maanantai 5. maaliskuuta 2018

Helsinki Horse Fair 2018 - plussat ja miinukset

Perjantain messupäivä hujahti taas sellaisella vauhdilla, että vieläkin pyörryttää. Perehdyin ohjelmaan etukäteen, etten vain missaisi mitään tärkeää. Asiaa auttoi aiempaa selkeämmät ja nopeammat nettisivut. Ohjelmasta oli mahdollista poimia suosikit omaan listaukseen klikkaamalla sydämen kuvaa. Hyvä idea, mutta valitettavasti tässä toiminnossa oli yksi iso ongelma: omat suosikit eivät asettuneet automaattisesti aikajärjestykseen. Tai sitten en vain osannut käyttää tätä toimintoa. Onneksi VR järjesti menomatkalla ylimääräistä suunnitteluaikaa veturirikon muodossa, ja ehdin naputella kännykkään oman aikatauluni ihan perinteiselle muistilapulle.

Varma kevään merkki: ei musta vaan VÄRIKÄS satulahuopa!

Viime vuoteen verrattuna osasin nyt sukkuloida messuhulinassa tehokkaammin. Koska alue oli entuudestaan tuttu ja paikalla useita samoja osastoja kuin viimeksi, ei tarvinnut tuhlata aikaa ihan joka kolkan syynäämiseen. Ostoksetkin keskitin pääasiassa yhdelle ja samalle myyjälle. Sympaattisen saksalaispariskunnan kojusta mukaan tarttui Eskadronin tuotteita Riialle sekä pusero ja toppaliivi itselleni. Mitkään näistä eivät ikävä kyllä olleet ostoslistallani... Minkäs teet, kun halvalla sai. Uudet, kipeästi kaivatut ohjat sen sijaan löytyivät Hevarilta. Myyjän kanssa yhdessä totesimme, että ratsupuolellakin olisi hyvä mennä useammin käytäntö edellä. Nämäkin ohjat on nimittäin ensin testattu ajohommissa ja vasta vähitellen alettu valmistaa ratsuille. Toiveenani oli löytää mahdollisimman luistamattomat, ohuet ja kevyet ohjat. Sitä nämä QHP:n Biothane kumiohjat tuntuvat olevan. Myyjä lupasi, etteivät varmasti lipsu käsistä kaatosateessakaan. Saapa nähdä!

No okei, ostin myös yhdet ratsarit...KOKOA 56 cm!!!
Veljentyttö syntyy aivan näinä päivinä ja
 heppahommathan aloitetaan heti.


Messujen parasta antia

TOP 5 à la Satula-blogi:


1. Infolavan tietoiskut
 Kuten jo etukäteen aavistelin, kului suurin osa päivästäni infolavan katsomossa. Pidin erityisesti Aira Toivolan ratsastuspilatesluennosta, Susanna Hämäläisen ja Sini Honkalan eläinavusteisesta toiminnasta kertovasta esityksestä sekä hevosen kipukäyttäytymisluennosta, jonka esitti hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Marja Raekallio. Näistä kaikista kolmesta aihepiiristä aion vielä lähitulevaisuudessa kirjoittaa omat postauksensa.

2. Tapaamiset osastoilla
Messujen toiseksi parasta antia olivat juttutuokiot osastoilla. Kun väkeä oli maltillisesti, oli aikaa rupatella rauhassa. Hyvät keskustelut saatiin aikaan muun muassa Hopotin poikien kanssa. Aira Toivolalta sen sijaan sain hyviä henkilökohtaisia vinkkejä istuntaani. Oli mukava käydä moikkaamassa myös Muuliprojekti-blogin Kaisaa. Terveisiä vaan kaikille!

3. Ruuhkattomuus
Messujen järjestäjä tuskin on samaa mieltä kanssani, mutta nautin suunnattomasti messujen väljästä tunnelmasta. Tuoreessa muistissa on Tampereen heppamessujen tungos, joka pakotti haukkaamaan happea hätäpoistumistien ovenrakoon. Viikonloppuna kävijämäärä on näillä Helsingin messuillakin varmasti aivan toinen. Siksi valitsinkin nimenomaan perjantain messupäiväkseni.

4. Areenan ohjelma
Areenan ohjelmasta ehdoton ykkönen oli Ben Simonsénin valjakkotreenit. Takaraivossani kummittelee edelleen haave siitä, että pääsisimme Riian kanssa yhdessä tutustumaan lajin saloihin. Nämä katsojille juonnetut treenit olivat siis omiaan tällaiselle lajista kiinnostuneelle, jonka tietotaito on käytännössä kuitenkin olematon. Oli kiva kuulla kuinka apuja käytetään ja miten esimerkiksi laukka nostetaan. Toinen suosikkini oli Marko Björsin ja Irmeli Summasen juontama Kouluratsastuksen valmennusportaat, jossa kolme eritasoista ratsukkoa treenasivat yhtä aikaa. Pakko vielä mainita shettisten estekisat, joita katsellessa tuli melkein itku. Niin liikuttavan suloisia ratsukoita temmelsi areenalla.

5. Fazerin lounasbuffa
Kyllä se vaan niin on, ettei sitä pelkillä lehdistökeskuksen kekseillä (jotka olivat kyllä varsin hyviä - kiitos niistä!) pitkälle pötkitä. HC-messukävijä tarvitsee kunnon tankkauksen ja Fazerin Eat & Meet -lounasbuffet Messukeskuksen yläkerrassa oli napakymppi. Siihen päälle vielä ruokarauha, niin mitä muuta voisikaan toivoa?



Pitkä miinus muutoin niin onnistuneeseen messupäivään tulee osastojen sijoittelusta. Kävi nimittäin niin, että eksyin. Olin sopinut treffit Aira Toivolan kanssa hänen osastolleen kello kahdeksi. Minulla oli ylhäällä osaston numero. Uskoin löytäväni ongelmitta perille, joten en varannut siirtymiseen kovinkaan paljon aikaa. Kaksikymmentä minuuttia palloilin lopulta pitkin käytäviä. Ravasin samoja reittejä, sillä osastojen numeroinnissa ei ollut mitään logiikkaa. Ei auttanut, vaikka tarkistin osaston numeron nettisivuilta uudelleen ja vaikka kysyin useammalta henkilöltä suunnistusapua. Alueen karttaakaan en nähnyt missään. Kyseistä osastoa ei löytynyt. Huonoksi onneksi en myöskään tavoittanut Aira Toivolaa puhelimitse. Olin jo vaipumassa epätoivoon, kunnes lopulta eräs näytteilleasettaja muisti nähneensä etsimäni pisteen ja vei minut perille saakka. Kuinka ollakaan, osaston sijaintia oli muutettu järjestäjän toimesta aivan viime hetkellä ja siksi joka paikassa oli väärät koordinaatit. Herättää ihmetystä, kun tietää miten helppo nettisivuja on päivittää. Miksei osoitetietoja korjattu nettiin?

Oli miten oli, olin auttamatta myöhässä tapaamisestamme. Onni onnettomuudessa ehdin silti saada henkilökohtaista ohjausta hyvän tovin. Myöhästyminen johti kuitenkin vielä toiseenkin myöhästymiseen, sillä hevosten kipukäyttäytymisestä kertova luento oli jo ehtinyt alkaa ennen kuin ehdin takaisin infolavan katsomoon. Muutama painokelvoton sana oli siinä vaiheessa päällimmäisenä mielessäni. Pikkujuttuja tällaiset vastoinkäymiset ehkä muille, muttei harvinaista ja tarkasti ohjelmoitua omaa aikaa viettävälle pienten lasten äidille! Hah!

Tätä kommellusta lukuunottamatta Helsinki Horse Fair 2018 oli erittäin hyvä kokemus. Sellainen tietomäärä tuli taas imuroitua, että sen sulatteluun kuluu tovi jos toinenkin. Lähdin kotimatkalle mukanani lukuisia uusia postausideoita ja aimoannos inspiraatiota blogin tekemiseen sekä itse harrastamiseen. Jäin jälleen kerran pohtimaan sitä, että mikä tässä lajissa oikein on, että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tiedonjano on kyltymätön. Hevoset jaksavat kiinnostaa yhtä paljon aina vaan. Uskallanko jo luvata, ettei tähän lajiin kyllästy koskaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti