin sopinut treffit Aira Toivolan kanssa hänen osastolleen kello kahdeksi. Minulla oli ylhäällä osaston numero. Uskoin löytäväni ongelmitta perille, joten en varannut siirtymiseen kovinkaan paljon aikaa. Kaksikymmentä minuuttia palloilin lopulta pitkin käytäviä. Ravasin samoja reittejä, sillä osastojen numeroinnissa ei ollut mitään logiikkaa. Ei auttanut, vaikka tarkistin osaston numeron nettisivuilta uudelleen ja vaikka kysyin useammalta henkilöltä suunnistusapua. Alueen karttaakaan en nähnyt missään. Kyseistä osastoa ei löytynyt. Huonoksi onneksi en myöskään tavoittanut Aira Toivolaa puhelimitse. Olin jo vaipumassa epätoivoon, kunnes lopulta eräs näytteilleasettaja muisti nähneensä etsimäni pisteen ja vei minut perille saakka. Kuinka ollakaan, osaston sijaintia oli muutettu järjestäjän toimesta aivan viime hetkellä ja siksi joka paikassa oli väärät koordinaatit. Herättää ihmetystä, kun tietää miten helppo nettisivuja on päivittää. Miksei osoitetietoja korjattu nettiin?

Oli miten oli, olin auttamatta myöhässä tapaamisestamme. Onni onnettomuudessa ehdin silti saada henkilökohtaista ohjausta hyvän tovin. Myöhästyminen johti kuitenkin vielä toiseenkin myöhästymiseen, sillä hevosten kipukäyttäytymisestä kertova luento oli jo ehtinyt alkaa ennen kuin ehdin takaisin infolavan katsomoon. Muutama painokelvoton sana oli siinä vaiheessa päällimmäisenä mielessäni. Pikkujuttuja tällaiset vastoinkäymiset ehkä muille, muttei harvinaista ja tarkasti ohjelmoitua omaa aikaa viettävälle pienten lasten äidille! Hah!

Tätä kommellusta lukuunottamatta Helsinki Horse Fair 2018 oli erittäin hyvä kokemus. Sellainen tietomäärä tuli taas imuroitua, että sen sulatteluun kuluu tovi jos toinenkin. Lähdin kotimatkalle mukanani lukuisia uusia postausideoita ja aimoannos inspiraatiota blogin tekemiseen sekä itse harrastamiseen. Jäin jälleen kerran pohtimaan sitä, että mikä tässä lajissa oikein on, että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tiedonjano on kyltymätön. Hevoset jaksavat kiinnostaa yhtä paljon aina vaan. Uskallanko jo luvata, ettei tähän lajiin kyllästy koskaan.




maanantai 19. helmikuuta 2018

Arvonnan voittaja & messusuunnitelmia

Yhteistyössä Helsinki Horse Fair

Helsinki Horse Fair 2018 -lippuarvontaan osallistuminen päättyi eilen illalla. Onnettareni oli ehtinyt jo unten maille, joten suoritimme arvonnan tänään. Postaukseen tuli 15 kommenttia. Jokainen kommentti sai järjestysnumeron ja pieni ponityttömme nosti lipukkeiden joukosta numeron 12.





Kaksi pääsylippua messuille voitti siis 12. kommentti, jonka oli kirjoittanut Riiti. Onnea voittajalle! Lähetän liput antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Minulle valkeni juuri, että messut ovat jo ensi viikolla! Vaikka mieli tekisi pyöriä siellä aamusta iltaan koko viikonloppu, iskevät realiteetit ja vastuuntunto vastaan. Yksi kokonainen päivä poissa kotoa ja vauvan luota saa tässä kohdassa riittää. Matkoihinkin menee sen verran aikaa, ettei messuilla ihan vain kipaista. Ohjelmaa tutkittuani päiväksi valikoitui viime vuoden tapaan perjantai. Pieni pettymys on, ettei silloin hypellä esteitä, mutta muuten luvassa on mielestäni kiinnostavin ohjelmakattaus. Toiveissa on myös samanlainen, hieman väljempi messutunnelma, josta saimme viimeksi nautiskella.

Alustavan kartoituksen jälkeen näyttää siltä, että pitää varata muhkea istuinpehmuste mukaan, sillä taidan istua tukevasti infolavan edessä suurimman osan aikaa. Niin paljon on taas mielenkiintoisia esityksiä luvassa. Erityisesti kiinnostaa tietoiskut hevosten kipukäyttäytymisestä, hevosvalokuvauksesta, hevosten fysioterapiasta sekä ratsastajan fysiikasta.

Areenan katsomoon täytyy parkkeerata ainakin Kouluratsastuksen portaiden ajaksi. Esityksessä maajoukkueratsukot esittävät helppo A luokasta Prix st Georgeen asti miten kouluhevonen muuttuu koulutuksen edetessä. Ohjelmaa kommentoivat maajoukkuevalmentaja Marko Björs sekä kansainvälinen koulutuomari Irmeli Summanen. Tietysti on nähtävä myös Ben Simonsénin valjakkotreenit sekä westernratsastus- ja karjankäsittelynäytös.

Ohjelman löydät kokonaisuudessaan täältä. Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! Näkemisiin messuilla!



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävän kanssa heppamessuille - ARVONTA!

Yhteistyössä Helsinki Horse Fair


Olen jälleen saanut kutsun Helsinki Horse Fair -messuille. Jippii! Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa, ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt (tunnelmia voit lukea täältä). En edes muistanut liittäneeni viime vuoden postaukseen kuvan vauvojen ratsastushousuista. Helppo huomata, mitä mielessä on silloin liikkunut. Vaikken blogissa ollutkaan vielä paljastanut olevani raskaana, oli pikku cowboy jo tiiviisti mukana messuhulinassa.

Tämän vuotiseen ohjelmaan en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta toiveissani on viettää tällä kertaa kaksi messupäivää. Viime vuonna koko perjantai hujahti aamusta iltaan salaman nopeasti ja paljon jäi silti näkemättä. Josko nyt ehtisi uppoutua tarjontaan vielä paremmin. Lastenhoito asettaa toki omat rajoitteensa, joten saapa nähdä toteutuuko toiveeni. Tällä kertaa minimies kun ei kulje matkassa mukana yhtä huomaamattomasti kuin viimeksi...

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Ystävänpäivän kunniaksi arvon kahden pääsylipun paketin Helsinki Horse Fair 2018 -messuille (arvo 38 euroa). Jos siis haluat päästä ilmaiseksi messuilemaan ystäväsi kanssa, toimi näin:

Kirjoita tämän postauksen alle sähköpostiosoitteesi.
 Aikaa on sunnuntai-iltaan (18.2.2018) klo 21 saakka!

Toimitan pääsyliput voittajalle sähköisesti. Pääsylippu oikeuttaa ilmaiseen kertakäyntiin valitsemanasi päivänä. Sillä pääsee kaikkiin samanaikaisin tapahtumiin (Helsinki Horse Fair, GoExpo, Kuva&Kamera -messut) Messukeskuksessa.

Onnea arvontaan!



lauantai 10. helmikuuta 2018

My day

Kun aloitin bloggaamisen, päätin, etten selittelisi tai pahoittelisi, jos postaustahti hidastuu. Kirjoitanhan ennen kaikkea omaksi ilokseni. Näin on asianlaita edelleenkin, enkä siksi aio nytkään pahoitella. Mutta ihan vain, jotta myöhemmin muistaisin, mikä oli vauvavuoden puolivälissä meno; muutama selityksen sananen.

Merkittäköön muistiin siis, että pikku cowboy tekee nyt hampaita. Se liittyy bloggaamiseen siten, että hampaiden puhkeamisnopeus on kääntäen verrannollinen yöunieni laatuun. Vaikka kuopus kyllä nukkuu edelleen kunnon yöunia, tankkaa hän aiempaa tiheämmin yöaikaan - lohturuokaa hammassärkyyn. Se taas johtaa siihen, että kun päivän ainoa mahdollinen bloggaussajankohta lähenee, allekirjoittaneen väsymystila syvenee. Sänky vie voiton ja kirjoittaminen saa jäädä.

Merkittäköön muistiin myös seuraavaa: Ei, toinen lapsi ei mene siinä samalla. Näin kuulee joskus väitettävän. Kyllä ovat päivät huomattavasti täyteläisempiä kahden kuin yhden lapsen kanssa. Vauhdikkaasta arjesta tuli mieleeni myös eräs postausidea. Joskus lehdistä saa lukea jonkun satunnaisen ihmisen päiväohjelmasta. Minusta ne ovat hauskoja, Youtuben My day -videoista puhumattakaan. Vloggaajaksi en ole ajatellut ryhtyä, joten kirjasin ylös yhden arkipäivämme tapahtumat. Valitsin tietysti sellaisen, johon sisältyy heppahommia. Päivämme ovat keskenään hyvinkin erilaisia, mutta tässä perheemme satunnainen keskiviikko.


6:35
Mieheni herää, avaa koneen ja aloittaa päivän työt.
8:05
 Esikoinen herää. Olen syöttämässä vauvaa, enkä pääse hätiin, joten mieheni laittaa aamupiirretyt pyörimään.
8:57
Pikkuveikka on jatkanut unia edellisen tankkauksen jälkeen ja olen itsekin vielä torkahtanut. Nyt hän herää ja on molempien aika nousta.
9:30
Koko perhe yhdessä aamupuurolla. Isi jatkaa töitänsä ja me lasten kanssa teemme kotihommia ja leikimme siinä sivussa.
10:50
Pikkuveikkaa väsyttää ja nälättää. Maidot imaistuaan hän pääsee ulos vaunuihin päivän ensimmäisille unille. Ne ovat vakiintuneet parin-kolmen tunnin mittaisiksi. Kun mieheni tekee kotona töitä, hänellä on usein itkuhälytin seuranaan, jotta me tytöt voimme poistua kotoa häntä häiritsemästä pikkuveikan unien ajaksi. Tänään meillä on ohjelmassa tallikeikka. Teemme hyvät eväät mukaan. Tarkoitus on päästä lähtemään heti veikan nukahdettua, mutta uhmaikäisen kanssa kaikki ei aina mene niinkuin on suunniteltu. Tällä kertaa homma tyssää pukemiseen. Väsytystaistelun voittaa äiti, ja olemme lopulta valmiit lähtöön.
12:15
Bensiksen kautta kohti tallia.
12:45
Tallin pihassa. Parinkymmenen minuutin ajomatkalla takapenkki on hiljentynyt ja kädenväännöstä väsähtänyt seuralaiseni on ottanut tervetulleet nokkaunet. Ilmeisesti myös sopivan mittaiset, sillä herättely onnistuu ilman isompia tunteenpurkauksia. Päivän ohjelmassa on Riian juoksuttaminen. Haemme tarvittavat välineet käytävälle valmiiksi.
12:55
Siirrämme Riian tyhjään naapuritarhaan odottamaan siksi aikaa, kun siivoamme sen omaa. Riia on kyllä ihan hauskaa siivousseuraa, mutta hapannaama naapureilleen. Se ei uhitellessaan välttämättä ehdi huomioida meitä riittävästi, joten turvallisuussyistä se saa odottaa aidan takana kunnes olemme valmiit.
13:30
Eväs- ja lämmittelytauko tallihuoneessa. 
13:50
Riia sisään ja harjaamaan.
14:15
Siirrymme pikkumaneesiin. Pieni ponityttö innostuu maneesiin kulmaan ilmestyneestä hiekkakasasta. Onneksi on oma lapio mukana. Hän viihtyy hiekkaleikeissä sen aikaa, kun juoksutan Riiaa.
14:50
Takaisin talliin. Loimet niskaan ja ulos. Tyttö haluaa taluttaa.
15:25
Varusteet huollettu. Kotimatka voi alkaa.
15:45
Kotona kuopus on herännyt useamman tunnin unilta ja odottaa jo maitoa. Mieheni on laittanut meille muille ruoan valmiiksi.
16:00
Pikkuveikka ruokittu ja istumme kaikki wokkipadan ääreen.
16:30
Vaatteiden vaihto, joka sujuu nyt jo paljon paremmin. 
16:50
Vauva vaunuihin, isosisko pulkkaan ja kohti koulun liikuntasalia. Alkamassa on MLL:n järjestämä alle kouluikäisten lasten liikuntakerho. Isi jää kotiin työhommiin.
17:05
Perillä liikuntasalilla. Hieman myöhässä, kuten tavallista...
18:05
Liikkakerho loppuu ja itkuhälytin kertoo pikkuveikan heräilevän vaunuissaan. Äkkiä ulos ja kotimatkalle.
18:20
Lapset sisään isin hoiviin ja äiti pikaiselle kauppareissulle.
18:55
Takaisin kotona. Puolet perheestä saunaan ja toinen puoli imetyspuuhiin ja iltapalan valmistukseen.
19:58
Äidin saunavuoro. Muut jäävät iltapalalle.
20:45
Istahdan tyttären huoneeseen iltasatua lukemaan. Iltalaulut vielä, joita tytär tinkaa kolme: Muumilaulu, Leipuri Hiiva ja Ryhmä Haun tunnari. Sitä en kyllä kokonaan osaa, mutta ei se haittaa.
21:10
Pieni ponityttö nukkuu. Äidin iltapalan aika.
21:55
Pikku cowboy ilmoittelee, että häntäkin väsyttää. Nyytti kainaloon ja peiton alle. Hänellä on tapana tankata pitkään ennen nukahtamista. Selailen päivän sometapahtumia.
22:37
Piltti uinuu. Pian olen itsekin unessa. Mieheni työhuoneessa palaa vielä valo.



maanantai 15. tammikuuta 2018

Tavoitteita tälle vuodelle

Vuosi sitten tähän aikaan olimme juuri saaneet tietää odottavamme perheenlisäystä. Tulevan vuoden toiveet oli helppo asettaa: terve pieni perheenjäsen. Nyt ajatuksiin mahtuu taas tavoitteet rakkaan harrastuksen parissa.

Tuntuu, että olemme Riian kanssa takaisin lähtöruudussa. Tai ehkei täysin sittenkään. Vaikka vuoden päivät onkin vierähtänyt siitä, kun viimeksi olemme yhdessä kunnolla treenanneet, on kehitystä ainakin henkisellä puolella tapahtunut. Tunnen hevoseni paljon paremmin nyt. Esimerkiksi edellisenä syksynä suorastaan säikähdin talven tuomaa muutosta Riiassa. Nyt, kun osasin odottaa sitä, olen pääasiassa vain nauttinut. On ihanaa, kun hevosessa on virtaa.

Lähtöruudussa olemme oman kuntoni suhteen. Kun Riia tuli meille, palauduin pienen ponitytön odotusajasta. Äkkiä siinä kunto kasvoi, kun pääsi harva se päivä ratsastamaan. Tämän vuoden tavoite numero yksi on saada itseni jälleen kuntoon. Mistään bikinikunnosta ei nyt ole kyse - kunhan edes mahtuisin kaikkiin ratsastushousuihini... Onneksi kotoa löytyy kaksi pientä personal traineria, jotka pitävät liikkeessä. Riia taas tarjoaa takuuvarmaa hikiliikuntaa. Alkuvuoden tavoitteena on päästä kerran viikossa tunnille ja kerran ratsastamaan itsenäisesti. Kolmas tallipäivä olkoon varattu maastakäsittelyharjoituksille.

Toinen tavoite tälle vuodelle on löytää meille molemmille sopiva satula. Riian mukana tuli laadukas Albionin koulusatula, joka harmi kyllä on alusta asti tuntunut minusta epämukavalta. Olen siihen silti tyytynyt, kun se on ollut Riialle sopiva. Päätin kuitenkin jo viime keväänä, että kunhan äitiyslomani on ohi, alkaa armoton satulan metsästys. Kesällä testasimme Kangasalan Hevosklinikalla satulaseppä Jutta Luhtisen avustuksella muutamaa. Hän vahvisti sen, että Riia on haastavan mallinen; rungoltaan kuin mäyräkoira, mutta satulanpaikka on hyvin lyhyt. Nähtäväksi siis jää, löydänkö satulaa, joka sopisi yhtä lailla niin hevoselle kuin itsellenikin. Vartaloni mittasuhteisiin on vaikea vaikuttaa, mutta ahterini koolle pystyn sentään tekemään jotakin.

Länkkäsatulan sovitus.
Hevoseni ilme, kun selässä on liikaa lastia ja epäsopiva satula.
(Pregnant ladies: don't do dis at home!)

Tavoitteena on myös toteuttaa viime vuonna virinneitä haaveita. Emme löytäneet sopivaa ajankohtaa vierailla Savijärven kartanossa, joten josko tulevana kesänä pääsisimme vihdoin Ben Simonsénin oppiin. Valjakkohommat houkuttavat siis yhä. Samoin ratsastuspilates jäi viime vuonna väliin sattuneesta syystä. Kuinka ollakaan joulupukki toi Riialle(!) Aira Toivolan ratsastuspilateskirjan. Jos hän suostuu sitä lainaamaan, pääsen paneutumaan asiaan pikapuoliin.

Yksi haaveeni on myös osallistua jollekin ratsastusleirille Riian kanssa. Vinkit hyvistä leiripaikoista ovat erittäin tervetulleita, sillä itse taisin olla leirillä viimeksi 90-luvulla... Tämä leiriasia on kuitenkin vasta haaveasteella. Perheemme pienin on vielä sen verran kiinni äidissä, että parin päivän leiri voi ensi kesänä olla vielä liikaa.

Susannalla ja Riialla on omat tavoitteensa tämä kauden suhteen. Kisoja on merkitty kalenteriin jo useammat. Aion mahdollisuuksien mukaan kulkea kisoissa mukana, ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka starttaisin vielä itsekin. Nyt ei kyllä ihan tunnu siltä. Jo pelkkä ajatuskin vääntää vatsaa. Mieluummin siis jännitän kentän laidalla. Sellainen yhteinen tavoite meillä Susannan kanssa on, että koitamme säilyttää kesälle sitä energiaa, mitä Riialla on nyt. Alla olevan kuvan tyyppi on tällä hetkellä kaukainen muisto vain. Kesällä satulansovituskin suoritettiin pihassa vapaana seisten.

Päiväunilla kärpäsverkon alla.
Tämän vuoden suurin tavoite on meidän koko perheen yhteinen: uusi koti, johon mahtuvat kaikki perheenjäsenet. Talomme on ollut myynnissä viime keväästä saakka. Tuloksetta. Meillä on ollut muutama unelmatalo jo katsottuna, mutta ne ovat menneet sivu suun. Yksi kohde on vielä kiikarissa. Aika näyttää ehditäänkö saada oma talo ajoissa kaupaksi. Tunteet ovat ristiriitaiset, sillä olemme viihtyneet nykyisessä kodissamme Hauholla erittäin hyvin. Fakta on kuitenkin se, että talomme käy pian liian pieneksi. Ja unelma omasta maalaistalosta talleineen elää.